Tietokirjahaaste 2023

Sain viime vuonna tietokirjahaasteesta 80 % suoritettua ihan vahingossa. Näihin haasteisiin voikin melko pitkälti suhtautua kuin pelaisi Yatzia. "Sattuma"-kohtiin sopivat useimmat vuoden aikana luetut tietokirjat. Tällaisia kohtia ovat yleensä: 1. samana vuonna ilmestynyt kirja, 3. suomalainen tietokirja ja tällä kertaa myös tuo 9. "tietokirja, joka ei mahdu reppuun", sillä kyse voi olla pienemmästä repusta. Siihen käy siis mikä vain ei-taskukokoinen tietokirja.

Täyttä yatzia vaaditaan kuitenkin joihinkin kohtiin. Hankala kohta on ainakin "katoava / kadonnut teollisuudenala". Paperi ei ole katoamassa hetkeen, mutta se on pitkälti ainoa teollisuudenala, joka kenellekään tulee tuosta mieleen. Ehkä siis "vähentyvä" riittää siihen kohtaan. Myös nuori tieteenala tuotti minulle hankaluuksia. Löysin jonkun listauksen vuodelta 2013, joten sillä mennään. Nuoruus on suhteellista! :D

Osan kohdista saa täytettyä vasta luettuaan joitakin kirjoja. Etukäteen ei voi tietää, muuttaako jokin kirja omaa näkemystä tai mielipidettä jostain. Yleensä sanotaan, että ihmisillä on vahvimmat mielipiteet niistä asioista, joista he tietävät vähiten. Toisaalta on välillä hankala tietää edes sitä, mistä tietää vain vähän.

Haasteen säännöt ovat melko vapaat. Saa esimerkiksi laittaa yhden kirjan useampaan kohtaan, vaikka useimmat pyrkivät lukemaan joka kohtaan eri kirjan. Idea on tärkein: lukea enemmän tietokirjoja ja astua myös mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Kun viime vuonna sain niin helposti luettua noin sata tietokirjaa, niin tavoittelen tänä vuonna luvuksi 150. Olen nyt jo edellä tavoitteessani, sillä olen lukenut tänä vuonna jo 36 kirjaa, joista osan olin toki aloittanut jo joulukuun puolella. Pyrin myös saamaan tämän haasteen suoritettua ennen kesää. Täytän tätä sivua sitä mukaa, kun saan haasteeseen sopivia kirjoja luetuksi.

TIETOKIRJAHAASTE 2023:

1. Vuonna 2023 ilmestynyt tietokirja

2. Palkittu tietokirja

Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto: Luonnoton historia 

• Atena 2016, suom. Pirkko Vesterinen
• alkuteos: The Sixth Extinction: An Unnatural History, 2014
• 367 sivua
• KL: Takakannessa 50.11 = Uhanalaiset lajit. Luonnonsuojelualueet; Vantaan luokka 55.4 = Paleontologia.

"Kuudes sukupuutto voitti parhaan tietokirjan Pulitzer-palkinnon, listattiin New York Timesissa vuoden kymmenen parhaan kirjan joukkoon ja nousi New York Timesin bestseller-listalle." (Atena)

Kirja on vahvan kerronnallinen. Lukiessani minusta tuntui usein kuin olisin seurannut verbaalista dokumenttielokuvaa, sillä ympäristöä ja opastavia tutkijoita kuvataan niin elävästi.

"Apenniinien vuoriston muodostaneessa maan kohoamisessa kalkkikivi nousi ja kallistui neljänkymmenenviiden asteen kulmaan. Siten kävely rotkoa ylös on nykyään matkustamista ajassa, kerros kerrokselta. Muutaman sadan metrin matkalla voi kävellä lähes sadan miljoonan vuoden läpi." (s. 91—92)

Kolbert pyrkii näyttämään sukupuuttojen kauhun ja jännityksen mutta myös kiinnostavuuden. Luontoalueiden monimuotoisuutta ja yllättäviäkin symbiooseja kuvataan kiinnostavasti ja koskettavastikin. Luonto on ihmeellinen, koralleista pikkusarvikuonoihin ja muurahaisista erilaisiin puulajeihin.

Kirjassa on myös hieman huumoria. Lukujen nimiä ovat esim. "Liian hapokasta", "Saaret kuivalla maalla" ja "Vanhojapoikia siivekkäitä". Olisi hauska tietää näiden englanninkieliset nimet!

Teos on mielenkiintoinen etenkin tieteenhistorialliselta kannalta. Miten me ihmiset torjumme uutta tietoa, joka ei sovi aiempaan tietämykseemme, ja miten kaikki ovat usein edes jossain asiassa väärässä vaikka olisivat paljon oikeassakin. Ja miten monesti otamme asioita henkilökohtaisesti. Lopulta meistä voi jäädä jälkeen hienojen teorioidemme lisäksi kaikki se ilkeys, jota kohdistimme muihin.

Kielitieteilijänä kiinnitin huomiota siihen, että konditionaalin tai jonkin muun kielellisen vihjeen käyttö olisi toisinaan voinut helpottaa lukijaa erottamaan nykyään taruksi tiedetyt hypoteesit todellisuudesta. Joskus hypoteesien taruluonnetta vihjataan vain muotoilulla "tutkija X:n mukaan", mutta usein nojataan vain lukijan yleistietoon. Yleissivistyksellä ja lukemisen jatkamisella pärjäsin kyllä hyvin, mutta kielen mahdollisuudet selvyyden lisäämisessä jäivät mietityttämään. Oletan, että käännösoikeudetkaan eivät konditionaalia tällaisissa tapauksissa kieltäisi.

Hulluusgeeni-luvustakin tulivat mieleeni kielitieteelliset tutkimukset ja Anneli Kauppisen Mistä kieli meihin tulee (2020). Luvussa pohdittiin, miten neandertalinihminen erosi nykyihmisestä geneettisesti: miten nykyihminen pystyi rakentamaan yhteiskuntia. Kauppisen teoksessa osataan kertoa, että ainakin juuri kieli auttoi ihmistä organisoimaan yhä suurempia "laumoja". Nykyihmisellä on valmiudet kieleen, mutta kieli ei sijaitse ihmisessä synnynnäisesti (kieli täytyy oppia jäljittelemällä). Kieligeeniä ei ole, mutta valmiuden kieleen täytyy sijaita DNAssa. Kauppisen kirjassa käsitellään myös (uudempaa?) tutkimusta neandertalinihmisen puhe-elimistä, peilisoluista sekä suun ja käsien yhteydestä.

Kirja käsittelee ihmisen aiheuttamia lukemattomia sukupuuttoja mutta myös hieman sitä, mitä ihmiset tekevät joskus lajien hyväksikin.

Tähän kohtaan haastetta kävisivät myös tieto-Finlandia-voittajat. Vahvasti suosittelen viime vuonna palkinnon voittanutta Vaivan arvoista: Esseitä poikkeuskirjallisuudesta Ville-Juhani Sutiselta, jos se on vielä lukematta!

3. Suomalainen tietokirja

4. Kirja, jonka nimessä on sana tieto

Markus Lammenranta: Johdatus tieto-oppiin

• Gaudeamus 2022
• 201 sivua (e-kirja)
• KL: Nimiösivulla 16.1 = Tietoteoria; Vantaan luokka 16.1 = Tietoteoria

Laskin tähän kohtaan kirjan, jonka nimessä tieto on osa yhdyssanaa.

Epistemologia ja tieto-oppi ovat minusta filosofian mielenkiintoisimpia osa-alueita. Tieto-opissa tutkitaan tietoa ja uskomuksia sekä niiden oikeutusta ja järkevyyttä, eli esimerkiksi, onko jokin uskomus oikeutettu, millaisia lähteitä sillä on tai voiko uskomuksistaan olla vastuussa.

Johdatus tieto-oppiin on vertaisarvioitu ja runsaasti lähteistetty. Se sopii myös filosofiaa aiemmin lukemattomille, sillä peruskäsitteitäkin selitetään melko hyvin eri puolilla kirjaa. Tuli kirjassa onneksi jotain uuttakin filosofian perusopintoja suorittaneelle ja vapaa-ajallaan filosofisia kirjoja lukevallekin. Esimerkiksi herkkyys- tai turvallisuusperiaatteista en ollut aiemmin kuullut.

