Erilaiset kirjoittajatyypit

 Luin William Zinsserin On Writing Well: An informal guide to writing nonfiction -teosta, joka on julkaistu 1976 (toinen painos 1980). Kirjan alussa Zinsser kertoo, että hänet kutsuttiin 1970-luvulla puhumaan kirjoittamisesta erään toisen kirjoittajan kanssa. Zinsser on itse julkaissut monia kirjoja ja toiminut julkaisualalla pitkään. Dr. Brock, kuten Zinsser tätä toista puhujaa kutsuu, taas on kirkkaanpunaiseen takkiin pukeutunut kirurgi, joka kirjoittaa tarinoita lehtiin. Zinsserin mukaan Dr. Brock näyttää siltä, miltä kirjoittajien kuuluu näyttää. Näiltä kahdelta kirjoittajalta kysellään kysymyksiä:

    "What was it like to be a writer? 

    He [Dr. Brock] said it was tremendous fun. Coming home from an arduous day at the hospital, he would go straight to his yellow pad and write his tensions away. The words just flowed. It was easy. 

    I then said that writing wasn't easy and it wasn't fun. It was hard and lonely, and the words seldom just flowed. 

    Next Dr. Brock was asked if it was important to rewrite. Absolutely not, he said. "Let it all hang out," and whatever form the sentences take will reflect the writer at his most natural. 

    I then said that rewriting is the essence of writing. I pointed out that professional writers rewrite their sentences repeatedly and then rewrite what they have rewritten. I mentioned that E. B. White and James Thurber were known to rewrite their pieces eight or nine times.

    "What do you do on days when it isn't going well?" Dr. Brock was asked. He said he just stopped writing and put the work aside for a day when it would go better.

    I then said that the professional writer must establish a daily schedule and stick to it. I said that writing is a craft, not an art, and that the man who runs away from his craft because he lacks inspiration is fooling himself. He is also going broke.

    "What if you're depressed or unhappy?" a student asked. "Won't that affect your writing?"

    Probably it will, Dr. Brock replied. Go fishing. Take a walk. 

    Probably it won't, I said. If your job is to write every day, you learn to do it like any other job.

    A student asked if we found it useful to circulate in the literary world. Dr. Brock said that he was greatly enjoying his new life as a man of letters, and he told several lavish stories of being taken to lunch by his publisher and his agent at Manhattan restaurants where writers and editors gather. I said that professional writers are solitary drudges who seldom see other writers.

    "Do you put symbolism in your writing?" a student asked me.

    "Not if I can help it," I replied. I have an unbroken record of missing the deeper meaning in any story, play or movie, and as for dance and mime, I have never had even a remote notion of what is being conveyed.

    "I love symbols!" Dr. Brock exclaimed, and he described with gusto the joys of weaving them through his work.

    So the morning went, and it was a revelation to all of us. At the end Dr. Brock told me he was enormously interested in my answers  it had never occurred to him that writing could be hard. I told him I was just as interested in his answers   it had never occurred to me that writing could be easy. (Maybe I should take up surgery on the side.)" (Zinsser 1980: 35.)

Zinsserin kertomus näyttää hauskasti, miten erilaisia kirjoittajat voivat olla. Kuten Zinsserkin pohtii, tähän tietysti vaikuttaa vahvasti se, onko kirjoittaminen pää- vai sivutyönä. Tämän moni kirjoittaja tietää itsekin kirjoittaessaan, ja tästä voi sitten johtaa vastauksia kysymyksiin, kirjoittaako joka päivä ja kirjoittaako silloinkin kun ei ehkä jaksaisi.

Itse en luota itseeni tarpeeksi kirjoittajana, että tekisin sitä ainakaan aivan heti päätoimisesti. Toki jos muuta työtä ei juuri ole, niin miksei. Olen kuitenkin melko huono pakottamaan itseäni kirjoittamaan tai muokkaamaan tekstiäni silloin, kun motivaatiota kirjoittamiseen ei ole. Samalla ajattelen, että Zinsserin sanoissa on pointti: kirjoittaminen on työ siinä missä muutkin, ja sitäkin voi tehdä "mekaanisesti" ilman jonkinlaista inspiraation valtaamaa tilaa. Haluaisin ajatella asettuvani tässä Dr. Brockin ja Zinsserin väliin. Kirjoittaa kannattaa juuri sellaiseen aikaan päivästä, kun se parhaiten onnistuu, ja eniten juuri niinä päivinä, kun se mukavimmin sujuu. Lepopäiviäkin voi pitää. Eikä kirjoittamisen tarvitse olla yksinäistä. Olen oikeastaan haaveillut kirjoittamisen vertaistukiryhmästä pk-seudulla. Ehkä päädyn itse järjestämään sellaisen, jos vastaavia ei löydy valmiina.

Rakastan symboliikkaa, metaforia ja erilaisia syvempiä merkityksiä. Proosateoksessani on yksi luku, joka on kokonaan nollapersoonassa. Olen tehnyt sen niin, ettei sitä heti huomaa, etenkin koska minulla on (vähän huononakin) tapana usein kertoa itsestäni tai tunteistani nollapersoonassa. Sitä on usein vaan helpompi kertoa vaikeista kokemuksista viittaamatta itseen. Nollapersoonalla onkin empatiaan liittyviä käyttöjä ja tarkoituksia kielessä (ks. esim. Mäkinen tässä Kieli ja empatia -julkaisussa). Samalla nollapersoonaluku on hieman satiiria itsestäni ja maneeristani, mutta samalla sillä on muitakin syvempiä merkityksiä. Sen sovittaminen muuhun teokseen voi tietysti olla hieman hankalaa, eikä se varmastikaan aukea ihan kaikille lukijoille. Kaikki eivät ehkä edes tiedä, mikä on nollapersoona.

