Mitä kustannustoimittaja toivoo kirjailijoilta?

Aloittaessani kustannustoimittajana odotukseni kirjailijoita kohtaan poikkesivat jonkin verran nykyisestä, sillä vastatessani myös tuotannosta olen tekemisissä useamman kirjailijan kanssa kuin jos vain toimitan tekstejä.

Tämä ei niinkään ole vastinpari aiemmalle tekstilleni Mitä kirjailijat odottavat kustannustoimittajalta?, vaan motivaatio tähän postaukseen kumpuaa arjestani ja osittain siitäkin, miten hakoteillä joskus kirjoittajaryhmissä ollaan kustannustoiminnasta.

Ihmiset ovat itsekkäitä otuksia, ja näemme usein kunnolla vain omasta näkökulmastamme. Vaikka kirjailijat keksivätkin hahmoja, joiden asemaan he pyrkivät asettumaan, he ovat silti ihmisiä. Ja joudun itsekin muistuttamaan usein itselleni, että kirjailijat katsovat tilanteita hyvin eri perspektiivistä: omalla sydänverellä kirjoitettu teksti on kirjailijoille todella tärkeä, eivätkä kirjailijat useinkaan tiedä riittävästi ymmärtääkseen, kuinka paljon heidän vaatimuksensa ja pyyntönsä vaikeuttavat muiden toimintaa (tai kuinka kalliiksi ne tulevat).

Olen myös myöhemmin kirjoittamassa postausta siitä, millaista on olla kirjoittaja–toimittaja, ja onko se niin vinksahtanutta tai vaikeaa kuin ennen vanhaan uskottiin. Pohdin siinä hyötyjä ja haittoja kaksinapaisesta identiteetistäni.

Kuva: Pixabay

1. Sähköposti- ja puhelinspämmin välttämistä

Kuvittele, että käsiesi kautta kulkee vaikkapa kolmekymmentä kirjaa vuodessa. Kirjailijoita ja kääntäjiä voi olla neljäkymmentä.

Sitten kuvittele, että jokainen näistä neljästäkymmenestä kirjoittajasta ja kääntäjästä lähettäisi sinulle useamman sähköpostin viikossa. Osa heistä myös soittelisi sinulle parhaimmillaan neljätoista kertaa päivässä.

Jos et vastaa jonkun kysymykseen perjantaina kello 21, kirjailija lähettää sähköpostiviestejä kaikille kustantamon työntekijöille koko viikonlopun ajan, ja maanantaina jokaista odottaa turhauttava sähköpostiruuhka.

Joudut lukemaan saman kysymyksen samalta kirjailijalta monta kertaa viikossa, ja vastaat joka kerta samalla tavalla.

Joten: vaikka sinusta kirjailijana olisi hirmu tärkeää saada vastaus juuri nyt heti, oli sitten jouluaatto tai perjantai-ilta, yritä malttaa. Kustantamossa tuotannon sähköpostia lukee yleensä vain yksi henkilö, joka voi olla osa-aikaisella sopimuksella töissä pienemmällä palkalla kuin uskoisit, ja tuohon sähköpostiin voi tulla montakymmentä viestiä, joista osa vaatii enemmän kuin viisi minuuttia aikaa selvittelyyn. Jos sinulla on tapana lähettää sama viesti monta kertaa päivässä tai viikossa, voi sähköpostin lukija myös ottaa tavakseen odottaa kohdallasi vielä viikon, että hänen ei tarvitsisi vastata samaan viestiin niin monta kertaa.

Toki jos kyse on jostakin oikeasti kiireellisestä, kannattaa viestin aihekenttään kirjoittaa KIIREELLINEN. Silloinkaan vastausta ei kannata odottaa työaikojen ulkopuolella. Ja jos kyse on jostakin oikeasti tärkeästä kuten rojalteista tai sopimusasioista, viestin uudelleen lähettäminen on ymmärrettävää. Neuvoisin myös ottamaan tarvittaessa yhteyttä Kirjailijaliittoon, sillä he käsittääkseni auttavat ei-jäseniä näissäkin.

