Kirjoittamisharjoitukset

 Kirjoittamisharjoituksia on paljon. Merete Mazzarella on kirjoittanut monia kirjoja, toiminut kirjallisuuden opettajana ja vetänyt kirjoituskursseja. Elämä sanoiksi (2013) -teoksessaan Mazzarella antaa vinkkejä erityisesti (oma)elämäkertakirjoittajille, ja yksi harjoitus on kirjoittaa tuoksuista ja hajuista. Mazzarellan mukaan hajut ovat helppo tapa keksiä kirjoitettavaa, sillä kaikilla (joilla hajuaisti toimii) tulee mieleen joitakin hajuja ja muistoja niistä. Olin itse alkuun epäileväinen, mutta päätin kokeilla.

Ensimmäisenä mieleeni tuli saunan haju. Hien ja puun hajut yhdistyneenä jokseenkin mukaviin muistoihin. Kun olin pieni, perheemme kävi omalla saunavuorollaan saunassa ja lisäksi lenkkisaunassa, jossa ei käynyt muita kun meidän perheemme sekä eräs mies, jonka nimestä en ole ihan varma. Ernesti tai Einari se taisi olla. Hänen vaimonsa kuoli rintasyöpään, ja isäni sai varmasti häneltä vertaistukea, kun meidän äitimme kuoli syöpään. Tämän jälkeen mieleeni tuli rypsin tuoksu ja syksyiset lenkit. Kaverini mielestä rypsi haisee pahalta, mutta toisaalta jotkut ihmiset eivät pidä tervankaan tuoksusta. Sitten muistin hevosten tuoksun, joka toi mieleen maaseudun muistot. Syreenin, josta yritin joskus tehdä hajuvettä (en suosittele!). Palaneen sähkölaitteen hajun. Puusillat ja Linnanmäen puiset vuoristoradat. Vanhat kirjat. Sanomalehdet, joiden haju tosin nykyään tuo mieleeni koiranpennun kakan hajun. Muumi-hiustenselvityssuihkeen, jolla tapoin hämähäkkejä varhaisteininä.

Jatkoin Mazzarellan harjoitusta samantyylisillä ideoilla. Ensin yritin värejä. Vihreä tuo mieleeni kesän, yläasteen kasvion keräilyn ja persiljan, jota puputimme ala-asteikäisinä kaverini kanssa suoraan heidän kasvatusruukustaan. Heidän kaninsa söi mielellään persiljaa, mutta jos sille syötti "kukan" ensin, se ei syönyt vartta. Toisin päin syöttäen se söi varrenkin. Metsät olivat minulle pienenä turvapaikka, jonne rakastin mennä koiran kanssa. Punaisesta tulee mieleen äitini, sillä punainen oli hänen lempivärinsä. Vanhojen vaatteiden kuosit ja huulipuna. Toisaalta punaisesta tulee mieleen veri ja viha, toisaalta rakkaus ja sydän. Punainen on viettelyn väri. Sininen oli pienenä lempivärini, erityisesti turkoosi. Sinisestä tulee erityisesti mieleen kaikki vesimaisemat, järvien Suomi, vesialueet, jotka heijastelevat taivasta. Se on myös surullisuuden symboli. 

Hajujen ja värien lisäksi voi kokeilla makuja. Ruoat kertovat paljon, joten etenkin elämäkertaan kannattaa sisällyttää ruokakertomuksia. Ne ovat maanläheisiä ja voivat sanomatta erikseen kertoa esimerkiksi varallisuustilanteesta tai aikakaudesta hyvin kuvaavasti. Esimerkiksi Jörn Donner kertoo omaelämäkerrallisessa Elämänkuvia (2004) -teoksessaan perheensä ruokailuista suhteessa ympäröivään pula-aikaan ja siitä, mitä hän lapsena sodasta ja pula-ajasta ajatteli.

Myös äänet voivat inspiroida hienoihin kertomuksiin. Minulle tulee hiljaisuudesta ensimmäisenä mieleen yö tai talvi. Kirjoittamisharjoitukset voivat opastaa myös kirjoittamaan jostakin tietystä tilanteesta liuskan tai pari.

Mutta miten tällaiset harjoitukset tukevat sitten omaa kirjoittamista? Jos kirjoitan fiktioteosta Maijasta, joka käy läpi tuoretta eroa, miten tähän liittyy omat muistoni hajuista tai väreistä? Mitä apua on pakotetusta harjoituksesta, jossa käsketään kirjoittamaan aivan erilaisesta tilanteesta kuin mitä kirjani tulee sisältämään?

Ei siitä välttämättä olekaan.

Kirjoitusharjoitusten tarkoituksena on ilmeisesti usein lähinnä avata tunnelukkoja tai saada kirjoittaminen alkuun, vaikka sillä kertaa kirjoitettu pätkä menisi roskiin. Jos kirjoittaminen jo sujuu, ei kirjoittamisharjoituksia tarvita. Toisaalta inspiraatiota voi saada aivan mistä tahansa. Ehkä pieni osa omista muistoista tai väkisin kirjoitetusta irrallisesta tarinasta voi liittyä tekeillä olevaan proosatekstiin.