Skeptisismi kiehtoi minua heti ensimmäisestä peruskurssistani lähtien, vaikka siinä onkin ongelmia. Voinko sanoa tietäväni, että edessäni on tietokone tai että maapallo on pyöreä, jos vaikka näenkin unta, hallusinoin tai olen simulaatiossa? Voinko siis sanoa, että tiedän jotain, mistä en voi kuitenkaan olla täysin varma? Skeptisismin mukaan emme tiedä juuri mitään, descarteslaisittain enintään sen, että epäilevä mieleni on olemassa. Mutta skeptisismiä on pidetty itsensä kumoavana ja toisaalta liian vaativana tiedon määrittelijänä.

Kielitieteilijänä minua myös kiehtovat konteksti ja sanojen erilaiset, toisiaan läheltä liippaavat merkitykset (semeemit / sanojen polysemia). Vaikka skeptisismi houkutteleekin minua, en koskaan sanoisi jollekulle, että "et voi tietää, että sinulla on kädet" tai mitään vastaavaa. Arkikielessä tiedämme moniakin asioita, joille meillä ei ole kummoisia lähteitä tai oikeutuksia tai jotka jopa selviävät myöhemmin totuudenvastaisiksi. Oli kiinnostavaa saada tälle ajattelulle nimi: kontekstualismi, ja se onkin kielifilosofeille tyypillinen näkemys!

Kirja oli minusta kiinnostava, nopea ja yleistajuinen katsaus tieto-oppiin ja monilta osin filosofiaankin. Kieli on asiatyylistä, ja kirja on tieteellinen, joten lukeminen voi olla hitaampaa, etenkin jos tykkää pysähtyä mietiskelemään. Lukemista e-kirjassa oli kuitenkin vain noin 150 sivua, sillä lähdeviitteet alkavat sivulta 167.

Tähän kohtaan haastetta kävisivät myös "metatietokirjat" eli tietokirjat tietokirjallisuudesta:

• T niin kuin tietokirjallisuus (toim. Pirjo Hiidenmaa, 2017)
• Tietokirjailijan kirja (Tiina Raevaara & Urpu Strellman, 2019)
• Kirja muuttuvassa tietoympäristössä (toim. Markku Löytönen, Tommi Inkinen & Anne Rutanen, 2014; Saatavilla Suomen tietokirjailijat ry:n sivuilla.)
• Tieto kirjaksi (toim. Raimo Jussila, Eero Ojanen & Taija Tuominen, 2006)
• ja muita

5. Tietokirja, jonka tekijän olet tavannut / tunnet (edes mutkien kautta)

Tommi Parkko: Runouden ilmiöitä

• Avain 2012
• 210 sivua
• KL: Takakannessa 86.1 = Yleinen kirjallisuudenhistoria; Vantaan luokka 86.2 = Suomen ja suomalais-ugrilaisten kielten kirjallisuuden historia ja tutkimus

Tapasin Parkon Runokuussa, jossa olin talkootyöläisenä ja hän oli myymässä kustantamonsa runoteoksia. Päädyin ostamaankin Kaplinskin ja Eliotin runoutta suomennettuna!  

Teoksessa käsitellään paljon yleisestikin kirjallisuuden arvostusta ja kustantamoiden vakuuttavuutta, mutta runous on keskiössä. Oli mielenkiintoista tajuta, miten eri lailla runous käyttäytyy kirjallisessa maailmassa proosaan verrattuna. Runouteen tuntuu liittyvän enemmän vaatimuksia kuin muuhun kirjallisuuteen. Runoilijan status voi esimerkiksi laskea runomaailmassa sitä mukaa, kun se nousee kirjallisessa maailmassa, esimerkkinä Tommy Tabermann. 

2000-luvulla runoja julkaistaan enemmän kuin koskaan (2000-luvun alussa noin 500–600), mutta suurin osa julkaistuista runoteoksista on omakustanteita. 1980-luvulla runokirjoja julkaistiin noin 130 joka vuosi, mutta omakustantaminen oli taiteellinen itsemurha. Digitaalisuus on sekin lisännyt runojen julkaisemista. Palkinnot tosin kasautuvat vain muutamalle suurimmalle kustantamolle, ja palkintoraadit ovat konservatiivisia. 

Runouden historiasta oli minusta mielenkiintoista lukea. Rakastan modernistisia teoksia, mutta olen lukenut lähinnä ulkomaisia modernistisia ja postmodernistisia klassikoita. Teos innostikin minua lukemaan enemmän runoutta. 

Opiskelijoilla ja alumneilla tähän kohtaan haastetta löytyy yliopistossa opettaneiden professorien, lehtoreiden ja tutkijoiden kirjoittamia tietokirjoja. Esimerkiksi elämäkerta-kurssin käyneet voisivat täyttää kohdan lukemalla jonkun Helena Ruuskan kirjoittamista elämäkerroista. Mary (lausutaan kuin Meeri) Gallen-Kallelan elämäkertaa Olisit villiä villimpi (2021) on kehuttu vuolaasti sosiaalisessa mediassa, ja se on itsellänikin lukulistalla.  

6. Katoava / kadonnut teollisuudenala

Paperiteollisuus ei ole katoamassa pieneen hetkeen, mutta se on ainoa teollisuudenala, joka tutuillanikaan tulee tätä kohtaa varten mieleen. Lasken tähän siis vähentyvän teollisuudenalan.

7. Tietokirja, joka on käännetty muusta kuin englannin kielestä

(Lainasin tätä kohtaa varten israelilaisen Yuval Noah Hararin tietokirjan 21 oppituntia maailman tilasta, kunnes huomasin, että teos on käännetty englannista ja ilmeisesti kirjoitettu alun perinkin englanniksi, sillä se on kokoelma Hararin aiempia tekstejä. Sitten lainasin Homo Deuksen, kun se sentään on alun perin hepreankielinen. Vasta puolivälissä huomasin, että sekin on käännetty englannista.)

Merete Mazzarella: Elämän tarkoitus 

• Tammi 2017, suom. Raija Rintamäki
• alkuteos: Om livets mening, 2017
• 255 sivua
• KL: Takakannessa 99.1 = Elämäkerrat. Muistelmat; Vantaan luokka 86.22 = Suomenruotsalaisen kirjallisuuden historia ja tutkimus.

Merete Mazzarella on suomalainen kirjailija ja kirjallisuudentutkija. Hän työskenteli suomenruotsalaisen kirjallisuuden lehtorina Helsingin yliopistossa 1973—1995, hoiti pohjoismaisen kirjallisuuden professuuria määräaikaisesti 1995—1998 ja vakinaisesti 1998—2008. (Wikipedia)

Esseet kulkevat tieto- ja kaunokirjallisuuden rajamailla. Ihan kenen tahansa esseitä en kehtaisi tietokirjahaasteeseen laskeakaan. Mazzarellan esseissä lähteitä pyöritetään tekstin lomassa, mutta niissä on paljon myös Mazzarellan omia ajatuksia, jotka selviävät pohtia-tyyppisten verbien ja sanojen kautta lukijoille. Mazzarellan tyyli on suomennoksissakin soljuva, kaunis, helppolukuinen ja kaunokirjallinen. Se vie mukanaan. Samalla hän käsittelee painavia ja pohdituttavia asioita monista eri näkökulmista.

Teoksen luvut käsittelevät maailmankuvaa, sattumaa, kohtaloa, valintaa, pahuutta, anteeksiantoa, surua, myötätuntoa ja hyvää elämää. Näiden pohjalta tähdätään elämän tarkoituksen purkuun. Vai merkitykseen? Ruotsiksihan sana on mening. Toisinaan kirjassa puhutaankin juuri merkityksellisyydestä suomeksikin.

Filosofisia teorioita lähestytään myös arjen ja viihteen esimerkkien kautta. Mitä opimme anteeksiantamisesta lasten anteeksipyyntöjä tutkailemalla? Tai mitä pitäisi ajatella sattumasta ja kohtalosta elokuvan Sliding Doors pohjalta?

Mazzarellan teoksessa on samanlaisia teemoja ja aiheita kuin Yuval Noah Hararin kirjoissa. Molemmat ovat jopa viitanneet samaan kohtaukseen Monty Pythonin Brianin elämässä (linkki kohtauksen YouTube-videoon)!

8. Tietokirja diktaattorista

9. Tietokirja, joka ei mahdu reppuun

10. Kosmetiikka ja muoti

Laura Friman: Tauko. Jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin 

• Gummerus 2021
• 219 sivua
• KL: Takakannessa 99.1 = Elämäkerrat. Muistelmat; Vantaan luokka 36.15 = Elintaso. Kulutus

Nappasin kirjan hyllystä lainaan etsiessäni oikeastaan Fashionopolis-teosta, jota ei kuitenkaan ollut saatavilla.

En ehkä ollut aivan kohderyhmää kirjalle, sillä tuntui, että se oli suunnattu sellaisille "some-ihmisille". Olen ollut tänä vuonna harvinaisen innostunut organisoinnista, siivoamisesta ja turhien tavaroiden hävittämisestä kirppareille tai roskikseen, kun aiemmin olin hirmuinen tavarahamsteri. Saatoin oikeasti säilyttää karkkipapereitakin uskoen, että askartelen niistä joskus jotain. Nyt olen saanut heitettyä tällaiset roskat roskiin. En ole ostanut uusia vaatteita (alusvaatteita lukuun ottamatta) moneen vuoteen. Paitsi yhdet söpöt college-housut ja pari alustoppia. Muuten ostan kaiken kirpputoreilta, ja toki niiltä hamstraan vähän liikaakin mekkoja ja bleisereitä vain omia tarpeitani varten.

Tämä kirja olisi saattanut maistua minulle paremmin, kun olin teini. En lapsena saanut ikinä uusia vaatteita, joten teinivuosinani minulla oli lähestulkoon ongelma shoppailun kanssa. Lisäksi kirjan tyyli on some-postausmainen. Toisaalta saattaisin tykätä samantyylisistä postauksista juurikin some-selaillessani, kärkkäistä, humoristisista ja mustavalkoisista. Jotenkin kirjaan sama tyyli ei tunnu sopivan. Kaikki kärjistykset eivät tunnu yhtäkkiä enää kovin vitsimäisiltä, ja osa alkaa jo ärsyttääkin. Kirjassa uhotaan, ettei kukaan nainen voi pitää mekoista tai hameista, miehet enintään, mutta minä käytän kesämekkoja usein talvellakin, sillä rakastan niitä niin paljon. Ehkä someselailussa kärsivällisyyttä on enemmän lyhyisiin kärjistysannoksiin, mutta kirjan kohdalla sama tyyli alkaa tuntua väsyttävältä? Toisaalta uskon, että tälläkin kirjalla on yleisönsä, joka ei muunlaisia kirjoja lukisikaan.

Tietoa olisi voinut enemmänkin. Nyt ne piilotettiin Frimanin kokemusten alle, kun hän kertoo paheksuneensa muita, jotka ostivat vaatteita tai paasanneensa läheisilleen pikamuodista. Vaikka Frimanista ei tule kovin pidettävä kuva paitsi rehellisten itsepaljastusten takia myös ehkä kärkkään tyylin takia, tulee myös tunne, että hän ei haluakaan olla pidettävä. Mikä on sinänsä mielenkiintoista vaihtelua!

Sanoisin kuitenkin oppineeni enemmän Patriot Actin Fast fashion -jaksosta, josta osa on katsottavissa YouTubessa ja loput Netflixissä. Mutta ehkä jakso myös osui sellaiseen kohtaan, kun vielä ostin uusia pikamuotivaatteita. Yleensä suhteellisen epävarakkaana nuorena voi katsoa Patriot Actin tai Last Week Tonightin jaksoja ilman, että teema kolahtaa itseen. Minulla ei ole autoa, en ole työnantaja, enkä käy risteilyillä, joten ilmasto-, syrjintä- tai muut epäkohta-teemaiset jaksot eivät yleensä kolahda (muuten kuin ehkä niin päin, että tajuaa, miten itse kärsii esim. asuntojen kallistumisesta tai työnantajien tietoisesta tai tiedostamattomasta syrjinnästä). Mutta fast fashion -jaksot kolahtivat silloin omaantuntooni. 

11. Tietokirja nuoresta tieteenalasta

12. Tietokirja, jonka nimessä on kysymyssana

Saku Tuominen: Kuinka puut kasvavat ja miksi antilooppi ravistaa

• Otava 2021
• 317 sivua
• KL: Takakannessa 17.3 = Elämänfilosofia. Elämäntaito; Vantaan luokka 50.1 = Ympäristönsuojelu. Luonnonsuojelu

Tuominen on yrittäjä, ravintoloitsija ja tietokirjailija (Wikipedia).

Tämä kirja tuli ensimmäisenä vastaan, kun etsin tietokirjoja Tikkurilan kirjastosta hakusanalla "miksi", joka on lempikysymyssanani. Kirja käsittelee ilmastonmuutosta, kuten takakannesta voi huomata. Nimi ja kuva eivät tähän kuitenkaan viittaa, ja aihe unohtui kirjan alkupuolella. Tai paremminkin Tuominen kertoo aluksi, mistä kirjan piti alun perin kertoa, eli kasvusta. Tavallaan ihan hauska idea kertoa kirjan syntyprosessista samalla. Tätä näkee nykyään yhä useammin kirjoissa. Halukkaat voisivat skipata punaisen langan etsimisestä kertomisen, jos kirjassa olisi lukujaottelu.

Luit oikein. Kirjassa ei ole lukuja. Tai ehkä niillä ei ole nimiä. Lukujen tekstit näyttävät 1–2 sivun mittaisilta, mutta toisaalta välillä uusi luku tai osa alkaa, kun välissä on tyhjiä sivuja ja sitaatteja tunnetuilta ihmisiltä. Kirjaa ei tekisi mieli sanoa esseemäiseksi, vaikka tyyliltään se on jotain sinne päin, koska yhden sivun teksti olisi melko lyhyt esseeksi. Ja toisaalta tyyli on melko luova, oikeinkirjoitus taipuu sen tahtoon eikä kursiivia ole säästelty.

Kirjassa ei myöskään ole lähdeviitteitä, mikä minua tietysti harmitti. Tunnistin toki osan jutuista olevan Kolbertin kirjasta Kuudes sukupuutto (joukkosukupuuttoihin ja merten happamoitumiseen liittyvät jutut ainakin), koska olin sen juuri lukenut. Mutta eivät kai ne lähteet oikeasti muita lukijoita niin kamalasti häiritse, että lähteiden löytäminen pitää tehdä mahdollisimman hankalaksi?

Kirja on suunnattu maallikoille, jollainen Tuominen itsekin on sanojensa mukaan. Mielenkiintoisen rehellisiä ja nöyriä ovatkin nämä "Olen itsekin maallikko" ja "En ole ilmastoasioiden erityisasiantuntija" -lauseet, sillä kirja tosiaankin valottaa "tavallisten ihmisten" suhtautumista ilmastonmuutokseen: "Kyllä kyllä" ja jatketaan samalla tavalla kuin ennenkin. 

Koska lähteitä ei ole kunnolla merkitty ja koska kirjassa toistellaan, ettei se ole asiantuntijan näkemys, kirjaa lukee hyvin kriittisesti, mikä on tietysti vain hyvä asia. Törmäsin silti monista muista lukemistani tietokirjoista tuttuihin faktoihin ja teorioihin. Takakannen sanoihin ("Jos luet yhden kirjan ilmastonmuutoksesta, lue tämä.") viitaten kirja voisi tosiaankin toimia juuri sellaisille, jotka eivät mielellään ilmastonmuutoksesta lue. Kirja johdattaa ystävällisesti, syyllistämättä ja tuomitsematta lukijaa kohti terveellisempiä ja ympäristöystävällisempiä valintoja. Kirja on lisäksi "lukujen" lyhyydestä ja tekstin keveydestä johtuen nopea- ja helppolukuinen todennäköisesti kelle tahansa. Koska "luvut" ovat vain parin sivun mittaisia, miettii herkästi: "No, luen vielä tämän luvun. Ja okei vielä tämän."

Vaikka ja ehkä juuri sen takia että luin kirjaa kriittisesti, se herätti paljon ajatuksia. Kirjan kautta päädyin myös tutustumaan Risto Isomäen tietokirjoihinkin hänen tieteiskirjojensa lisäksi.

13. Kirjassa mainitaan foinikialaiset

14. Löytöretkien kritiikki

15. Tietokirja, jonka nimessä on ja-sana

Suunnittelemani teos tähän kohtaan: Anu Hopia ja Erik Fooladi: Hyppysellinen tiedettä. Valeomenapiirakka ja muita kokeiluja keittiössä, Gaudeamus 2017.

Olen kaivannut tällaista "kokkaamisen tiede" -tyyppistä kirjaa siitä saakka, kun kuuntelin Periodic Talks -tiedepodcastin jakson, jossa oli vieraana J. Kenji López-Alt, joka on kirjoittanut kirjan The Food Lab: Better Homecooking Through Science. Olen mielettömän huono kokkaamaan pitkälti motivaatiopulan takia, ja tiede olisi minulle oiva motivaattori. Pannukakkuihin laitetaan hitusen suolaa, sillä se avaa kielen makunystyröitä, mikä saa ihmisen maistamaan pannukakkujen makeuden ja muut maut paremmin. The Science of Cooking -jakso löytyy täältä.

16. Historiallista katastrofia käsittelevä tietokirja

Suunnittelemani teos tähän kohtaan: David Long: Survival in Space: the Apollo 13 mission: an incredible true story, Barrington Stoke 2020

Tähän kohtaan kävisi myös Kolbertin Kuudes sukupuutto.

17. Kirjan nimessä on toinen kirja

Michelle Obama: The Light We Carry: Overcoming in Uncertain Times

• Crown 2022
• 318 sivua; 9 h 59 min
• KL: Vantaan luokka 99.1 = Elämäkerrat. Muistelmat

John Harrisonin Light (2002) on palkittu scifi-kirja.

Obaman uusin kirja on inspiroiva, kaunis, puhutteleva ja ehkä jopa elämää muuttava. Kirjan kuuntelu tuntui terapeuttiselta. Tuntui yllättävältä, että jopa presidentin vaimolla on hankalaa silloin, kun kaikilla on hankalaa, vaikka miksipä ei olisi. Epätietoisuus vaikuttaa kaikkiin. Obama kertoi aloittaneensa neulomisharrastuksen ja kuvasi osuvasti sitä, miten pienet asiat ja käsillä tekeminen auttavat; kerrankin kädet ohjaavat aivoja eikä toisin päin! 

Obama kannustaa ylittämään pelkonsa ja jahtaamaan unelmiaan. Kirja on höystetty lukuisilla koskettavilla tarinoilla siitä, miten Michelle ei meinannut antaa Barackin hakeutua presidentiksi pelkojensa takia, tai siitä, miten hän vieraili eräässä koulussa, jossa jokainen lapsi halusi ennemmin halin kuin kuulla inspiroivia sanoja.

Kirjaa kuunnellessani liitin monet kirjan aiheista kirjoittamiseen: pienet asiat, uskaltaminen, käsillä tekeminen ja tulevaisuuteen liittyvästä epätietoisuudesta huolimatta yrittäminen kuulostivat kertovan juuri kirjoittamisesta. Obama puhuu suoraankin kirjoittamisesta ja oman tarinan "editoinnista".

Tähän haastekohtaan kävisi myös Majander-Reenpään muistelmateos Kirjatyttö: Kustantajaelämä (2021), jonka nimen alaotsikko on lainattu Per I. Gedinin kirjasta Förläggarliv.

Tätä kohtaa voi lähestyä eri tavoin, esim. etsimällä viittauksia tuttuihin kirjoihin väitöskirjojen tai elämäkertojen nimistä. Tai sitten voi etsiä pitkänimisen tietokirjan nimen osalla jotain toista kirjaa, kuten tein Valo-teoksen kanssa. (Yatzin sattuma-tyyli!) Esimerkkejä:

• Suomen historian jännät naiset tai Naiset joita ajattelen öisin ja Naiset
• Mihin menet Suomi? Pelon aika Euroopassa ja Aika
• Tunteiden palo: Turku liekeissä 1827 ja Palo
• Tietääkö karhu, että se on karhu? ja Se tai Karhu.

18. Ihmisen elintoiminnot

Jeff Hawkins: A Thousand Brains: A new theory of intelligence

• Hachette Audio 2021
• 288 sivua; 9 tuntia
• KL: Espoon luokka 59.55 = Hermosto. Neurologia

Haastekohdasta mietin aluksi pitkään, mitä elintoiminnot oikeastaan edes ovat. Mutta aivotoiminta liittyy elintoimintoihin, joten tietysti luin aivoista! Oikeastaan minun piti lukea Huotilaisen Aivot työssä, mutta ehdin lukea tämän ensin.

Mitä älykkyys oikeastaan on? Mikä tekee tekoälystä älykkään? Mitä yhteistä on ihmisen ja muiden nisäkkäiden älykkyydellä? Mitkä ovat "vanhat aivot" ja "neokorteksi"? Miksi aikuinen ei oikein opi asioita, jotka jäivät lapsuuden herkkyyskausina oppimatta?

Hawkins tarjoaa omia teorioitaan ja aivoihin liittyvää tutkimusta. Kaikkea ei aivoista vielä tiedetä, vaikka tutkimus onkin harpponut eteenpäin. Esimerkiksi tuhansien aivojen teoria ja solujen viitekehykset ovat teorioita, joita ei ole voitu todistaa oikeiksi mutta jotka ovat saaneet yhä enemmän kannatusta viime vuosina. Huomasin Goodreadsissä kommentin, jonka mukaan Hawkins ei viittaa käsitteiden kehittäjään (Marvin?) Minskyyn, vaikka käsitteet ovat tältä. Minskyn teokset ovat vanhempia, mutta täytyy ehdottomasti tutustua niihinkin!

Vielä kirjan luettuanikaan en ole aivan varma siitä, mitä älykkyys on. Hawkins lähestyy kysymystä ihmisaivojen kannalta, mutta näkökulmia voisi olla muitakin. Mielenkiintoista on kuitenkin pohtia, miten älykkyys rakentuu soluissa. Aivoissamme on lukuisia eri asioista vastaavia alueita ja soluja, ikään kuin tuhansia aivoja.

Hawkins pohtii myös tekoälyn suuntia ja sitä, voidaanko koneiden avulla tehdä ihmisistä yli-ihmisiä tai tuottaa ikuinen elämä. Näitä kysymyksiä pohtii myös Harari teoksessaan Homo Deus ja David K. Johnson kirjassaan The Big Questions of Philosophy, jossa myös nostetaan esille "uploadin" ongelmat. Jos lataan itseni johonkin koneeseen tai virtuaalitodellisuuteen, olisi ainakin sekunnin murto-osan ajan olemassa kaksi minua. Kumpi olisi oikea minä? Jos virtuaalinen ja biologinen minä eläisivät yhtä aikaa vuosia, niistä kehittyisi kaksi aivan erilaista minää, ehkä erilaisilla poliittisilla kannoillakin. Virtuaaliminä saattaisi siis ajatella, ettei biologista minää enää tarvita. Meitähän on jo kaksi. Mutta minä biologisena olentona en haluaisi kuolla vain, jotta virtuaaliminä saa kehittyä omaan suuntaansa. Biologinen minä saattaisi alkaa ajatella, ettei virtuaaliminää olisi kannattanut ikinä edes tehdä. Upload-nimisessä sarjassa ihmiset kuolevat samalla hetkellä, kun heidät uploadataan, mutta uploadit saattavat silti muuttua virtuaalitodellisuudessa eri suuntaan kuin ne olisivat tosimaailmassa suunnanneet.

19. Tietokirja, joka muutti mielipidettäsi

Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta

• Bazar 2018, suom. Jaana Iso-Markku
• alkuteos: 21 Lessons for the 21st Century, 2018
• 353 sivua
• KL: Vantaan luokka 30.12 = Elämäntapojen sosiologia. Kulttuurisosiologia

Harari käsittelee tässä teoksessa oikeastaan hyvin pitkälti samoja asioita kuin Mazzarella teoksessaan Elämän tarkoitus. Molemmat käyttävät populaarikulttuuria esimerkeissään. Harari on omistanut yhden luvun tieteisfiktiolle, hän tosin kritisoi siinä, miten epäuskottavaa suurin osa scifistä on.

Emme tule todennäköisesti kaksinkertaistamaan eliniänodotuksia muutamassa kymmenessä vuodessa, sillä emme ole oikeastaan pidentäneet ihmiselämää, olemme vain karsineet ennenaikaisia kuolemia aiheuttavia tekijöitä. Kuolemme nykyään yhä useammin vanhuuteen.

Harari käsittelee liberalismia, kansallisaatteita, pettymyksiä, työtä ja työn merkityksellisyyttä etenkin automatisaation aikana, vapautta ja valvontaa, tasa-arvoa ja datankerääjien valtaa, yhteisöjä ja some-yhteisöjä, sivilisaatiota (ja sitä, että on vain yksi sellainen!), uskontoja, maahanmuuttoa, terrorismia, sotaa, nöyryyttä, jumalia, sekularismia, tietämättömyyttä, oikeudenmukaisuutta, totuudenjälkeisyyttä, tieteisfiktiota, koulutusta, elämän tarkoitusta ja lopuksi meditointia, joka on tuonut Hararille rauhaa tässä kaoottisessa maailmassa.

Etenkin liberalismin kritiikki ja kansallisuusaatteiden "puolustus" muuttivat mielipiteitäni. Tavallaan tuntuu hassulta sanoa "kritiikki" tai "puolustus", sillä Harari kirjoittaa niin puolueettoman tuntuisesti ja monesta eri näkökulmasta. Harari kirjoittaa johdantoluvun lopussa siitä, miten hän mietti, kannattaisiko hänen sensuroida itseään, jotta etenkään oikeistoryhmät eivät käyttäisi väärin hänen tekstejään. Hän päätyi siihen, ettei hän sensuroi itseään. Hararia on kuitenkin kritisoitu siitä, että hän suostui siihen, että venäjänkielisessä käännöksessä puhutaan Venäjästä pehmeämmin. Yhtäältä mietin, että jos hän ei olisi suostunut, kirja olisi vain kiellettyjen kirjojen listalla Venäjällä, mutta toisaalta ei pitäisi antaa sellaiselle diktatuurille ja sensuurille periksi.

Jo Sapiens-teoksessa tuli esiin, miten tärkeitä tarinat ovat ihmisille. Tämä kutkuttaa kielitieteilijän mieltä! Tarinoiden avulla ihminen sai hallittua isoja ihmisryhmiä ja ylipuhuttua sadat, tuhannet ja miljoonat ihmiset tekemään yhteistyötä jonkin tarinan, myytin tai uskonnon eteen. Uskonnotkin perustuvat tarinoihin. Tähän liittyy kansallisuusaatteiden puolustus. Nationalismi ei ole hyväksi, sillä siinä oma kansallisuus nähdään muita paremmaksi, mutta kansallisuusaate rakentaa yhteisöllisyyttä ja saa meidät tekemään yhteistyötä. Wikipedian mukaan tosin nationalismi ja kansallisuusaatteet ovat synonyymeja.

Myös Homo Deus ehkä muutti jonkin verran mielipiteitäni liberalismin suhteen ja siitä, että asiakas ei ehkä ole aina oikeassa. En tosin ajatellut aivan niin ennenkään, sillä esimerkiksi potilaiden muuttumista asiakkaiksi 2000-luvulla on perustellusti kritisoitu joissakin lukemissani kirjoissa.

Kirja-alan osalta mielipiteitäni on hionut kirja-alasta ja mediasta kertovien kirjojen rykelmä, jonka olen lukenut enimmäkseen viime vuonna. Luin ensin viestinnän jotakin kurssia varten kirjan Spreadable media, joka esitteli jakamisen ja levittämisen mahdollisuuksia. Englanninkielisiä teoksia on annettu ilmaiseksi eteenpäin, ja niillä on silti tehty miljoonien tuotot. Jotakin e-kirjaa myytiin kahdella dollarilla miljoonia kappaleita. Aloin miettiä, millaiset mahdollisuudet kirja-alalla olisi, jos jakamiseen ja levittämiseen suhtauduttaisiin avoimemmin. Sitten luin muistelmateoksen Kirjatyttö, ja muistin, että suomenkielisiä ihmisiä on niin vähän, etteivät ilmaiseksi jakaminen tai kahden euron myynnit toimisi. Runouden ilmiöitä -teos muistutti siitä, miten tärkeitä vakuuttavuus ja validointi ovat kirja-alalla. Kukaan ei ehkä lataisi ilmaiseksi jaettavaa kirjaa, sillä sitä pidettäisiin huonona. Teoksen Streaming, Sharing and Stealing sain loppuun tänä vuonna. Siinäkään ei käsketty jakamaan kirjoja ilmaiseksi, mutta se muistutti, ettei kirja-alallakaan kannata juuttua vanhoihin tapoihin ja pelätä riskejä. Esimerkiksi vakuuttava Encyclopædia Britannica kärsi miljoonatappiot, kun se siirrettiin nettiin niin hitaasti. Ei-niin-vakuuttava ja melkein yhtä kallis Encarta keräsi ketteryydellään tuotot tieltä, ja kun Britannica laahusti perässä nettiin, tämä ei myynyt enää juuri yhtään. Keissistä voi lukea myös vaikka Wiredilta.

20. Tietokirja, jonka otsikko on provokaatio

Mark Manson: The Subtle Art of Not Giving a F*ck: A Counterintuitive Approach to Living a Good Life

• HarperAudio 2016
• 212 sivua; 5 h
• KL: Vantaan luokka 17.3 = Elämänfilosofia. Elämäntaito

En ole ihan varma, lasketaanko tuo provokaatioksi, mutta onhan tuo nimi melko provosoiva. :D (Suomennoksen nimi ei ole minusta kovin sopiva, sillä kirjassa ei käsitellä sitä, miten kannattaisi elää "välittämättä paskaakaan" vaan päinvastoin kirja ohjaa välittämään enemmän vain niistä asioista, joilla on itselle todella merkitystä ja jättämään huomiotta sellaiset asiat, joihin ei voi itse vaikuttaa. "Art of X" -kirjat yleensä suomennetaan "X:n taito" -tyyliin. Suomennoksessa on haluttu väkisin pitää kirosana mukana, mutta sisältöä kuvaisi ja lukijaa ohjaisi paremmin jokin muu nimi.)

Kyseessä on self-help-kirja, joita kohtaan olen melko kriittinen, mutta kriittinen lukeminen on hyödyllistä. Mansonin teos on nimensä mukaan epäintuitiivinen. Manson pohtii, ettei esimerkiksi peilin edessä "I'm beautiful, strong and independent" -mantrojen toistelu välttämättä toimi. Nämä mantrat perustuvat kai suggestiopsykologiaan, ja niiden osalta on tietääkseni positiivisiakin tutkimustuloksia. Ylipäätään ääneen puhuminen joka aamu voi olla hyödyllistä. Manson miettii kuitenkin, että tällaisella mantralla ihminen saattaa vain muistuttaa itselleen, mitä hänellä ei ole.

Taustalla on hyvä pointti siitä, että ihmiset haluavat nykyään koko ajan jotain lisää.

Nyky-yhteiskunnassa tähdätään siihen, että koko ajan kasvatamme tuottavuutta, lisäämme materiaa, suoritamme enemmän ja tehokkaammin. Tässä kaikessa tulevaisuuteen ja voiton maksimointiin tähtäämisessä tärkeimmät asiat unohtuvat. Eivätkö terveys ja läheiset ole tärkeämpiä kuin työ? Ja kannattaako työn eteen kärsiä niin paljon? Kun lopulta saavoittaa tavoitteensa vaikka sitten miljonäärinä, on aivan yhtä tyytymätön kuin aiemmin. Manson neuvoo rakastumaan kipuun ja prosessiin. Tästä ajatuksesta on hyötyä myös kirjoittajalle. Vaikka kunnianhimo ja yrittäminen ovatkin hyväksi (muuten ei onnistu!), kannattaa kuitenkin itse kirjoittamisestakin nauttia, ei pelkästään kärsiä miettien tavoitettaan. Vaan nauttia kärsimyksestä.