2. Kärsivällisyyttä painoaikataulujen kohdalla

Mikään ei ole varmaa, kunnes kaikki on varmaa.

Voisin melkein kehystää tuon virkkeen.

Monesti kirjailijat uskovat, että kirjalla on spesifi päivä vuoden päässä, jolloin se takuuvarmasti ilmestyy. Sanotaan vaikka, että 24.3.2025. Niin on kirjoitettu. Ainakin kirjakaupan verkkosivuille.

Kirjailija pyrkii tekemään kaikkensa, että kirja olisi tuohon mennessä aivan vuorenvarmasti ilmestynyt, julkaistu ja painettu.

Liittyen hieman aiempaan kohtaan, kirjailija voi myös lähettää parikymmentä meiliä muistuttaen kustantamoa tästä päivästä ja kysellen, joko, joko, entä nyt.

Tosiasiassa kustantamoissa yleensä puhutaan syksystä tai keväästä – riippuen kustantamosta tietysti (joissakin voi olla että kirjoja ilmestyy vain keväisin, joissakin neljä kertaa vuodessa). Tuo ilmestymispäivä on – sanoisin että aina – vain arvio.

Olisi oikeastaan aika paljon vaadittu, että ilmestymispäivän voisi päivän tarkkuudella arvioida vuoden etukäteen.

Jos mietitään kirjan viimeisiä viikkoja ennen ilmestymistä, täytyy käsikirjoituksen ensinnäkin olla täysin valmis ja taitettu. Kun sivumäärä on tiedossa, voidaan pyytää painotarjousta. Kun painotarjoukset on kilpailutettu, voidaan hyväkysä tarjous. Kun tarjous on hyväksytty, saadaan kannen mitat. Nämä lähetetään graafikolle, jolta saadaan kansitiedosto, joka lähetetään painotalolle. Vedokset hyväksytään, ja vasta sitten kysytään painotalolta arviota ilmestymispäivästä.

Sanotaan, että painotalo osaisi arvioida päiväksi, jolloin kirja olisi kustantamon varastolla, juurikin tuon 24.3.2025. Hienoa, kaikki meni täydellisesti!

Paitsi että painotalo ei ottanut huomioon, että pehmeäkantiset painetaan ensin. Kovakantiset ovatkin varastolla arviolta vasta 27.3.2025.

Sitten tulee teknisiä ongelmia, ja paino viivästyy vielä viikolla. Nyt arvio menee jo huhtikuun puolelle.

Sen jälkeen kommunikaatio-ongelmien takia koko painos lähetetään väärään osoitteeseen. Ilmestyminen viivästyy vielä kaksi viikkoa. Ollaan huhtikuun puolivälissä.

Parhaillaan koko painos seilaa kaksi kertaa vääriin osoitteisiin, ja kirjaa on saatavilla vain yhdeltä jälleenmyyjältä kolme viikkoa ilmestymispäivän jälkeen.

Lisäksi kuljetusyhtiö voi aina viivästyä painotalon arviosta.

Ja tietysti kirjailija on jo vuoden etukäteen varannut tilat julkistamistilaisuudelle 24.3.2025, jossa juodaan skumppaa ja puhutaan kirjasta, joka ei ole vielä edes päässyt painokoneesta kuljetusfirmalle. Kirjan myymisen sijaan tilaisuudessa jaetaan paperilappusia, joissa on alekoodi verkkokauppaan.

3. Vaativien pyyntöjen minimointia

Tämä voi olla hankalaa, jos kirjailijalla ei ole kunnolla ymmärrystä kustannusalasta. Harva varmasti tajuaa, miten paljon heidän pyyntönsä maksavat tai hidastavat kaikkien kirjojen ilmestymistä.