Toisilla kirjoittajilla on tapana kertoa sama asia moneen kertaan hieman eri tavalla. Jotkut jopa tiedostavat tämän, mutta eivät vain osaa valita suosikkiaan kolmesta samanlaisesta lauseesta. Turhia sanojakin tungetaan lauseiden sisään. Itselleni on muodostunut ongelmaksi etenkin epävarmuutta ilmaisevien sanojen käyttö: ehkä, varmaan, kenties, kai. Toisaalta aina näitä ei voi kokonaan poistaakaan, sillä etenkin tietokirjallisuudessa on kirjoittajan vastuulla kertoa, mitkä lauseet sisältävät epävarmaa tietoa tai spekulointia. Myös sanat joskus ja usein ovat tärkeitä; on tärkeä erottaa, onko kyse satunnaisesta vai usein toistuvasta asiasta. Ihmisten pitäisi useamminkin sanoa joskus, koska kaikki ei ole ehdotonta. Esimerkiksi parisuhteessa voisi tehdä hyvää korostaa, että toinen ärsyttää vain toisinaan. Mutta nämäkin sanat voivat varmasti olla maneerimaisia osalle kirjoittajista.

En itse juurikaan kirjoita liikaa lauseita samasta asiasta vaan ennemmin liian vähän. Kahden eri virkkeen yhteenkuuluvuus on omassa päässäni selvä, mutta muille tämä kytkös ei aukea. Tässä onneksi esilukijoiden apu on paikallaan, eikä ongelma ole ylitsepääsemätön. Yritän kuitenkin olla kirjoittaessani jatkossa tarkempi siitä, että punainen lanka tulisi selvästi esille.

Osa kirjoittajista tykkää kirjoittaa koneella, osa paperille, osa puhelimeensa. Osa mieluummin sanelee nauhurille, ja kirjoittaa puheensa pohjalta. Itse kirjoitan inspiroivia ajatuksia ja kirjoitusideoita puhelimeeni. Kuvagalleriassani on kansio kirjaani liittyville kuville, esimerkiksi kuville kirjansivuista, joissa käsitellään jotakin todella herkullista kirjani aihepiireihin liittyvää puolta. Kirjoitan mieluiten tietokoneella, ja loppuhionnan teen sitten tulostetulle versiolle. Kun kirjaan paperille tehdyt muutokset koneelle, tulee tässä vaiheessa vielä tietysti muutama muukin muutosidea mieleen.

Jos kirjoittaessani jo huomaan jonkin tyyliseikan häiritsevän minua, esimerkiksi toiston tai jonkin huonosti istuvan sanan, en muuta sitä flow-vaiheessa vaan alleviivaan sen muutettavaksi myöhemmin. Yleensä myös käytän jotain värikoodaussysteemiä, jonka avulla korostan tekstin taustan vaikkapa vihreällä, kun lähde tai lähteen sivunumero on hukassa, sinisellä, kun kappaletta pitää muokata tai pohdin sen poistamista jopa kokonaan, ja oranssilla, kun tarvitsen vielä lisää tietoa aiheesta tai jokin asia on minulle epäselvä. Joskus olen merkinnyt eri väreillä sen, että minulle tuttu lähde on hukassa, ja sen, että minulle vielä tuntematon alkuperäislähde puuttuu (lähdehygienia <3).

Rakastan flow-tilaa ja sitä tunnetta, kun kone tuntuu vetävän minua kirjoittamaan kuin jokin mystinen voima vaikuttaisi sen takana. Minun pitäisi kuitenkin opetella enemmän kirjoittamista muulloinkin. Kirjoittamiseen on niin paljon konkreettisia ohjeita, joiden avulla kirjoittamisen pitäisi onnistu ilman flow'ta tai mystisiä voimia. Tietokirjoittamisessa on vielä se hyvä puoli, että kun kirjoittaminen ei vaan millään suju, voi aina lukea lisää. Toki kaunokirjallisuuttakin varten kannattaa tehdä taustatyötä, lukea samanlaisia romaaneja kuin itse haluaa kirjoittaa ja kerätä tietoa niistä alueista tai ihmisistä, joista aikoo kirjoittaa.

Kirjailijan tulee pohtia, millainen kirjoittaja hän on ja millainen kirjoittaja hän haluaisi olla.



Kuva tehty Canvalla.




Kommentit

  1. Pitääpäs hankkia Zinsserin opas tietokirjoista. Olen kuunnellut On Writing Well muutamaan otteeseen ja se on ehdottomasti ollut yksi parhaista oppaista, jonka olen lukenut.

    Kiitos myös kiinnostavasta blogista. Löysin sen vasta tällä viikolla ja lueskelen sitä nyt pikkuhiljaa alusta asti. Siksi kommentoin näinkin vanhaa postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tuo opas oli kyllä hyödyllinen. Siitä on näemmä myös monta erilaista versiota, enkä ole ihan varma, miten paljon ne eroavat.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset