Miten kustantamoon pääsee töihin? Osa 2

Kirjoitin melkein kaksi vuotta sitten postauksen, jossa pohdin, miten kustantamoon pääsee töihin. En tiennyt vastausta, enkä sitä oikein löytänyt internetinkään avustuksella. Tämä blogi on ollut minulle ehkä tärkein väylä siinä, miten olen oppinut kustantamotyöstä enemmän. Minulla on ollut paikka, jossa olen voinut pureskella lukemiani kirjoja, joista on myös ollut hurjasti hyötyä matkallani kustantamoon.


Nyt vuoden ajan kustantamossa työskenneltyäni voin pohtia vinkkejä, jotka perustuvat kustantamossani oppimiin asiohin. Haussa kustannustoimittajaksi voi auttaa ainakin:


1. Avoimet hakemukset

Tämä pätee alaan kuin alaan. Tämä on usein myös ensimmäinen kysymys, kun joku toteaa, ettei töitä löydy: "Oletko laittanut avoimia hakemuksia?"

Rekrytointiprosessit ovat mielettömän työläitä ja kalliita, joten vaikka et saisi avoimen hakemuksen lähetettyäsi vielä samalla viikolla töitä, on todennäköisempää, että kustantamo ottaa yhteyttä avoimen hakemuksen lähettäneisiin kuin laittaisi pystyyn rekrytointiprosessin.

Jos vain vastaa rekrytointihakemuksiin, hakee pienintä osaa työpaikoista vastassaan suurin kilpailijajoukko – verrattuna siihen, että lähettäisi avoimia hakemuksia paikkoihin, jotka eivät vielä tällä hetkellä rekrytoi. Suurin osa Suomen työpaikoistahan on piilossa, ehkä jopa 80 %. Ja työpaikkoihin voi hakea kymmeniä tai satojakin muita.


2. Kokemus ja osaaminen, jota muilla ei ole

Monesti kustantamoissa on töissä lähinnä vanhempia ihmisiä, jotka eivät aina osaa käyttää sosiaalista mediaa tai välttämättä ylipäätään teknologiaa kunnolla. On mieletön etu, jos nämä ovat sinulle hakijana tuttuja ja muistat mainita asian myös hakemuksessasi!

Voit myös mainita oppivasi nopeasti. Esimerkiksi maksupäätteitä ei tarvitse osata käyttää, kunhan niiden käyttämisen oppiminen ei ole täysin mahdotonta (esim. kirjamessuilla). Saatat myös joutua opettelemaan esimerkiksi Trellon, Kirjavälityksen sivujen, InDesignin tai painotalojen aineistolähetyssivustoja.

Erityisesti some-markkinointiin monesti kaivataan apua. Toki tämä ei ole kaikille edes mieluista, mutta jos siedät some-sisällöntuottoa ja ennen kaikkea osaat tehdä sellaista, sinulla on iso etu muihin nähden!


3. Sinnikkyys

Okei, olet jo lähettänyt sata avointa hakemusta, hionut CV:si viimeisen päälle kuntoon ja tehnyt kaikkesi töiden löytämiseksi, eikä silti tärppää. Niin on moni muukin. Ja kuten muutkin, saatat tuntea olevasi lopen väsynyt työhakemuksiin ja ajatella luopuvasi toivosta.

Tässä kohtaa voit erottua muista yksinkertaisesti jatkamalla samaa rataa. Laita vuoden tai vaikka puolen vuoden välein uusi hakemus näyttääksesi sinnikkyytesi. Hio toki hakemustasi myös joka kerta, kun haet töitä.

Saat myös joka hakemuksellasi tietoa paikoista, jonne haet. Jos joku vastaa ilkeästi, tiedät, ettet edes halua sinne töihin. Jotkut eivät vastaa. Jotkut tallentavat hakemuksesi. Viimein joku pyytää sinua haastatteluun, ja lopulta joku palkkaa sinut. En voi toki luvata mitään, mutta jos oikeasti sovit alalle ja näytät sen, lopulta sen varmasti joku huomaa!

Kun olet 60–70-vuotias tai milloin ikinä tulevaisuudessa ihmiset jäävätkään eläkkeelle, mietitkö sillä olleen väliä, saitko työn heti vai vuoden, viiden vuoden tai vaikka kymmenenkin vuoden päästä? Jos vain sait töitä haluamaltasi alalta, ei sillä pitäisi olla niin väliä, saitko töitä heti. Todennäköisesti kiikkustuolissa mietit enää lähinnä niitä mielenkiintoisia, kauniita, uskomattomia ja kulttuurisesti arvokkaita kirjoja, joita pääsit tuottamaan.