Kuvitteellisia esimerkkejä:

• Kirjan pitää olla niin hassunkokoinen, että painotalo varmasti joutuu painamaan sen mahdollisimman harvinaisilla asetuksilla pyytäen vaivasta lisämaksua. Kirja painetaan kaikkien muiden saman ja eri kustantamoiden kirjojen jälkeen, mutta toki sen myös pitää ilmestyä nyt heti.
• Kirjan tuotemuodon vaihtaminen viime hetkellä. Kun kirjaa on myyty pehmeäkantisen hinnalla, hintaa ei voi enää näille myynneille muuttaa ja kirjan kanssa tehtäisiin varmasti tappiota tuotemuotoa vaihdettaessa. Jos ilmestyminen perutaan ja tehdään uusi tuote, aiemmat myynnit menetetään, ja asiakkaat joutuvat tilaamaan kirjan uudelleen – jos enää haluavat.
• Kirjaa ei saa lainkaan lyhentää eikä siihen saa oikeastaan edes ehdottaa muutoksia, mutta kustannustoimittaja pitää kuitenkin olla muodon vuoksi, ja lopputuloksena on tuhatsivuinen rönsyilevä ja toimittamattoman oloinen kirja, jota kukaan ei osta.
• Kannessa pitää olla jättimäinen seepra niin, että kirjaimet osuvat aina mustien raitojen kohdalle, ja kirjaimien ja raitojen pitää molempien ehdottomasti olla mustia. Tekstistä pitää silti saada selvää.
• Toisena vaihtoehtona kannessa voisi olla kullalla folioidut kirjaimet ja taustavärin tulisi olla pimeässä hohtavaa väriä, jota painotalon pitää tilata erikseen. Lisäksi kanteen voisi liimata led-valoja ja aidosta kullasta tehtyjä koristeita. Ai kallista? No mutta kyllä minun kirjani syömishäiriöisestä hepokatista suomen kielellä tulee myymään enemmän kuin Raamatun kaikki käännökset ja painokset yhteensä.
• Kirjailija haluaa taittajan ja graafikon suorat yhteystiedot. Eihän se voi olla paljon pyydetty? Onhan paljon helpompaa pyytää neljä taittovedosta ja 70 kansiehdotusta, kun voi pyytää niitä taittajalta ja graafikolta suoraan. Ja säästäähän se kustantamon työntekijöidenkin aikaa, vaikka taittajan ja graafikon työmäärän moninkertaistaminen voi tietysti maksaa kustantamolle enemmän. Ja nyt kun kirjailija on suoraan yhteydessä taittajaan ja graafikkoon, hän voi pyytää erityissuunnittelua, värillisten kuvien lisäämistä sinne tänne niin, että koko kirja pitääkin painaa värillisenä, ja niitä kultafolioituja kirjaimia kanteen. Kirjan valmistumisen jälkeen taittaja ja graafikko ottavat molemmat traumatisoituneina ja loppuun palaneina kustantamoon yhteyttä ja sanovat, etteivät enää ikinä aio tehdä kyseisen kirjailijan kanssa yhtään mitään.
• Kirjailija haluaa nähdä kansitiedoston vedokset ennen kuin ne lähetetään painoon. Eihän tämä voi olla liikaa vaadittu? Painoon olisi menossa 15 kirjaa, joista jokaisen vedokset lähetetään kirjailijoille vielä tarkistettaviksi. Kansien tiedot kirjailijoilla on tietysti ollut aina, kirjastoluokkaa ja takakansitekstiä on jopa voitu pyytää heiltä itseltään. Nyt näiden 15 kirjan kirjoittajat tarkistavat vedoksia. Yhdellä kirjalla on toinen kirjoittaja, joka ei juurikaan lue sähköpostia, mutta hänenkin pitää nähdä tuo vedos, jossa ei ole mitään uutta kuin takakannen ja selkämyksen väri, ja kertoa siitä mielipiteensä. Monella kestää viikko tai kaksikin palata asiaan. Viisi kirjailijoista haluaa vedokseen vielä muutoksia: voisiko takakansi olla ihan vähän vaaleampi? Voisiko teksti olla eri fontilla? Voisiko puoli vuotta sitten tehdyn etukannen sittenkin vielä vaihtaa? Kun kirjat näiden tarkistusten jälkeen viivästyvät keväästä syksyyn, kaikki ovat vihaisia.