Toisaalta vaikka kirjoitusharjoitus menisi suoraan roskakoriin, kirjoittamisesta (kuten lukemisestakin) on aina hyötyä. Aina voi vähintään oppia, että "noin en ainakaan aio tehdä omassa kirjoituksessani". Samalla voi harjoitella oman äänen löytämistä ja kirjoittamaan totuttelua, niin ettei tuomitsisi kaikkea kirjoittamaansa. Aina voi huomata oikeinkirjoituksessaan parannettavaa ja kiinnittää tällaisiin sekkoihin huomiota tulevissa teksteissään.

Menin jokin aika sitten ostamaan "Luovan kirjoittamisen verkkokurssin", ja vaikka se ei ollutkaan kovin kallis, pohdin nyt kuitenkin, että olen saanut samat neuvot kirjastosta. Ehkä ihan oikea kirjoittamiskurssi olisi ollut parempi ostos, vaikka se olisikin maksanut muutaman kympin lisää. Kurssille ei näköjään voi laittaa edes palautetta, vaikka sillä palautteita ja arvosana olikin etusivullaan. En tosin epäile, etteivätkö nämä harjoitukset voisi jollakulla toisella avata lukkoja kirjoittamisessa, mutta olen itse näemmä lukenut liikaa kirjoittamisoppaita, jotta kurssista olisi ollut minulle hyötyä.

Inspiraatiota voi tosiaan hakea muualtakin kuin yllä mainituista kirjoittamisharjoituksista. Mistä vain todellisesta tilanteesta voi yrittää kirjoittaa, niin faktaa kuin fiktiotakin, jolloin tilannetta väritetään spekulaatiolla tai keksityillä seikoilla.

Graduseminaarissa jotkut puhuivat, miten paljon erilaiset ympäristöt vaikuttavat kirjoittamisinspiraatioon. Ihan jo kotiin paluu kiertämällä hieman eri reittiä voi inspiroida valtavasti rutiinin ja arjen seassa. Kauniit maisemat ja kuvat voivat herättää ajatuksia, joita voi kirjoittaa ylös. Minussa etenkin tähtitaivas herättää usein hyvin erilaisia ajatuksia universumin suuruudesta maailman kauneuteen ja hyvyyteen, vaikka toisten mielestä tähtitaivaan katselu voi ennemmin herättää pelkoa ja mitättömyyden tunnetta. On ihmeellistä, miten jotkut tähdet eivät ole tähtiä alkuunkaan vaan galakseja tai planeettoja. Pari päivää sitten näin Jupiterin (tykkään tarkistaa epäilyttävän näköiset tähdet tähtitaivas-sovelluksella, joka kertoo, mitä nämä tähtiä esittävät huijarit oikeasti ovat). Revontulia näin ensi kerran tänä vuonna, Helsingissä, vieläpä aivan yllättäen iltakävelyllä. Olen usein etsinyt revontulia ollessani Lapissa tai kun niitä on luvattu etelään, mutta näemmä etsimällä etsien niitä ei löydä, kuten ei yleensä inspiraatiotakaan.

Kuva: Ken Cheung (pexels.com)

Kirjoittamisharjoituksiin voi lisätä (tai joku muukin sen on varmasti jo keksinytkin) sen, että kirjoittaa jostain hakukoneella hakemastaan kuvasta jotain. Minusta erityisesti alempi kuva olisi mielenkiintoinen tällaiseen harjoitukseen. Ehkä koska se vaikuttaa metaforiselta, ja tuo mieleen sekä elämä on matka että kirjoittaminen on matka -metaforia. Kuvassa ollaan selvästi jo hyvän matkaa poissa kotoa. Kirjankin voi aloittaa samalla tavalla kesken matkan, ja alkuun voi palata sen jälkeen. Vain taivas on rajana, kun on kyse luovuudesta ja keinoista saada lukija innostumaan ja jatkamaan lukemista rivi ja kappale toisensa perään.

Kuva: Ricardo Esquivel (pexels.com)

Jos kirjoittaminen tössää pian alun jälkeen, tätä voi Tilar J. Mazzeon mukaan ehkä pitää hyvän kirjoittajan merkkinä, sillä tällöin kirjoittaja on kenties tajunnut tarinan olevan puutteellinen, epäselvä tai ehkä tylsäkin. Kirjoittajalla tulisi olla mielessään juoni, kun hän lähtee kirjoittamaan. Yksityiskohdat selviävät kirjoittajallekin usein matkan varrella, mutta perusjuoni pitäisi olla selvillä. Tössääminen ei siis aina kerro siitä, että olisi jokin tunnelukko kirjoittamista kohtaan tai että olisi huono kirjoittaja. Päinvastoin se voi kertoa, että tässä on nyt jotain pielessä, ja jos haluaa saada aikaan hyvän kirjan, tähän tössäykseen pitäisi nyt puuttua. Mikä on juonen kaari? Ketkä ovat päähenkilöt, millaisia he ovat ja mitä heille on tapahtunut tai tapahtuu? Mistä aloitetaan, mikä on tarinan kliimaksi ja mihin lopetetaan? Kun matka on selvillä, voi matka jatkua kohti edes jokseenkin tuttua määränpäätä.

Siispä: Hyvää matkaa!