Kirjallisuuden aliarvostus

Olen viime kuukausina miettinyt paljon kirjallisuuden arvostamista Suomessa. Tai no, lähinnä aliarvostamista. Validointia pohdiskelin jo hieman esimerkiksi omakustanteita käsittelevässä postauksessani. Arvostuksen ja validoinnin lisäksi kuvioon liittyy valta.

Lukeminen on edelleen jostain syystä tyttöjen juttu. Viime vuonna Tilastokeskuksen blogissa Johanna Lahtela kirjoitti blogitekstin otsikolla "Joka viides poika lukee heikosti – ero tyttöihin Suomessa OECD-maiden suurin". Vaikka suurin osa pojista lukeekin hyvin, heikosti lukevien poikien määrä on kasvanut huolestuttavasti. Poikien lukuinnostus oli pienempi kuin tytöillä, ja ongelmat sosiaalisissa suhteissa vaikuttivat pojilla enemmän oppimiseen kuin tytöillä.

Aloin tämän vuoden alussa käydä lukupiirissä, ja kaikki lukupiirini jäsenet ovat naisoletettuja. Lisäksi muut kävijät ovat keski-ikää lähenteleviä tai sen jo ylittäneitä. Lukupiirissä huomasin myös, että tietokirjallisuudesta ei tiedetä kovin paljon; elämäkertoja ja yleistä tietokirjallisuutta pidetään kaunokirjallisuutena, jossa "on ehkä oikeaakin tietoa". Tietokirjallisuutta pidetään toisinaan edelleen vain tylsinä hakuteoksina, ja kaikki mielenkiintoinen on kaunokirjallisuutta. 

Suomenkielisiä (ja ruotsinkielisiä) tässä ehkä hämää jaottelu juuri "kauno-" ja tietokirjallisuuteen. Tietokirjallisuuskin kun voi olla kauniisti kirjoitettua. Silvia Hosseinin esseekokoelman Tie, totuus ja kuolema (Gummerus 2021) takakanteenkin on jääräpäisesti merkitty 84.2 eli suomenkielinen kertomakirjallisuus, ja Hosseini kirjoittaa teoksessa esseiden kuuluvan kaunokirjallisuuteen (toisin kuin on esimerkiksi Suomen tietokirjailijat ry:n jaottelussa). Kirjastossa se toki on esseekokoelmien eli tietokirjallisuuden joukossa. Pohdin jopa, että vaikka kirjan kannessa lukee "esseitä", teoksen saama negatiivinen palaute tuntui käsittelevän kirjaa kaunokirjallisena teoksena, jonka luvut olivat liian erilaisia keskenään. Olisiko teos otettu paremmin vastaan, jos sitä olisi markkinoitu ennemmin tietokirjallisuutena ja tosiaankin esseiden kokoelmana kuin kaunokirjallisuutena? Vai saako esseekokoelmassa tyyli vaihdella?

Joskus kirjailijat pitävät huonona asiana sitäkin, että kirja luetteloidaan kirjastossa tietokirjallisuudeksi kaunokirjallisuuden sijaan. Silloin siihen ei varmasti kukaan ikinä tartu. Itse ajattelin ennen, että vaatisi paljon enemmän, että kirja on tietokirjallisuutta. Että tietokirjan kirjoittajan pitää olla vähintään dosentti tai jotenkin muuten aivan erityislaatuisen viisas. Tosiasiassa ihan kuka tahansa voi kirjoittaa tietokirjan. Mutta sitä pitäisi ehkä tutkia, vähentääkö tietokirjan "leima" tosiaan lukijoiden määrää.

Tästä tulee vielä mieleen, kun joskus työhaastattelussa pidettiin huonona sitä, että erikoisalani oli tietokirjallisuus. "Kai sä luet jotain hömppääkin?" (En tosin itse sanoisi kaunokirjallisuutta hömpäksi. Olen oppinut sekä tieto- että kaunokirjallisuudesta paljon. 💜) Tietokirjallisuuden ystäviä saatetaan pitää kankeina tosikkoina, joiden kanssa ei voi vitsailla.