Jos et ole varma, pyydätkö liikaa, kannattaa siitä erikseen kysyä. Voit aina antaa vaihtoehtoja, pyrkiä kompromisseihin ja yrittää ymmärtää. Tyhmiä kysymyksiä ei ole, kai...?

Jos taas haluat tarkoituksella olla mahdollisimman hankala, kallis ja ylimielinen, voit olla varma siitä, että joudut etsimään seuraavalle käsikirjoituksellesi toista kustantajaa, ellei nykyistäkin sopimusta pureta. Kirjasi saisi tehdä miljoonaluokan voitot, että kirjasi menisivät kustantamon työntekijöiden mielenterveyden edelle.

Tässä on toki sellainen pieni mutta, että oletettavasti joskus kirjailijat eivät ehkä tiedä olevansa hankalia, eivätkä asiakaspalveluhenkiset kustannustoimittajat kehtaa antaa palautetta heille. Mutta jos et ole pyytänyt muutoksia, erityiskohtelua, vastauksia viikonloppuöisin tai ylipäätään vastauksia samaan kysymykseen 73 kertaa kuukauden sisään, et todennäköisesti ole hankala. Ja aina voi pyytää palautetta. 🙏 Olen itse esimerkiksi pyytänyt sitä kirjailijoilta, joiden kirjoja olen toimittanut, sekä taittajilta, sillä vaikka olen taittanut kirjoja, en ole täysin varma, millaisia käsikirjoituksia taittajat minulta odottavat.

4. Ymmärrystä kustannusalan rahatilannetta kohtaan

Tämä koskee hieman aiempaa kohtaa, sillä monesti vaativat pyynnöt ovat vaativia juuri kustannusten takia.

Kirjailijoiden kanssa viestitellessä välillä tuntuu, että jotkut uskovat pienen kustantamon tilillä lepäävän parikymmentä tuhatta euroa, joista valtaosa voisi hyvin upota juuri heidän kirjaansa. Osalla tuntuu olevan hankaluuksia matematiikan kanssa, sillä vaikka 30 senttiä lisää hintaa per kirja ei ole paljon, se alkaa olla paljon, jos samanlaisia pieniä muutoksia on kymmenen.

Pienimpien kustantamoiden kohdalla tuollaista parinkymmenen tonnin summaa ei saada edes vuoden myynneistä, siis ihan vain myynneistä ilman että mietitään voittoja tai kirjoihin menneitä kustannuksia. Keskisuuret kustantamot voivat tehdä tuota luokkaa tai varmaan enemmänkin myyntiä, mutta kirjojen tuottamiseen myös menee enemmän rahaa.

Välillä kustantamoilla ei ole tarpeeksi edes siihen, että kaikki kirjat saataisiin suunnitellusti painoon. Joskus jonkun ilmestymistä joudutaan siirtämään parilla kuukaudella tai puolella vuodella.

Kuten Vastapainon – joka ei edes ole kaikkein pienin kustantamo – kampanjasta kuulleille voi olla selvää, kustantamoilla voi myös olla velkaa.

