Editointi: lehdissä ja kustantamoissa

Luin teoksen Editointi aikakauslehdessä, jonka ovat toimittaneet aikakauslehtijournalismin professori Maija Töyry, toimittaja ja editoija Panu Räty sekä koulutussuunnittelija ja toimittaja Kristiina Kuisma. Se on Taideteollisen korkeakoulun vuonna 2009 julkaisema tietokirja editoinnista, ja vaikka se tarkemmin keskittyy aikakauslehtien editointiin, siitä on nähdäkseni hyötyä myös kirjojen editointia opetteleville.

Teoksen alussa käydään läpi editoinnin vaiheet. Editointi alkaa lehden kohdalla yleisilmeen suunnittelusta. Kirjankin kanssa tehdään jo ennen tekstin valmistumista valintoja kirjan tulevasta ulkoasusta. Lehden kohdalla eräänlaisena nollantena vaiheena on lehtikonseptin tunteminen: millaisesta lehdestä on kyse? Kirjan kohdalla kustantamon tyyli voi vaikuttaa ainakin, jos kustantamo on selvillä jo kirjan suunnitteluvaiheessa. Editoinnin vaiheet ovat teoksen mukaan seuraavat: 1. suunnitteleva editointi, 2. ohjaava editointi, 3. käsittelevä editointi, 4. viimeistelevä editointi ja 5. palaute valmiista työstä. 

Ensimmäisessä lehden toimitus pohtii tulevien lehden numeroiden "suuntaviivoja". Tätä vastaava vaihe kirjojen kohdalla olisi kustannusohjelman suunnittelu. Ohjaavassa editoinnissa kirjoittajia ja kuvittajia ohjataan tuottamaan sellaista materiaalia, josta on sovittu. Kustannustoimittajienkin työnkuvaan kuuluu tukea kirjailijoita heidän kirjoitusprosesseissaan, jos kustannussopimus on tehty. Tämä tarkoittaa vähintäänkin yhteydenpitoa ja deadline-sopimuksia mutta kustantamosta riippuen varmasti paljon muutakin: keskustelua, vinkkejä, palautetta.

Loppuvaiheisiin kuuluvaan käsittelevään editointiin sisältyy kirjan mukaan kielenhuolto sekä "sisällön ja käsittelytavan varmistaminen". Tekstiä lyhennetään, tarkistetaan ja hiotaan. Käsittelevä editointi tehdään ennen tekstin taittamista, kun taas viimeistely on taitetun tekstin hienosäätöä. Viimeinen vaihe on ns. jälkipalautetta, joka koskee valmista, painettua tekstiä. En tiedä, minkä verran kirjankustantamisessa on vastaavanlaisia vaiheita.

Vaiheiden määrästä voi päätellä, että huolellinen editointi vie paljon aikaa. Editoija voi vaikuttaa sitä useampaan asiaan, mitä aikaisemmin hän on prosessissa mukana. Kirjoja ei tunnuta oikoluettavan yhtä huolellisesti kuin tieteellisiä aikakauslehtiä. Olen törmännyt kirjoihin, joiden esipuheessa on mainittu tekstin käyneen jopa kahden oikolukijan punakynän alla kustannustoimittajan lisäksi, mutta kirjat vilisevät silti oikeinkirjoitus- ja lyöntivirheitä. Lisähuomiona vielä: usein virheiden rykelmä tuntuu sijaitsevan samalla sivulla, joten kenties kaikki oikolukijat ovat sattumalta väsähtäneet samassa kohtaa.

Editointi aikakauslehdessä -kirjassa tulee esille suunnitteleva työtapa, jossa lehti ei rakennu vain tarjottujen juttujen varaan. Kustannusohjelmaakin suunnitellaan ainakin isoissa kustantamoissa niin, että mietitään paitsi, mitkä käsikirjoitukset hyväksytään ohjelmaan, myös että, millaisia muita kirjoja ohjelmaan sopisi. Lähinnä tietokirjoja tilataan, ja niistäkin suurin osa on oppikirjoja. Kaunokirjallisuuden kohdalla suunnittelu sisältää erityisesti käännöskirjallisuuden: minkä kansainvälisen teoksen käännösoikeudet pitäisi hankkia ja keneltä käännös tilattaisiin? Suunnittelevan editoinnin tarkoituksena on myös vahvistaa lehden tai kustantamon "ääntä".

Aikaisemmassa tekstissäni käsittelin lajeja ja niiden sekoittumista. Kirjoittaja saa hullutella yhdistelemällä ennennäkemättömillä tavoilla eri lajeja, mutta lehden tai kirjan editoijalle genrellä on merkitystä suunnilleen yhtä paljon kuin tuleville kriitikoillekin — eli paljon. Laji rajaa ja mahdollistaa asioita niin kielen kuin tapahtumienkin osalta. Editointivaiheessa kirjoittajankin tulisi tietää, mihin lajeihin hänen tekstinsä kuuluu, ja tässä editoijan, toimittajan ja kirjoittajan välinen yhteistyö on tärkeää. Lajien perusteella editoija tietää, mitä tekstiltä vaaditaan ja mitä voi "antaa anteeksi". Mitä siitä, jos koiran kokoisia hyönteisiä ei olisi mahdollista olla hyönteisen mittasuhteilla, jos kyseessä on fantasia-teksti!

Kirjassa käsitellään laajemmin kaikkia editoinnin vaiheita lehtikonseptista jälkipalautteeseen. En kirjoittele sen kummemmin lehtikonseptista tai suunnitteluvaiheesta, sillä ne sopivat parhaiten lähinnä aikakauslehtien editointiin. Muista editoinnn vaiheista on kuitenkin enemmän alla.