Kuten monissa muissakin self-help-kirjoissa, tässäkin on "lähellä kuolemaa" -kohtaus. Mansonille ei diagnosoida aivokasvainta, eikä hän joudu auto-onnettomuuteen. Manson itse matkustaa Etelä-Afrikkaan ja katsoo maailmaa korkealta, niin korkealta, että veri pakenee sormista jo kuunnellessa. Kuoleman kohdatessaan ihminen usein muistaa arvostaa elämää enemmän. Sitä, mitä tällä jo on. Nolo tilanne työpaikalla tuntuu merkityksettömämmältä (less fucks given), ja omat läheiset tuntuvat tärkeämmiltä (more fucks given).

Kirjasta oli minulle paljon hyötyä. Paitsi että luin sitä kriittisesti ja kehitin kriittistä silmääni (tai korvaani) muitakin kirjoja varten, siinä oli myös jonkin verran hyviä vinkkejäkin. Juuri se, miten kuolema tekee elämästä merkityksellisempää eikä nihilistiseen tapaan merkityksetöntä. Olemme täällä vain lyhyen ja itsellemme tuntemattoman ajan, joten ottakaamme tästä kaikki irti ja välittäkäämme vain sellaisista asioista, joista kannattaa välittää.

21. Tietokirja, jonka kirjoittaja julkaisee myös kaunokirjallisuutta

Suunnittelemani teos tähän kohtaan: Risto Isomäen Ruoka, ilmasto ja terveys

Isomäki on tieteis- ja tietokirjailija (Wikipedia).

Tommi Parkko on runoilija ja kustantaja (Kustannusliike Parkko), joka on myös kirjoittanut monia tietokirjoja runoudesta, esim. Runouden ilmiöitä, Runoilijan työkalupakki, Runosta, rakkaudella, Kirjoita runo ja Intohimoa ja millimetripaperia sekä toimittanut esim. tietokirjan Runon vapaus.

Paula Havaste on tunnettu etenkin historiallisista romaneistaan (esim. Laahus), mutta hänkin on kirjoittanut tietokirjoja esim. mytologioista: Taika päivässä ja Loitsukirja.

Karo Hämäläinen on kirjailija, jonka viime vuonna julkaistu tietokirja Rikos ja rahastus sai melko paljon näkyvyyttä esimerkiksi Helsingin kirjamessuilla. Hän on myös kirjoittanut Alexander Stubbista elämäkerran/muistelmateoksen Alex.

Ja pitkälti kaikille ovat tuttuja Tiina Raevaaran tieto- ja kaunokirjat.

22. Tietokirja, joka on osa kirjasarjaa

Miten kirjani ovat syntyneet -kirjasarjan osat 1—5

• WSOY 1980—2012
• 270—558 sivua
• KL: Vantaan luokka 86.2 = Suomen ja suomalais-ugrilaisten kielten kirjallisuuden historia ja tutkimus

Kuvassa osat 1, 2 ja 3.

Luin kirjasarjan kehittääkseni kirjoittajan taitojani. Mieleeni painui parhaiten ensimmäisen osan Linnan kertomus siitä, miten hänen kirjansa ovat syntyneet. Käsittelin sitä tässä postauksessa.

Muistaakseni toisessa osassa oli Kalle Päätalon luku. Tiesin jo ennestään, että Päätaloon vaikutti Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -teos, mutta hänen kertomanaan juttu oli paljon mielenkiintoisempi. Hän peitteli kirjoitusintoaan, etteivät hänen kaverinsa ilkkuisi siitä hänelle.

Kolmannessa osassa ääneen pääsevät mm. Jörn Donner, Paavo Haavikko, Leena Krohn, Mirkka Repola, Antti Tuuri ja Märta Tikkanen. Mikään näistä luvuista ei jäänyt erityisen syvästi mieleeni, sillä jouduin tarkistamaan nyt erikseen, keitä kirjassa oikein olikaan. Olen lukenut Donnerin muistelmateoksen Elämänkuvia (2004), jonka löysin muistelmahyllystä viime tai toissa vuonna ja joka jätti minuun ainakin jonkinlaisen jäljen, sillä hän kuvasi niin mielenkiintoisesti sota-ajan lapsuutta ja pohti koskettavasti kuolemaa. Kirja oli julkaistu ennen hänen kuolemaansa, mikä lisäsi koskettavuutta. Märta Tikkasesta taas on julkaistu 2020 elämäkerta, jota esiteltiin niin kiinnostavasti elämäkerta-kurssilla, että sekin on kilometrin pituisella lukulistallani.

Viidenteen osaan lukuja ovat tuottaneet mm. Monika Fagerholm, Laila Hirvisaari (entinen Hietamies), Anna-Leena Härkönen, Sinikka Nopola ja Hannu Raittila. Mieleeni painui eniten Härkösen luku, joka alkaa lauseilla: "Kirjailijakollegani kuoli jokin aika sitten. Olin surullinen. Samalla ajattelin: "Onnentyttö! Sen ei tarvitse enää koskaan kirjoittaa!" Tähän on tultu." On myös mielenkiintoista, miten Härkönen ei osannut odottaa suosiota Häräntappoaseelle, jonka itsekin luin yläasteaikoinani. Härkönen kirjoittaa:

"Kaikesta huolimatta Häräntappoase tuntuu välillä olevan kiusallinen todiste siitä, että olen ollut joskus nuori ja hölmö. Jos joku ryöstää murrosikäisenä kioskin, se unohdetaan. Jos joku kirjoittaa samanikäisenä kirjan, sitä ei unohdeta."

Niin, Härkönen tosiaan kirjoitti romaaneja jo murkkuikäisenä, tai ensimmäisiä "romaaneja" (kuten hän niitä kutsuu) jo 10-vuotiaana. Niiden nimiä olivat esim. Tuntomerkkinä sydän ja Hymyile minulle, Tatjana! Hän kirjoitti myös runoja, jotka hylättiin ystävällisesti mutta joita hän itse pitää nyt (tai 2010-luvulla piti) "kauheana luettavana".

Miten kirjani ovat syntyneet -sarjassa kirjailijat kertovat hyvin eri tavoin kirjoituskokemuksistaan. Osa luvuista sisältää paljon enemmän kaunokirjallisia pätkiä, ja tyylit ovat hyvin erilaisia. Osa ei ehkä oikein edes vastaa kysymykseen. Jossakin sarjan osista oli lopussa avulias koonti, miten kirjailijoiksi on tultu. Kärsimykset ja lukevat perheet edesauttoivat kirjailijaksi tulemisessa. Toisaalta kaikkien urankaari ei ole täysin samanlainen. Kirjoissa on paljon vinkkejä kirjailijaksi haluaville!

Tietokirjasarjoja tuntuu olevan kovin vähän, mutta tähän kohtaan kävisivät esimerkiksi Gaudeamuksen Tiedekulmapokkarit ja klassikko-suomennokset (ne, joilla on samannäköinen ulkoasu, on tarkoitettu ikään kuin sarjaksi). Esimerkiksi Aristoteleen teossarjasta Retoriikka ja Runousoppi ovat monille suomen kielen opiskelijoille tuttuja, ja Gaudeamukselta ne löytyvät kätevästi yhtien kansien välistä!

23. Afrikan mytologia

24. Turistinähtävyydestä kertova tietokirja

25. Hyönteiset

26. Tietokirjallisuuden ystävistä bongattu tietokirja

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä: Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä 

• Gummerus 2016, suom. Pirkko Roinila
• alkuteos: The Hidden Life of Trees: What They Feel, How They Communicate: Discoveries from a Secret World, 2016
• 257 sivua
• KL: Takakannessa 50.11 = Uhanalaiset lajit. Luonnonsuojelualueet; Vantaan luokka 57.11 = Puut. Pensaat

Tätä oikeastaan suositeltiin lukupiirissäni, kaiken lisäksi kaunokirjana, "jossa on ehkä ihan oikeaa tietoakin". Tietokirjallisuuden ystävissäkin teoksesta on puhuttu aiempien vuosien "kohuttu tietokirja" -haastekohdassa, sillä kirjassa on ilmeisen paljon spekulaatiota ja mutuilua, kun sen voi lukea kaunokirjana. Tietokirjallisuuden ystäviäkään tuskin häiritsisi tuo muotoilu, että kyseessä olisi kaunokirja, jossa on ehkä jotain tietoakin.