Kaikkia kaunokirjallisuudenkaan genrejä ei arvosteta. Scifi, fantasia ja mysteerit eivät ole Kirjallisuutta isolla K:lla. Literary fictionia. Korkeakirjallisuutta. Mainstream fictionia. Ajatellaan, että paras on sitä, mikä ei ole populääriä, vaikka se olisi mainstreamiä. Dekkarit saattavat myydä paljon, mutta niitä ei pidetä korkeakirjallisuutena. Fantasia ja scifi ovat suosituimpia televisiosarjojen ja elokuvien genrejä, mutta kirjallisuuden maailmassa niille vielä nyrpistellään nenää.

Entä ovatko Larssonin Millennium-trilogia tai Tolkienin Hobitti varsinaisia klassikoita vai lähinnä dekkareiden ja fantasian klassikoita? Entä Harry Potterit, Maameren tarinat tai vaikka Foundation-"trilogia"?

Korkeakirjallisuuden määrittämiseen liittyy elitismiä ja vallankäyttöä. Olen jokseenkin allerginen sille, että kirjoja voisi määritellä objektiivisesti hyviksi tai huonoiksi. Vaikka 99 % maailman ihmisistä olisi yhtä mieltä jonkin taideteoksen hyvyydestä tai huonoudesta, objektiivisuutta se ei olisi silti, etenkin koska kyseessä olisi kuitenkin vain tietyn aikakauden ihmisten mielipide. Sadan tai tuhannen vuoden kuluttua samaa teosta voidaan katsoa täysin eri valossa. Ymmärrän silti sen, että kirjoja voidaan pitää onnistuneempina tai epäonnistuneempina sen perusteella, että ne täyttävät tiettyjä kriteerejä. Mutta täysin hyvä tai huono olisivat liian ehdottomia kategorioita, ja ehdottomuus on taiteen pahimpia vihollisia. Lisäksi tähän vaikuttanee se, että olen lingvisti, ja kielentutkimuksessa pidetään tärkeänä, ettei tutkimuskohdetta eli kieltä voi arvottaa hyväksi tai huonoksi. Uskoisin, etteivät kirjallisuudentutkijatkaan pohdi kirjojen hyvyyttä tai huonoutta vaan jotain vähän mitattavampaa, objektiivisempaa ja hedelmällisempää tutkimuksen kannalta.

Runouttakaan ei arvosteta nykyään mielestäni tarpeeksi. Samalla runomaailmassa ei arvosteta populäärejä runoilijoita, kuten Tabermannia, ja kun jokin runoteos tuo lisää lukijoita runouden pariin, tästäkään ei pidetä, koska populäärit runokirjat ovat objektiivisesti huonoja. Ei sillä että olisin välttämättä itsekään saanut kovin paljon irti Kiira Korven runokirjasta, mutta pidän hyvänä sen aiheuttamaa suurta kiinnostusta runoutta kohtaan.

Lisäksi mieleen tulee painettujen kirjojen arvostus. Nykyään e- ja äänikirjojakin pidetään yhä useammin "oikeina kirjoina", ja muille lukijoille suvaitaan erilaisia vaihtoehtoja, vaikka itse lukisikin mieluiten omalla tavallaan. Mutta tekemistä on vielä, ja kirjailijat ansaitsisivat äänikirjoista ja lukuaikapalveluilta parempia korvauksia kuin he nyt saavat.

Suuren yleisön arvostusta on vaikea muuttaa sormia napsauttamalla, mutta ainakin muutosta voi aloittaa itsestään. En esimerkiksi itse oikein osaa arvostaa kauhukirjallisuutta, mutta yritän muistaa, että silläkin on paikkansa kirjallisuudessa. Ilman kauhukirjallisuutta en olisi päässyt lukemaan Stephen Kingin muistelmateosta Kirjoittamisesta.

Olen halunnut pitkään tehdä kirjallisuuskyselyn, ja pian ehkä uskallankin jonkinlaisen sellaisen pyöräyttää ilmoille. Siihenkin saa vielä ehdottaa kysymyksiä!

Minkälaisia kirjoja teidän mielestänne aliarvostetaan?

Kuva: Ravi Kant (pexels.com)