Kirjan hintaa olen käsitellyt aiemmassa postauksessa Miten kirjan hinta muodostuu?, jossa selvisikin, että kustantajalle ja tekijälle jää yleensä suunnilleen samansuuruinen prosentti kirjan hinnasta, mutta kustantamon osuus jakautuu useammalle eri työntekijälle: toimittajalle, taittajalle, graafikolle, tuotannon työntekijälle, markkinointi- ja viestintävastaaville... Tuossa vanhassa kirjassa kirjailijan osuus oli tosin 12 %, kun nykyisin kirjailijat saavat usein suunnilleen 20 % kirjoistaan. Oletettavasti kustantamon osuus on silti samaa luokkaa, sillä kirjojen painokustannukset ovat hieman laskeneet. Verojen noustessa kirjailijat saavat saman verran, mutta kustantamot ovat arvonlisäverollisia, joten potti pienenee yhä vain.

Kirjailijaryhmissä on viime vuosina näkynyt postauksia puolikustanteista, joissa kirjailija ottaa osan riskistä. Kirjailijat ovat usein tällaisia järjestelyjä ehdottomasti vastaan. Osa kuulemistani tarjouksista kieltämättä kuulostaakin huijaukselta, ja aina kannattaa kysyä Kirjailijaliitolta apua sopimusasioihin, sillä he auttavat ainakin siinä myös ei-jäseniä. Jos kirjasta pitää maksaa kymppitonni, kyseessä on ennemmin täysi palvelukustanne. Jos taas tilaat kirjaasi 100 kappaletta, ei sillä makseta toimittajan, taittajan, tuottajan, graafikon, kustantajan, markkinointivastaavan ja viestintävastaavan sekä painotalojen työntekijöiden palkkoja. Jos katsoo vaikka BoD:n kustannustoimituksen hintaa, parisataasivuiselle kirjalle tulisi hinnaksi vain siltä osin melkein pari tonnia, eikä se edes kuulosta kovin paljolta, jos miettii, että itse toimittaisi kirjan.

Heitän ajatuksen kustantamon näkökulmasta. Monien kirjojen kohdalla pyritään nollatulokseen, eli että kirja ei tekisi tappiota. Joskus kirjoja kustannetaan vain kulttuurisen arvon vuoksi – tietäen, että sen kohdalla tehdään tappiota.

Jos uskot kirjasi myyvän runsaasti ja kykenet ostamaan kirjaasi muutaman kymmentä tai sataakin kappaletta, miksi et tekisi niin? Saat kirjaa tekijän alemmalla hinnalla, ja kustantamo pääsee edes yhden kirjan kanssa hieman lähemmäksi nollaa. 

5. Spleinaamattomuutta

Kuulostaa itsestään selvältä, mutta tätä tapahtuu yllättävän paljon. Kirjailijat selittävät kustantamon työntekijöille, miten heidän työnsä toimii. Ongelmallista tämä on ainakin minusta lähinnä silloin, kun he ovat väärässä.

Räikeämpiäkin tapauksia on (onneksi vähemmän), mutta yleisin spleinauksensukuinen tokaisu on, että "Tämän pitäisi olla aivan pikkujuttu" ja sitten muutos, joka vaatii sinulta 10 sähköpostiviestiä eri paikkoihin, maksaa hurjasti ja teettää 20 tuntia lisätyötä sekä sinulla että graafikolla tai jollakulla muulla.

Vaikka aivan vilpittömästi uskoisit pyytäväsi "pikkujuttua", älä muotoile sitä niin. Se sattuu. 😂💔 Kyllä minä lähetän ne 10 viestiä ja teen ylitöitä vuoksesi, enkä edes korjaa sanojasi. Mutta muistan ne. 👀

6. Ymmärrystä siitä, mitä oikeastaan pyytää

Jos haluat, että sinulle ilmoitetaan kirjan jokaisesta vaiheesta, mitä oikeastaan tarkoitat sillä?

Voi olla, että tässä kohtaa neuroepätyypillisyyteni näkyy ja pahasti, mutta pari kertaa, kun tuota on pyydetty, olen miettinyt, mitä sillä tarkoitetaan.

