Kirja-ala populaarikulttuurissa

Katsoin Areenasta viime viikolla Hormonit!-draamakomediaa, jossa käsitellään mielenkiintoisella tavalla hormoneja ja välittäjäaineita. Toinen päähenkilöistä on julkkispsykologi Patrik Salenius, keski-iän ylittänyt masennusta poteva arvostettu psykologi ja kirjailija.

Sarjassa minua häiritsi Patrikin kustannustoimittajan välinpitämättömyys, sillä hän patisti kirjailijaa kirjoittamaan kirjaa jopa silloin, kun tämä oli sairaslomalla masennuksen takia ja puhui itsetuhoisesti. Syynä patistamiselle oli muun muassa se, että kirja oli jo ilmoitettu syksyn katalogissa syksyllä ilmestyväksi. Lisäksi kirja tulisi myymään niin hyvin, että kustantamo halusi kiirehtiä sen kanssa. Patrikin pyytäessä ennakkoa ei tällaista kuitenkaan herunut.

Ensinnäkään kirjailijoita ei ikinä pakotettaisi kirjoittamaan kirjaa. Toki on ikävää, jos deadlinet aina paukkuvat, mutta eipä sille voi mitään. Kirjan siirtyminen syksyltä keväälle ei ole mahdotonta tai maailmanloppu, edes vaikka sen olisi ilmoitettu ilmestyvän syksyllä. Kirjailijoiden mielenterveys ei ikinä menisi edes ennakkomyyntien edelle, sillä ennakkomyynnit odottelevat, ellei jokin kirjakauppa esimerkiksi mene konkurssiin syksyn ja kevään välissä. Kirjoja siirtyy yhtenään, ja kirjamessujen esiintymisiäkin perutaan ja muutetaan tuon tuosta.

Joskus käy niin, ettei kirjailija haluakaan kirjoittaa kirjaa, josta on jo tehty kustannussopimus. Ja silloin on ainakin meidän kustantamomme kohdalla yleensä itsestään selvää, että ilmestyminen perutaan. Jos kirjasta olisi maksettu ennakkoa, ne varmaankin pyydettäisiin takaisin, mutta sopimusasioista en ole niin suuresti perillä.

(Hankalampaa olisi, jos kirjailijalla ei olisi tekstiä, ei ideaa, ei nimeä, mutta hän haluaisi ehdottomasti, että kirja ilmestyisi puolen vuoden päästä. Kirjan ilmestymistä varten kuitenkin tarvittaisiin muun muassa käsikirjoitus, mieluiten editoituna ja taitettuna. 😅 Tällaisessa tilanteessa patistaminen olisi ymmärrettävämpää, jos kirjailija itsekin haluaisi kirjan ulos lyhyen ajan päästä.)

Ennakko-asia on monimutkaisempi. Nykyisin ennakkoa ei useinkaan makseta, mutta jos kirjailija on tunnettu ja myynti on taattua, ennakkoakin yleensä maksetaan odotetun myynnin mukaisesti. Toki sarjan kuvaaman kaltaisessa tilanteessa voisi vaikuttaa sekin, että kirjailijalta ei välttämättä voitaisi odottaa tekstiä sovittuun päivään mennessä, eikä ilmestyminen olisi tällä kertaa täysin varmaa.

Nyt kun mietin, jos julkkiskirjailija olisi kirjoittamassa taatusti myyvää kirjaa, kirjailijaa todennäköisesti kohdeltaisiin erityisen kohteliaasti. Lisäksi hän voisi aina lähteä purkamaan kustannussopimusta ja pyytää kilpailijalta ennakot ja riittävästi aikaa kirjoittaa kirjansa paremmalla mielenterveydellä. Toisaalta hahmo on kirjoitettu melkoiseksi kynnysmatoksi, mutta silti.

Muutoin sarja oli kuitenkin mielenkiintoinen, opettava ja viihdyttävä. Hahmojen vastakkainasettelu ja kehittyminen oli kirjoittaja-minälle myös inspiroivaa.

Toiseksi mieleeni tulee romcom-elokuva The Hating Game. Onnistuin muistaakseni katsomaan sen ranskaksi, sillä Primevideon kieliasetukset olivat minulla aina miten sattuu, mutta juuri ranska ja julkkis-ihastukseni Lucy Hale varmasti minut sen saivatkin katsomaan. Vaikka elokuvan päähenkilö Lucy Hutton ja hänen vihamiehensä Joshua Templeman ovatkin töissä kustantamossa, leffa keskittyy pitkälti näiden viha-rakkaus-suhteeseen. Siinä en muista kiinnittäneeni huomiota epäkohtiin kustannustoiminnassa, mutta elokuvan katsoessani en myöskään vielä työskennellyt kustantamossa. Jälkeen päin mietittynä voi olla, että kustannustoimintaa on elokuvassa romantisoitu.

Tuleeko teillä mieleen sarjoja, elokuvia tai vaikka pelejä tai kappaleita, joissa kirja-ala olisi edes jokseenkin merkittävässä osassa? Ovatko kuvaukset niissä uskottavia? 

Aikakaus- ja sanomalehtien toimintaa taidetaan kuvata kustantamoja useammin. Superman ja Supergirl ovat kai molemmat journalisteja aikakauslehdissä?

Kuva: Marc Mueller (pexels.com)

Suunnilleen tällainen toimisto minulla tulee mieleen, kun mietin, miten kustantamojen tai lehtien toimistoja kuvataan populaarikulttuurissa.