Koska oletin kirjan sisältävän paljon huuhaata ja mutuilua, yllätyin, sillä tämänsuuntaisia metaforia tuntui olevan enimmäkseen lähinnä lukujen nimissä. Muuten kirjassa viitattiin paljon tutkimustietoon, ja toki väliotsikoiden perusteella saattaa olettaa, että tutkimuksista tehtiin pitkälle meneviä johtopäätöksiä puiden tietoisuudesta. Tutkimukset siitä, miten puut lisääntyvät ja viestivät vaaroista toisilleen olivat kuitenkin mielenkiintoisia. Voi olla, etteivät otsikot häirinneet minua niin paljon kuin muita, koska pidän metaforista tai ehkä senkin takia, että tapaan usein lukea nopeasti ja ohittaa otsikot melko pikaisesti. Alussa puita verrattiin luokkayhteiskuntaan, mutta heti perään kuitenkin sanottiin, ettei se ole hyvä sana, sillä se olisi liian inhimillinen ja pitkälle menevä tulkinta. Mutta puut kuitenkin voivat yhdessä pitää joitakin yksittäisiä puita hengissä, vaikka ne olisi kaulattu eli niiden kuori olisi rikottu puun rungon ympäriltä niin, ettei puun ole mahdollista kuljettaa ravintoa tai vettä juurista lehtiin ja puu on tuomittu varmaan ja hitaaseen kuolemaan. Kaikkia yksilöitä ei pelasteta, mutta metsälle on hyödyllistä pitää "heikoimmista" huolta, jotta tuholaiset eivät pääse lisääntymään tai jotain vastaavaa. 

Kirja sisältää paljon pitkiä kappaleita. Usein sanotaan, että kirjasta näkee ensivilkaisulla, onko sen teksti raskasta. Yhdellä aukeamalla ei ole yhtäkään kappalejakoa, siis reilut kaksi kokonaista sivua on vain yhtä kappaletta. Teksti on kuitenkin helppolukuista ja jossain määrin mukaansatempaavaakin.

Lukemisen jälkeen minusta tuntui, etten olisi oppinut kovinkaan paljon. Puiden määritelmät ja kasvamistavat ovat tulleet minulle ehkä liiankin tutuiksi jo MinuteEarthin puu-videoista ja Ologies-podcastin puu-jaksosta, jossa oikeastaan tuli jo niitäkin puolia, joihin kirjassa ollaan suhtauduttu kriittisesti, esimerkiksi siitä, mitä kaikkea puut tuntevat tai että miten ikävältä puututkijoista kuulostaa porata puun runkoon reikä tai kaulata se ja että heistä se on verrattavissa ihmisen ihon rikki menemiseen – ei siksi, että puut olisivat samanarvoisia kuin ihmiset, vaan siksi, että puiden kuori toimii samalla lailla kuin ihmisen iho: se pitää kosteuden sisällä ja pöpöt ulkopuolella. 

(MinuteEarthin puu-jaksot kiinnostuneille:

• We don't know what a tree is (and this video won't tell you) 
• When Tree Planting Goes Wrong
• This Is Not A Pine Tree
• How Do Trees Survive Winter?
• When Trees Go Nuts
• The 3 Reasons This Tree Has Lived 5000 Years
• The Plant That's Full Of Metal)

Opin kuitenkin jotain esimerkiksi siitä, miten puut lisääntyvät (tai eivät lisäänny esim. kaupunkialueilla, ja miten ne rikkovat vesijohtoja, kun eivät pääse kaupungin kovetetussa maassa muuten kasvamaan). Puilla on erilaisia tapoja vältellä sisäsiittoisuutta, esim. niin, että ne pölyttävät eri aikoina tai toisaalta houkuttelemalla pölyttäjiä, jotka kuljettavat siemeniä kauemmas. Osa puista joutuu luottamaan tuuleen, etenkin nyt kun pölyttäjiä on koko ajan vähemmän ja etenkin kylmemmillä alueilla. Puut eivät välttämättä lisäänny joka vuosi. 

Muita kiinnostavia tänä vuonna lukemiani tietokirjoja

Olen lukenut tänä vuonna jo 67 kirjaa, joista vain kaksi on tähän mennessä tainnut olla kaunokirjallisuutta.

Tähän haasteeseen ei saa sovitettua mitenkään kaikkia kiinnostavia kirjoja, joten minun täytyy hehkuttaa muutamaa tällä tavalla erikseen!

• Adam Grant: Think Again: The Power of Knowing What You Don't Know, 2021

Grantin kirja oli herättelevä. Olemme usein väärässä, ja väittelyt ovat usein turhauttavia, koska ajattelemme olevamme oikeassa. Väärässä oleminen on kuitenkin oikeastaan kivaa siinä mielessä, että oppiminen on aivan parasta ja ehkä ainakin minun elämän tarkoitus. :D Opin esimerkiksi, että keskusteluissa ei kannata syöttää faktoja "logic bully" -tyyliin, vaan ennemmin kysellä. "What would make you change your mind about vaccines?" Grant kertoo myös saamastaan anonyymista palautteesta erääseen artikkeliinsa: "You should check the work of Adam Grant", johon hän ajatteli: "Dude. I am Adam Grant!"

• Daniel Kahneman: Thinking, Fast and Slow, 2011

Sain viimein tänä vuonna luettua tämän tunnetun nobelistin teoksen, enkä joutunut pettymään! Tosin koska olen lukenut nyt niin paljon uudempia self-help-kirjoja sun muita tietokirjoja, tuntui, ettei tässä tullut niin paljon uutta. Yuval Noah Harari, Charles Duhigg, Mark Manson, Brianne West ja Daniel Pink olivat jo tehneet minulle Kahnemanin työn tutuksi, mutta ei se mitään! Perusidea Kahnemanin teoksessa on jako ajattelusta kahteen systeemiin (joita on myöhemmin kutsuttu joillain muilla sanoilla, mutta en nyt muista millä). Systeemi 1 on intuitiivinen ja vastaa lähes kaikista päätöksistämme ja vastauksistamme. Systeemi 2 on hidas ja laiska, emmekä käytä sitä usein silloinkaan, kun kuvittelemme. Vastaamme moniin matemaattisiin kysymyksiinkin systeemi 1:n avulla. Minä tosin vedin pitkän matematiikan ylioppilaskokeissa vielä paremmaksi, enkä kysynyt systeemi 1:ltä, mitä on yksi kertaa kahdeksan. En myöskään laskenut tosissani pohtimalla, mitä yksi kertaa kahdeksan on. Laskin sen laskimella.

• James Clear: Atomic Habits: An Easy & Proven Way to Build Good Habits & Break Bad Ones, 2018

Clearin self-help-kirja seuraa Charles Duhiggin tavoista kertovaa teosta ja täydentää sitä esimerkiksi "laeilla" ja neuvoilla. Kriittinen ohje minulle oli "show up" -tapa, eli että edes aloittaa. Ei tarvitse tähdätä siihen, että tekee vartin treenin joka aamu, vaan ihan vaikka vain minuutin. Perfektionismi on prokrastinointia.

• Helen Czerski: Myrsky vesilasissa: Arkipäivän fysiikkaa, 2019

Minua oikeastaan ihmetyttää, ettei tämä teos ole ilmeisesti voittanut palkintoja. Czerski kuitenkin on, ilmeisesti fysiikkaa popularisoivan tv-ohjelman tai jonkin sellaisen takia? Teos on kerronnallinen ja tempaa heti mukaansa. Jokainen kappale kuulosti minusta mielenkiintoiselta. Kirjassa on valtavasti asiaa muiltakin aloilta kuin fysiikasta (historiasta, maantieteestä, biologiasta...) ja nippelitietoa alaviitteissä. Kaikissa kappaleissa tuntui myös tulevan jotain minulle uutta, sillä en ole aiemmin ajatellut kaskelottien keuhkoja tai Tyrannosaurus rexin vääntömomenttia ja kääntymisvoimaa. Osa kappaleista voisi kiinnostaa lapsiakin, tai ainakin kummipoikaani. Tämä on oikeastaan ainoa tämän listan kirja, jonka haluan lukea myös joskus uudelleen!

