Kirjoittaminen on kuin neulomista

Ajatukseni ovat viime päivinä olleet pitkälti neulomisessa. Tai paremminkin olen neulonut viime päivinä paljon, mutta ajatukseni ovat olleet milloin missäkin ihmissuhteista ja tulevaisuushuolista maailman parantamiseen ja uusiin hienoihin kirjaideoihin.

Neulomisessa on paljon samaa kuin kirjoittamisessa. Molemmissa tehdään käsillä ja luodaan jotain omien ideoiden pohjalta. Luovaa ja usein värikästäkin. Neuloessa voi tosin nojata enemmän valmiisiin resepteihin, kunhan muistaa sovittaa ohjeen omaan käsialaansa. Kirjojakin varten on erilaisia kaavoja muttei yhtä yksityiskohtaisia kuin neulojille. Molempia varten tehdään suunnitelmia, ja niistä saatetaan poiketa, kun keksitäänkin jotain hauskempaa. 

Ja molempia pidemmän aikaa yhteen putkeen tehtyään kädet saattavat olla kipeinä.

Tästä postauksesta taas huomaa, miten paljon rakastan metaforia ja analogioita. Kirjoittajien tuleekin osata löytää samankaltaisuuksia ympäröivästä elämästä ja maailmasta.

Vaikka neulontametaforia ei juuri kirjoitusoppaissa näy, samankaltaisuus tuntuu miltei itsestään selvältä. Englanniksi tarinaan punotaan (weave) yksityiskohtia, jotka vaikka paljastavat hahmoista jotakin tarinan lomassa. Tarinoita punotaan suomeksikin.

Tarinassa täytyy olla myös punainen lanka. Punaiselle langalle löytyy erilaisia etymologioita. Yhden mukaan se tulee kreikkalaisesta mytologiasta, jossa Theseus löysi tiensä ulos labyrintista konkreettisen punaisen langan avulla. Turun yliopiston saksan kielen professorin mukaan metafora on tullut saksasta pohjoismaisten kielten kautta suomeen, ja se tarkoitti Johann Wolfgang von Goethen romaanissa Vaaliheimolaiset (1809) konkreettista punaista langansäiettä, jollainen oli Englannin laivaston köysissä. Se kulki kokonaisuuden läpi ja yhdisti sen osat.

Neuleessa selkeästi erottuva punainen lanka voisi olla hassunnäköinen. Toki se voisi olla neuleen tarkoituskin. Toisaalta ei kirjassakaan punainen lanka ehkä erotu aivan ensi silmäyksellä, vaan tarinaa täytyy lukea löytääkseen kantavan ajatuksen.

Neuleeseen voi neuloa erilaisia kuvioita, kuin neuleen juonta, juonikuvioita. Jos silmukka putoaa puikolta ja purkautuu muutaman rivin verran, sen voi vielä jälkeenpäin napata puikolle ja neuloa pystysuunnassa takaisin paikoilleen. Kirjoittajakin joutuu tekemään korjauksia ja kirjoittamaan takaisin mukaan aiemmin pudonneita ideoita ja hahmoja (joiden ei ollut tarkoitus pudota).

Joskus lanka loppuu kesken. Aina langan tai tarinan "riittävyyttä" ei osaa arvioida etukäteen. Tarina voi jäädä lyhemmäksi, sillä uudella langalla jatkaminen olisi omituista kesken kaiken. Neuleeseen voi käyttää erilaisia lankoja tai ostaa samaa lankaa lisää. Kirjojen pituudet ovat melko vapaasti valittavia, noin 50:stä sivusta vaikka tuhanteen sivuun. Alle 50-sivuisia kirjoja kutsutaan pienpainatteiksi. Toki 50-sivuinenkin kirjoitus voi olla vaikka novelli jossakin kokoelmassa, ja 1000-sivuisen opuksen voi jakaa useammaksi kirjaksi, kirjasarjaksi. Neuleiden kohdalla koko riippuu siitä, mitä ja kenelle neulotaan. Neulemekko voi olla neulojan halujen mukaan pidempi tai lyhyempi, mutta pipon olisi hyvä peittää korvat.

Neulomista ja kirjoittamista varten tarvitaan eräänlainen työkalupakki. Kaikkia työvälineitä ei tarvitse joka kerralla käyttää, mutta suurempi määrä taitoja, välineitä ja tietoa lisää mahdollisuuksia erilaisia luomuksia varten.

Luovuus voi tarkoittaa paitsi uusia ideoita myös vanhojen ideoiden uudenlaista käyttöä. Lanka voi olla tehty kierrätysmateriaalista. Sitä voi vaikka kehrätä oman lemmikin turkin pohjavilloista. (Olen esim. kehrännyt oman koirani karvaa yläpainotteisella värttinällä, mutta käsin kehrättynä ja ilman lampaanvillaa seassa langasta tulee melko katkeilevaa. Superpehmeää ja lämmintä kylläkin. Ja kastuessaan märän koiran hajuista.)

Neulomus viimeistellään päättelemällä langanpäät piiloon niin, että ne eivät lähde purkautumaan, kun neuletta käytetään. Käsikirjoitustakin hiotaan, ja langanpäitä solmitaan yhteen. Molempien kohdalla viimeistelyä ja editointia tekisi mieli lykätä. Itse kirjoittaminen ja neulominen tuntuu paljon hauskemmalta.

Englannin ja suomen sanat style ja tyyli tulevat latinan sanasta stilus, joka tarkoitti kirjoituspuikkoa ja josta tulee myös sana stick. Ja puikkojahan käytetään neulottaessakin!

Lopuksi: Molemmat ovat terapeuttisia. Kirjoittaminen on terapeuttista, kuten olen pohtinut aiemmassa postauksessani. Ja neulominen on terapeuttista. Michelle Obama muotoilee hyvin kirjassaan The Light We Carry, että normaalisti ajatukset vievät ja kädet tekevät perässä, mutta neuloessa kädet vievät ja aivot seuraavat perässä. Se on toisinaan hyvinkin kaivattua vaihtelua ja aivoja lepuuttavaa. Monesti neuloessani huomaan käsitteleväni kaikkein vaikeimpia asioita kevyen tuntuisesti. Kirjoittaessanikin käsittelen elämääni ja ongelmiani välillä vahingossakin, mutta kirjoittaminen on usein ehkä vähän raskaampaa.

Usein luovat lajit tuntuvat kasautuvan luoville henkilöille niin, että kirjoittamisen lisäksi harrastetaan esimerkiksi piirtämistä, maalaamista, neulomista, virkkaamista, mattojen kutomista tai askartelua. Harrastatteko te useampaa luovaa lajia?

Kuva: Ylanite Koppens (pexels.com)