Ohjaavan editoinnin vaiheessa ohjataan: 

• kirjoittajaa tekstin oleellisimpien kohtien kanssa ja hiotaan niitä yhdessä
• toimittajaa aiheiden ja ideoiden rajaamisessa sekä jalostamisessa ja rakenteen hahmottamisessa koko kirjoitusprosessin aikana

Tässä vaiheessa yhteistyö on jälleen mitä tärkeintä. Ideoita käsitellään ja hiotaan yhdessä niin, että ne sopisivat parhaiten lehden tai kustantamon tyyliin ja julkaisuohjelmaan. Ideoiden kanssa kannattaa pyrkiä yllätyksellisyyteen ja vaihteluun muihin lehden tai kustantamon julkaisuihin sekä kilpailijoiden julkaisuihin nähden. Ohjaavan editoinnin vaiheessa ohjeistetaan (eli "briifataan") kirjoittajaa ja sovitaan deadlineistä. Jutun tai kirjan kirjoittajalle tarjotaan neuvoja ja palautetta.

Käsittelevän editoinnin vaiheessa editoija:

• arvioi tekstiä esimerkiksi sen sävyn perusteella
• parantelee tekstiä luettavammaksi ja tarkemmaksi
• oikolukee tekstin ja korjaa sitä niin kieliopin kuin tyylinkin osalta
• korjaa ongelmia rakenteessa tai jäsennyksessä

Kirjan kirjoittajat suosittelevat paperilta lukemista ja editoimista, koska "ihmissilmä hahmottaa tekstin parhaiten paperilta". Kirjassa neuvotaan lukemaan editoitava teksti useampaan otteeseen, sillä ensin tekstistä hankitaan yleiskuva sisällyksestä (mitä siitä puuttuu, sekä kenties useammin: mitä siinä on liikaa?) ja sitten sitä vasta käydään muiden asioiden kimppuun. Tällöinkin ensin puututaan rakenteeseen ja vasta viimeisillä lukukerroilla kieleen. Tästä tulee itselleni hieman mieleen video, jossa etsittiin eräälle YouTubettajalle sopivinta kahvia. Hän maisteli kahveja kierroksittain, keskittyen ensin kitkeryyteen, sitten makeuteen ja lopulta happamuuteen. Kun editointikierroksen tekee tietty asia mielessään, löytää juuri siihen liittyviä ongelmia ja paranneltavia kohtia enemmän. Etenkin tiede- ja tietokirjallisuuden kuten myös lehtijuttujen editoija joutuu epäilemään asiatietoja ja tarkistuttamaan niitä kirjoittajalla (tai tarkistamaan niitä itse), ja yleissivistys on tässä oleellista.

Kirjassa esitellään tarkemmin aikakauslehtijuttujen rakennetta, esimerkiksi rakentuuko juttu kronologisesti tai kysymys-vastaus / syy-seuraus-tyyliin. Kirjoittajien kannattaa ehdottomasti halutessaan lukea näistä lisää, vaikka kirjoittaisikin kirjoja eikä lehtijuttuja. Esimerkiksi elämäkerran kohdalla kronologinen rakenne on yksi vaihtoehto. Kohtaus kohtaukselta -rakenne kuulosti mielestäni mielenkiintoiselta. Sen ideana on tarjota useita eri näkökulmia aiheesta. Vinkit hyviin aloituksiin ja lopetuksiin tulevat nekin tarpeeseen kirjojen kirjoittajille, samoin kuin opit kerronnasta ja tyylistä.

Mitä useammin teksti luetaan läpi editoinnin aikana, sitä suurempi osa virheistä karsiutuu. Mahtava vinkki kirjan kirjoittajilta on lukea teksti ääneen, jolloin editointiin saa "tuoreen otteen". Tarkka editointi vaatii useamman editoijan. "Sellaista huippuosaajaa ei olekaan, joka suoriutuu jokaisen jutun editoinnista yksin." Onpa kannustava virke aloittelevalle editoijalle!

Viimeistelevässä editoinnissa käydään läpi kuvavalinnat, taitto, otsikot, kansitekstit sun muut yhdessä graafisen suunnittelijan kanssa. En käsittele niitä tässä sen kummemmin, sillä nämä seikat riippuvat paljon kustantamon/lehden ja graafisen suunnittelijan tyyleistä. Tässä vaiheessa todennäköisesti kiinnitetään myös huomiota orporiveihin sun muihin visuaalisiin tekstin piirteisiin.

Palautevaiheessa editoija antaa palautetta, kehittää työprosessia ja omaa osaamistaan. Palautetta annetaan siis niin kirjoittajalle kuin itselleenkin (editoijalle), ja vaiheen tarkoitus on mitä ilmeisimmin parantaa tulevia juttuja sekä niiden editointeja. Palautetta voi antaa tai hakea mistä tahansa aiemmasta vaiheesta. Kirjan mukaan monet lehdet järjestävät palautekokouksia, joissa saatetaan käsitellä useampaa numeroa kerralla. Onkohan tällaisia kustantamoissakin? Luulisi ainakin!

Kehittyäkseen editoijana täytyy arvioida omaa työtään kriittisesti ja opetella uusia taitoja erilaisia tilanteita varten. Kokemuksen mukana tieto alkaa jäsentyä editoijan mielessä kokonaisuuksiksi. Kokenut editoija pystyy yhdistelemään editoinnissa niin teoreettista kuin kokemusperäistä osaamistaan.

Toivottavasti tämä kirja kannustaisi muitakin opettelemaan lisää editoinnista!