Minun alkuvuoteni 2023 on selvästi muistelma-teemainen, sillä lukulistalleni on osunut Obaman (ja Mazzarellan?) teosten lisäksi useita muita muistelmia.

• Hannah Gadsby: Ten Steps to Nanette, 2022

Gadsbyn teos käsittelee rankkojakin aiheita, eikä hän edes aio yrittää saada teoksesta jotenkin voimauttavaa tai vastaavaa. Koomikolle tyypilliseen tapaan kirja on kuitenkin täynnä huumoria. Minulle mielenkiintoisinta olivat Gadsbyn tavat kertoa hänen (vitsien ja muutenkin) kirjoittamisestaan ja esimerkiksi autismistaan, sillä hän on osannut tavallaan pilkkoa vitsejä, taidetta ja kirjoittamista konkreettisiksi neuvoiksi, joita muut eivät välttämättä edes tajua noudattavansa. Tapahtumahetki tuntuu koko ajan olevan kirjoitushetki, kuten stand up -koomikoilla monesti. Tarinoihin ei sinänsä uppouduta, vaan niitä tarkastellaan nykyhetken valossa, ja niille on helpompi nauraa. Todella mielenkiintoinen tapa tuoda elämäntarina esiin! Uppoutumattomuus ei mitenkään haittaa, päinvastoin on viihdyttävää vaihteeksi kuulla, miten Gadsby näkee asioita nyt. Että äiti kuitenkin yritti välillä ainakin parhaansa, tai että mitkä asiat johtivat siihen, millaisia työpaikkoja Gadsby haki nuorempana, tai miten hän käsitti lesboutensa. Suosittelen etenkin kirjoittajille!

• Edward Snowden: Permanent Record, 2019 (saatavilla myös suomeksi: Pysyvästi merkitty)

Yllätyin myös Snowdenin kirjoittajantaidoista. Snowden on ilmeisesti harrastanutkin luovia juttuja ennen hänen töiden käymistä stressaavaksi. En ymmärtänyt aivan kaikkia salaukseen ja tietokoneisiin liittyviä yksityiskohtia, mutta tässä muistelmateoksessa tarina ja punainen lanka ovat kaikkein kiinnostavimpia. Toisaalta Snowdenin tarina, ja toisaalta se, miten hän kertoo sen. Miten kaikki luvut jollakin tavalla risteävät tuohon punaiseen lankaan, pysyvään rekisteriin, jossa näkyvät kaikki armeijarikkeet ja muutkin asiat. En spoilaa loppua, mutta sanon vain sen, että itkin lopussa. <3

• Tara Westover: Educated, 2018 (saatavilla myös suomeksi: Opintiellä)

En tiennyt lainkaan, kuka Tara Westover on, kun lainasin tämän kirjan. Nimensä mukaisesti tämä muistelmateos tuo todella vahvasti esiin koulutuksen tärkeyden. Luulin, että tapahtumat sijoittuisivat jonnekin muinaiseen kaukaisuuteen, ehkä 60 vuoden päähän. Tara Westover on kuitenkin syntynyt 1986, (vaikkakin hänen tarkkaa syntymäpäiväänsä ei aivan varmaksi tiedetäkään), eli hän on vasta 36-vuotias. Nuori ikä muistelmille, mutta aivan aiheesta. Westover syntyi mormoniperheeseen, jossa lapset eivät käyneet koulussa eivätkä oikeastaan saaneet kotikouluakaan, ellei sekoilua maailmanlopuista tai jumalasta lasketa. Vanhempien lapsiin mitätöivä suhtautuminen ja tiukka uskonnollinen kasvatus kuulostivat tutuilta, mutta en olisi osannut kuvitellakaan mitään näin äärimmäistä meininkiä. Westover luki itsensä veljensä tuella kouluun ja pääsi huippuyliopistoihin, mikä kuulostaa hänen taustallaan täysin käsittämättömältä. Hän katselee teoksessaan omaakin elämäntarinaansa jokseenkin korkeakoulutetuin lasein ja huomauttaa monessa kohtaa, että joku perheenjäsenistä muistaa tilanteen näin ja joku näin tai että keskustelu tai viesti ei ole suora lainaus. Kuin vertaisarvioitu muistelmateos!

• Stanley Tucci: Taste: My Life Through Food, 2021

Stanley Tuccin muistelmateoksen punaisena lankana toimii ruoka, ja kirjaa ei kannata kuunnella nälkäisenä. Oikeastaan kirja olisi muutenkin parempi lukea ehkä senkin takia, että kuunneltuani kirjan, en ole aivan varma, miten kaikki italialaiset ruoat siinä kirjoitetaan. Tietämättä paremmin olisin voinut vannoa, että jossain kohtaa Tucci puhui köttbullareista! Kirjassa on myös reseptejä, joten saatan muutenkin ostaa kirjan itselleni kovakantisena hyllyyn. Luin kirjan heti muutaman kirjoitusoppaan perään, joten aloin mielessäni editoida dialogia: "Hmm. Tämä dialoginpätkä on vähän tylsä, eikö tuo toinen osapuoli voisi sanoa jotain yllättävää?" Ennen kuin muistin, että kuuntelen tietokirjaa. Lopussa tällainen "tylsä" keskustelu tuodaan kauniisti kotiin! <3

• Jennette McCurdy: I'm Glad My Mom Died, 2022

McCurdy on monelle tuttu iCarly-sitcomista, jota en ole itse koskaan nähnyt. Kirjaa on kuitenkin hehkutettu niin laajalti kaikissa englanninkielisissä kirjallisuusryhmissä, ja viimeinen niitti oli eksäni vahva suositus. Damn. Nimen perusteella jo oletin, että McCurdyn äiti on suuressa roolissa ja vähän pohdin, voiko mikään oikeuttaa tuota nimeä. Tätä ei kannata ottaa niin, että tämä äiti olisi ollut väkivaltainen tai jotain muuta äärimmäisen järkyttävää. Kirjan luettuaan pääsee todennäköisesti tai oikeastaan varmasti yllättymään. En oikeastaan osaa sanoa muuta kuin damn. Kirjassa käsitellään näyttelemisen lisäksi myös esimerkiksi syömishäiriöitä ja alkoholiongelmaa. Tapahtumat tuntuivat jotenkin epäilyttävänkin kronologisilta ja lukijana tuntui kuin olisi seurannut tilanteita paikan päällä ikään kuin joka päivä, sillä hyppäyksiä ei tuntunut tapahtuvan. Lapsi-Jennette ei näe äidin käyttäytymisessä ongelmia, eikä tapahtumia reflektoida nykyhetken valossa, mutta lukijalle tulee kuitenkin aina selväksi, miten lapsen ajatukset toimivat, vaikka lapsi ei ehkä tiennyt sitä itsekään. Asioita ei tavallaan väännetä rautalangasta mutta ne kuvaillaan niin monipuolisesti, että kaikki varmasti tajuavat? En tiedä, kadotan jo punaisen langan omastakin ajattelustani. :D 

• Lauren Graham: Have I Told You This Already?: Stories I Don't Want to Forget to Remember, 2022

Lauren Graham on tuttu Gilmoren tytöistä, jota en myöskään ole nähnyt. Grahamin teos on ennen kaikkea mielestäni hauska mutta laittaa myös miettimään etenkin ikääntymiseen liittyviä asioita. Teoksessa tulee paljon tietoa ja mielenkiintoisia kohtauksia myös tv-maailmasta sekä näyttelijän että ohjaajan näkökulmasta. Kirja painui mieleeni erityisen viihdyttävänä ja mielenkiintoisena, mutta nyt jo pari kuukautta sen lukemisen jälkeen en osaa sanoa siitä kovinkaan paljon. Ehkä samasta syystä se on saanut lähinnä 3 tähden arvosteluita Goodreadsissä? Kirja ei ole varmasti pettymys, se viihdyttää sen lukuhetken ajan, mutta se ei ehkä ole vuoden paras kirja. Vähän kuin romcom-elokuvat yleensä.