Mistä löytää tietoa kirjoittamisen avuksi?

 Kun iskee halu kirjoittaa, olisi ensimmäisinä asioina hyvä selvittää esimerkiksi, miten voi tukea omaa kirjoittamistaan parhaiten esimerkiksi kirjoittamiskurssien tai apurahojen muodossa. Mistä aloitteleva kirjoittaja löytää tietoa?

Yhdistysten, kuten Suomen tietokirjailijat ry:n, Suomen kirjailijaliiton tai vaikka Nuoren Voiman Liiton, sivuilla on valtavasti tietoa esimerkiksi apurahoista, kursseista ja kustannussopimuksista. Jopa esikoiskirjaan on mahdollista saada apurahaa, ja sitä kannattaakin hakea, sillä kirjailijoiden tulot eivät ole keskimäärin kovin suuria.

Kirjailijan elämää -blogissa on kattavasti listattu erilaisia kirjoittajakoulutuksia Suomessa. Niistä iso osa on tosin melko kalliita, ja osa on ennemmin tutkintoja, joihin tulee erikseen hakea opiskelemaan päätoimisesti. Usein kirjoittajakoulutukset täyttyvät melko nopeasti, eikä esimerkiksi tutkintoakaan suorittamaan valita kovin montaa vuosittain.

Lisäkoulutuksen lisäksi on mahdollista luetuttaa käsikirjoituksensa arvostelupalvelulla. Nuoren Voiman Liitolla on kenties edullisin arvostelupalvelu. Arvostelua tai kommentteja voi toki pyytää ihan ystäviltä ja some-tutuiltakin. On silti hyvien tapojen mukaista maksaa vaivanpalkkaa, jos tarkoituksena on saada palautetta esimerkiksi juonenkaareen, henkilöihin, oikeinkirjoitukseen tms. liittyen. Ns. "beta reader" -palveluita tarjotaan taas ihan ilmaiseksikin, mutta tällöin kyseessä on jo editoitu ja lähes painovalmis teos.

Yhdistysten lisäksi kaikenmoiset blogit, podcastit ja YouTube-kanavat tarjoavat valtavasti hyödyllistä tietoa aloitteleville kirjoittajille. Esimerkiksi yllä mainittu Kirjailijan elämää -blogi kannattaa vilkaista. Suomen tietokirjailijat ry:llä on Faktahommissa-podcast, jota juontaa Baba Lybeck ja joka sopii ihan viihteeksikin (löytyy myös Applen Podcasts-sovelluksesta). Audiblestakin löytyy premium-tilaajille maksuttomia podcasteja ja äänikirjamuotoisia kursseja kirjoittamisesta, kuten Writers on Writing, joka löytyy myös Applen podcasteista, The Writing Coach Podcast with Rebecca L. Weber ja Writing Creative Nonfiction Great Coursesilta. YouTubesta löysin aloittelijaystävällisiä videoita käsikirjoituksen työstämisestä, kirjoittamisesta ja julkaisemisesta Alyssa Matesicilta, joka on työskennellyt kustantamoissa mutta nyt toimii freelancer-editoijana. Alyssa Matesic antaa konkreettisia neuvoja jännityksen luomiseen ja ylläpitämiseen kirjassa sekä erittelee kuluneita juonikaaria ja aloittelijoiden virheitä, kuten kertojan vaihtumista kesken tarinan.

Kirjoittamisesta, julkaisemisesta ja kirja-alasta on myös paljon loistavia tietokirjoja! Viimeisimpänä löytönäni ovat olleet Merete Mazzarellan teokset, kuten Elämä sanoiksi (2013) ja Silloin en koskaan ole yksin. Lukemisen taidosta (2016), ja työn alla ovat vielä hänen aikaisemmat kirjansa Ensin myytiin piano (1979) ja Esitettävänä elämä (1981). Mazzarellan teksti on todella helppolukuista, tai ainakin suomennosten. Teokset tarjoavat myös hyviä neuvoja kirjoittajille; niissä luetellaan monia muita kirjoja, joissa opastetaan kirjoittamaan, kuten Stephen Kingin Kirjoittamisesta (2000), mutta myös tarjotaan kirjoitusharjoituksia ja pohditaan kirjoittamisen ja lukemisen syvimpiä luonteita.