4. Perinteiset hakutavat

Kuten todettua, monet kustantamoissa työskentelevät ovat iäkkäämpiä ihmisiä. He usein myös arvostavat perinteisiä hakutapoja, kuten puhelinsoittoja.

Tässä on monta puolta; yhtäältä tuntuu hieman nihkeältä, että töihin pääsee suhteilla, mutta toisaalta suhteita on myös mahdollista aina muodostaa, jos vain menee juttelemaan oikeille ihmisille. Kokeile vaikka kirjamessuja! Kustantamossa työskennellessäsikin joudut puhumaan erilaisille ihmisille kirjailijoista taittajiin ja graafikoista painotalojen työntekijöihin. Ehkä myös ostajille, ainakin kirjamessuilla. En toki itsekään uskaltanut soitella, ja silti tässä sitä nyt ollaan. Ei siis kannata juuttua tähän, jos se tuntuu ylitse pääsemättömän vaikealta. Mutta jos uskallat repäistä, mitäpä siinä menettääkään! Paitsi ehkä pari senttiä seuraavassa puhelinlaskussa.

Korostaakseni tätä vielä kerron myös, että monet kustantajat saattavat sopia painotalojen kanssa halvempia sopimuksia baaritiskillä – ja toki kustannussopimuksiakin on siellä tehty. Siis edelleen, 2020-luvullakin. Todennäköisesti vähemmän kuin ennen, mutta sitä tapahtuu.


Entä mikä minua auttoi työnsaannissa?

Loppuun listaan vielä asioita, joiden oletan auttaneen minua työnsaannissa:

  • innostuneisuus

Tämän piirteen uskoisin välittyneen työhakemuksestani, ja tästä minua on myös kiitelty koko työurani aikana, mihin toisaalta sekoittuu myös seuraava piirre:

  • oma-aloitteisuus

Tämä näkyi myös varmasti työhakemuksissani ja CV:ssäni, sillä koulutan itseäni jatkuvasti ja esimerkiksi tämä blogi on myös oma-aloitteinen väylä opetella paremmaksi kustannustoimittajaksi.

  • sinnikkyys

Tämä ei ehkä näkynyt nykyiselle työnantajalleni, mutta ainakin sinnikkyyteni avulla jaksoin laittaa suunnilleen sata työhakemusta ennen kuin tärppäsi. Jos olisin lopettanut sitä ennen, en nyt olisi unelmatyössäni. Sinnikkyys myös auttaa työssä, sillä kustantamossa täytyy nähdä pitkälle ja olla sinnikäs. Tulokset eivät näy heti, ja joskus työ on raskasta.

  • osaaminen

Tätä ei saa unohtaa! Osaamiseni ansiosta olen myös saanut hurjasti kehuja sekä kirjailijoilta että kustantajilta. Ja toisaalta myös kirjamessuilla niiltäkin kirjailijoilta, joiden kirjoja en toimittanut! Välillä kun vain juttelee jollekulle ja tulee esiin oma tietous, joku saattaa pyytää, että kävisin freelancerina läpi heidänkin seuraavan kirjansa. Toisaalta kysyttiinpä minulta kerran Tinderissäkin, josko editoisin matchin kirjoittaman kirjan. 😅

Osaaminen on helposti isoimpia epävarmuuden aiheuttajia etenkin naisilla tai vähemmistöillä. Voi tuntua, että on huijari ja että ei oikeasti osaa tarpeeksi. Tunne lähti minulta lopulla vain ajan kanssa, mutta tässä voi myös auttaa osaamisen listaaminen. Kun kirjoittaa ylös kaikki kirjat, kurssit, videot, kaiken, mitä on lukenut, katsonut ja suorittanut osaamisensa lisäksi ja toisaalta myös kykyjään, jotka olisivat hyödyksi kustannustoimittajana, voi katsoa listan pituutta ja yrittää vakuuttaa itselleen, että siinä on tarpeeksi. Koska siinä on tarpeeksi! Jokaisessa kustantamossa itse työ tehdään eri tavoin ja työnkuvaan kuuluu myös joka paikassa eri asioita, joten uuden työntekijät kyllä perehdytetään hyvin.



Hurjasti tsemppiä kaikille työnhakijoille! Pidän teille peukut ja varpaat pystyssä! 💕


Kuvassa sanomalehden työpaikkailmoitukset-palsta, ja kädet ympyröimässä sieltä ilmoituksia.

Kuva: Ron Lanch (pexels.com)

Kommentit

Suositut postaukset