Kirjan vaiheet ovat karkeasti:

1. kirjoittaminen
2. editointi
3. kannen suunnittelu
4. taitto
5. paino
6. ilmestyminen ja markkinointi

Kirjailija tietää näistä suurimman osan ihan sen takia, että hän on osallisena niissä. Kirjailija kirjoittaa itse kirjansa, hän editoi sitä yhdessä kustannustoimittajan kanssa, hän ideoi mahdollisesti kantta ja valitsee ainakin ehdotuksista suosikkinsa ja hän tarkistaa taittovedoksen.

Ainoa, mistä kirjailija ei tarkalleen tiedä, on paino ja ilmestyminen. Näistä kuitenkin aivan aina, siis ihan joka kerta, ilmoitetaan kirjailijalle. Tätä varten meillä on luonnospohja sähköpostissa ja omassa projektijärjestelmässä kohta "ilmoita kirjailijalle arvioitu ilmestymispäivä". Sama pätee kääntäjiin yleisesti ottaen. Tässä ilmestymisviestissä myös viimeistään yhdistetään kirjailija viestintä- ja markkinointivastaaviin, joiden yhteystiedot he toki löytävät halutessaan itsekin.

Tarkoitetaanko "jokaisesta vaiheesta ilmoittamisen" pyynnössä siis vain tuota painosta tai ilmestymispäivästä ilmoittamista?

Koska minun aivoni haluaisivat lähettää kirjailijalle viestejä, kuten:

• Olet nyt lähettänyt meille käsikirjoituksen. Etsimme nyt käsikirjoituksellesi kustannustoimittajaa.
• Olemme nyt löytäneet kustannustoimittajan, joka laittoi sinulle juuri viestiä.
• Olet nyt lähettänyt meille ideasi kantta varten.
• Tässä ovat graafikon kansiehdotukset. Onko niistä joku mieleinen?
• Olet nyt valinnut kannen. Tässä on valitsemasi kansi.
• Olet nyt lähettänyt meille taittoon valmiin version. Etsimme nyt sille taittajaa.
• Yksi taittaja ei halunnut tekstiäsi, sillä se on sekava.
• Olemme nyt löytäneet taittajan, joka taittaa käsikirjoituksesi.
• Taittaja on nyt lähettänyt sinulle taittovedoksen.
• Olet nyt hyväksynyt korjatun taittovedoksen.
• Kirjalle etsitään nyt painotaloa. Olemme kilpailuttaneet kolme painotaloa.
• Mietimme nyt painoksen kokoa.
• Olemme nyt hyväksyneet painotarjouksen.
• Odotamme nyt graafikolta kansitiedostoa.
• Olemme nyt hyväksyneet painoon menevät vedokset.
• Kirjasi ilmestyy painotalon arvion mukaan viikolla 23.

Tosiasiassa tuo pyyntö taitaa tarkoittaa, että ei hahmota vielä koko kirjantekoprosessia ja kaipaisi selkeyttä siihen?

Pyyntö ei sinänsä ole hankala tai huono, mutta työntekijänä siihen ei oikein osaa reagoida. Kirjan tietoihin ei mihinkään projektinhallintasivustoilla kirjoiteta tätä pyyntöä, koska kaikki kirjailijat pidetään kartalla kirjan vaiheista. Usein he vain tietävät erikseen kertomattakin, onko heidän kirjansa kirjoitus-, toimitus- tai taittovaiheessa vai valmiina painoon.

6. Ymmärrystä siitä, että kustantamolla ja kirjailijalla on sama tavoite

Lopuksi ja tärkeimpänä toivoisin kirjailijoiltakin ymmärrystä siihen, että meillä on sama tavoite: mahdollisimman hyvän kirjan teko ja sen runsas myyminen.

Toimittaessani käsikirjoituksia kohtaan yleensä kirjailijoita, joille tämä on selvää. He saattavat sanoakin, että kustannustoimittaja on kirjailijan paras ystävä. 💕

Somen kirjailijaryhmissä ja tuotannon puolella taas kohtaa kärjistetysti sellaisia oletuksia, että kustantamo yrittää vetää miljoonavoitot mahdollisimman huonolla kirjalla ja vielä kirjailijan kustannuksella.