Hieman tietokirjamaisempia ja aikaavievämpiä ovat esimerkiksi Tiina Raevaaran ja Urpu Strellmanin Tietokirjailijan kirja (2019) tai Miten kirjani ovat syntyneet -sarja. Yleistajuistamisesta kertoo Tiina Raevaaran Tajuaako kukaan (2016), tekijänoikeuksista ja luovuudesta teos Tekemisen vapaus. Luovuuden ehdot ja tekijänoikeus (toimittajina Tuomas Mylly, Juha Lavapuro ja Marko Karo, 2007), tietokirjallisuudesta ylipäätään T niin kuin tietokirjallisuus (toimittanut Pirjo Hiidenmaa, 2017), kertomuksellisuudesta Kertomuksen keinoin (toimittaneet Mikko Virtanen, Pirjo Hiidenmaa ja Jyrki Nummi, 2020) ja kirjoittamisen terapeuttisesta luonteesta esimerkiksi Juhani Ihanuksen teokset Transformative Words (2019) ja Sanat että hoitaisimme (2009). Tietokirjailijat ry:llä on myös ihan vapaasti kotikoneelle ladattavia julkaisuja, jotka kannattaa vilkaista. Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta tällaiset teokset ovat ainakin minua kiinnostaneet ja hyödyttäneet! 

Kuten Merete Mazzarellakin on todennut Elämä sanoiksi -teoksessaan, lukeminen hyödyttää aina. Milloin viimeksi olet lukenut kirjan, jota pidit huonona? Miksi pidit sitä huonona? Opettiko se sinulle siis tavallaan, mitä et ainakaan haluaisi tehdä kirjoittaessasi omaa käsikirjoitustasi? Kirjoja on ennen pidetty vaarallisina, jopa ylipäätään muistiin kirjoittamista Sokrates piti vaarallisena ihmisten muisteille. Nykyäänkin avoimesti autofiktiivisistä teoksista kuulee kommentteja, ettei niitä haluta lukea, koska haluaisi pitää faktan ja fiktion erillään. Jokaisella on tietysti oma kirjamakunsa, mutta tällaiset "vaarallisetkin" kirjat opettavat. Tosin jo se, että kirjoittaja takakannessa sanoo, ettei kaikki välttämättä käynyt juuri niin kuin hän muistaa, tai se, että lukija itse tajuaa faktan ja fiktion vuorovaikutuksen kirjassa, mielestäni tekee avoimen autofiktiivisistä kirjoista heti "luotettavampia" siinä mielessä, että faktan ja fiktion keskustelu tulee niistä lukijoille selväksi. Mikään kirja ei ole objektiivinen, eikä esimerkiksi mikään omaelämäkerta tai muistelmateos ole täysin objektiivisesti totta. Voisin kirjoittaa tästä enemmänkin, mutta lyhyesti: lukeminen kannattaa aina, "huonojenkin" kirjojen lukeminen!

Sitä paitsi, lukeminen paitsi opettaa, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä kirjoittaessa, myös hyödyttää kirjoittajia toisellakin tapaa. Jos nimittäin kirjoja luetaan enemmän, on kustantamoilla varaa myös julkaista enemmän. Ehkä tämän takia ryntäsin kirjakauppaan heti kun olin lähettänyt oman käsikirjoitukseni kustantamoon arvioitavaksi.


Viimeksi lainaamiani kirjoja kirjoittamiseni tueksi.


Tästä varmaan on unohtunut kirja tai sivusto jos toinenkin, mutta toivottavasti tästä on hyötyä jollekulle! Kommentoikaa ihmeessä muitakin löytämiänne kirjoittajille hyödyllisiä median muotoja.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut postaukset