Sosiaalinen media on tietysti vastakkainasetteluun ja polarisaatioon paras paikka, mutta toki siellä keskusteluja lukiessaan huolestuu kirja-alan työläisten asenteista.

Sanoisin, että etenkin tänä päivänä on todennäköisempää, että kirjallasi tehdään tappiota ennemmin kuin voittoa. Kirjallisuus on demokraattistunut, eli useita kirjoja myydään vähän ennemmin kuin yhtä kirjaa paljon. Lukijoilla on valinnanvaraa. Mutta kannattaa kirjailijana muistaa tämä. Se, joka eniten uskoo kirjaasi, ei todennäköisesti ole miljoonapäinen lukijakunta, vaan sinun kanssasi sopimuksen tehnyt kustantamo.

Todennäköisimmin tappiota tekeviä kulttuurisesti merkittäviä kirjoja ei voida kustantaa loputtomiin, vaan niitä täytyy ripotella pitkin vuotta. Jos kirjasi ilmestyminen siirtyy puolella vuodella, ei sitä kannata pitää maailmanloppuna. Se tarkoittaa, että kustantamolla on edelleen halua kustantaa kirjasi mutta ei juuri silloin varaa siihen. Jos kustantamolla ei ole enää uskoa kirjaasi esimerkiksi koska et suostunut yhteenkään muutokseen, kustannussopimus puretaan ennemmin kuin siirretään julkaisua.

Miksi tämä toimii? Kahdellakin tavalla: on steady sellereitä ja niitä kirjoja, jotka ehkä yllättäenkin myyvät runsaasti. Yksi hyvin myyvä kirja voi kustantaa vuoden muut tappiota tekevät kirjat. Voi tietysti olla, että juuri sinun kirjasi on se top 1 % -kirja, mutta todennäköisyydet eivät ole puolellamme.

Nämä luvut myös nöyrryttävät ainakin kirjoittaja-minää, mutta se ei ole tarkoitukseni. Kustannustoimittajat kaipaavat usein vain ymmärrystä yhteisistä tavoitteista. Emme ole kirjailijoita vastaan, olemme samalla puolella. Ja vaikka kirjailijat eivät olekaan asiakkaita, usein kohtelemme heitä samansuuntaisesti.

Lopuksi

Toivottavasti tästä postauksesta ei tule loppuun palanut ja työhönsä kyllästynyt kuva. Olen edelleen unelma-alallani. Loppupeleissä vaativimmatkaan pyynnöt eivät vie yöuniani vaan oikeastaan huvittavat minua ja kollegoita, joskus kirjailijoitakin. Ilman niitä työ voisi olla yksitoikkoista.

Ja koska itse edelleen myös kirjoitan, ymmärrän sen selittämättömän rakkauden omia sielunhedelmiä kohtaan ja kiireen niiden levittämisestä maailmalle.

En kuitenkaan pääse yli ajatuksesta, että rakoa kustantamon ja kirjailijoiden välillä voisi kaventaa jotenkin, mutta miten? Miten lisättäisiin molemminpuolista ymmärrystä?

Sekin, jos vastaan kirjailijoille kattavasti ja selitän jotakin asiaa, yleensä aiheuttaa lähinnä lisäkysymystulvan. Kiireettömämpinä aikoina tämä ei niin paljon haittaa. Itse kuitenkin toivoisin kirjailijana, että kysymyksiini vastattaisiin riittävän selkeästi ja pitkästi, joten siksi pyrin tekemään niin myös "tiskin toisella puolella". Mutta tehokkainta olisi vastata tyyliin: "Valitettavasti ehdottamallasi tavalla ei voida tehdä." – ilman selityksiä. Se tuntuisi vain minusta hieman tylyltä.

Ajatuksia?