Käsikirjoituksen työstäminen

Miten itsensä saisi työstämään sitä mahtavaa ideaa, joka joskus syntyi ja jonka parissa jaksoi työskennellä pari viikkoa? Marraskuu lähestyy, ja samalla monella suomalaisellakin alkaa NaNoWriMo-projekti. Yli 1600 sanaa päivässä kolmenkymmenen päivän ajan. Tähän tarvitaan itsekuria!

Ei ole mitenkään epätavallista, että innostus kirjoittamiseen katkeaa jossakin kohtaa. On varmaan sellaisiakin ihmisiä, jotka kirjoittavat kokonaisen kirjan yhtä putkea tasaisesti vailla kirjoittamisen tuskia. Mutta suurin osa ihmisistä luultavasti kokee ainakin joskus luovuuspulaa, väsymystä ja muita luovan työn tuskia.

Kirjoittamista saattaa joutua tekemään rutiininomaisesti päivittäin, jos aikoo saada mestariteoksensa joskus valmiiksi. Kirjoittaa täytyy silloinkin, kun ei millään jaksaisi. Silloinkin, kun ei saa mitään kirjoitetuksi! Tähän paradoksiin saa apua kirjoitusharjoituksista.

Olen itse nyt vähän sellaisessa kohdassa, että luova kirjoittaminen tökkii. Tökkimisestä kirjoittaminen sitten taas sujuu kuin vettä vaan. Tällä hetkellä lukeminen, treenaaminen ja syöminenkin meinaavat tuottaa minulle vaikeuksia. Olen yleensä niitä, jotka pakottavat itsensä tekemään rutiinitreenin ja koulutehtävät ajoissa, mutta syysflunssan takia treeniputkeni katkesi, enkä jaksanut nousta sängystä enkä edes lukea peittojen alla. Tai jos yritinkin, zone outtasin saman tien. Ja nyt tuosta flunssastakin alkaa olla jo pari viikkoa, enkä silti meinaa jaksaa tehdä mitään.

Olen myös niitä, joille aloittaminen on helppoa mutta kirjoittamisen jatkaminen vaikeampaa. Kirjoitan usein kirjaideoitani ylös muistiin ja saatan jopa idean saadessani tietää, miten kirja alkaa. En tiedä, kirjoitanko puoliakaan noista ideoista ikinä valmiiksi. Tai ovatko ne edes hyviä.

Kaiken lisäksi olen niitä, jotka heräävät keskellä yötä valtavaan inspiraatioon. Tekisi mieli nousta kirjoittamaan, mutta toisaalta on väsynyt ja tietää, ettei kannata sotkea unirytmiä. Inspiraation leimahdukset kirjoittaa silmät puoliummessa kännykän muistioon, ja aamulla yrittää saada uniminän ajatuksista kiinni. Harvoin saa ainakaan ihan täysin. Toisaalta monesti puoliuninen inspiraatio ei oikeasti olisikaan kovin selväjärkinen, mutta unisena mitä päättömimmätkin asiat tuntuvat vallan järkeviltä.

On vaikea tasapainotella itsekurin ja luovuuden välillä. Yhtäältä haluaisi pitää yllä rutiinia, ajatella kirjoittamista työnä ja pakottaa itsensä kirjoittamaan silloinkin kun ei huvittaisi. Toisaalta haluaisi ruokkia luovuutta, yhdistää kirjoittamista positiivisiin tuntemuksiin ja olla armollinen itselleen, jos sivutoiminen harrastus ei jonakin päivänä maistu. Blogikirjoittelu on muuten tosi hyödyllistä, koska kaikesta kirjoittamisesta on hyötyä, ja kaikenlainen kirjoittaminen voi avata luovuuslukon! Tutkielmien tekemisestä olen myös oppinut, että silloin kun tekstiä ei vain tule voi lukea ja silloin kun lukeminen ei enää maistu voi alkaa kirjoittaa.

Annoin itselleni sairastelunikin jälkeen vähän vapaata kirjoittamisesta ja monista muista asioista, joita teen (lähes) päivittäin. Mutta nyt on aika kallistaa vaakaa siihen, että taas pakotan itseni istumaan kirjoitustuoliin. En voi pakottaa mestariteosta ulos itsestäni, mutta voin pakottautua tuohon työpöydän eteen tuoliin, ja tekstiähän alkaa aina jossakin kohtaa tulla, kun tarpeeksi kauan katselee pilviä ja lehdetöntä pihlajapuuta ulkona.

Olen viime viikkoina käyttänyt sellaista rutiini-sovellusta, jonka avulla olen saanut tehtyä lyhyen treenin joka aamu ja syötyä aamupalan. Iltapäivärutiiniini kuuluu opiskelu, siivoaminen sekä kirjoittaminen ja iltarutiiniini lukeminen. Liikaa ei kannata itseltään vaatia, mutta nämä asiat olen saanut itseltäni vaadittua joka päivä. Kun siivoan joka päivä 10 minuutin ajan, ei siivottavaa ole kovin paljon silloin, kun olisi tulossa vieraita. Siivossa tilassa on kivempi luodakin, vaikka joskus sanotaan, että siisti pöytä on luovuuden vihollinen. Vähintään siirtelen kirjoja takaisin hyllyyn, ne kun aina kävelevät sieltä pöydille ja sohvankulmille. Opiskeluaikani on sovelluksessa vain tunti, jotta jaksan suorittaa sen sunnuntaisinkin. Usein opiskelen tietysti enemmän. Kirjoitusaikani on 45 minuuttia, ja olen päättänyt, että voin nyt vielä joinakin päivinä kirjoittamisen sijaan opiskella. Näin saan kaikki tavoitteeni suoritettua. Ehkä joskus vaadin itseltäni sitä, että oikeasti kirjoitan ihan joka päivä.

Sain graduni valmiiksi pitkälti syys- ja tammikuun välisenä aikana, vielä siten, etten kirjoittanut sitä juuri lainkaan viikonloppuisin. Viikonloput halusin pyhittää silloiselle kumppanilleni, joten arkena kirjoitin valtavasti. (Olin aluksi vielä töissä ja suoritin muitakin kursseja, mutta päätin joulukuusta eteenpäin keskittyä vain graduun.) Välillä selkeät rajat helpottavat työskentelyä, eikä tutkielman teko tällä tavoin tuntunut mielestäni lainkaan raskaalta. Olin toki tehnyt myös todella hyvän tutkimussuunnitelman, ja sain paljon apua seminaariryhmältäni sekä erityisesti graduohjaajaltani. Kun lopetin opintojen ohessa ansiotyön tekemisen, tuntui aikaa olevan melkeinpä liikaakin, joten aikaa alkoi kulua enemmän sarjojen katseluun ja prokrastinointiin. Olen myös huomannut, että mitä vähemmän minulla on kursseja, sitä enemmän katselen sarjoja ja sitä vähemmän minulla tuntuu olevan aikaa opiskeluun.

En kuitenkaan halua stressata ketään, saada ketään burnoutin partaalle tai muutenkaan vaatimaan itseltään liikaa. Sukupolvellemme on liiankin tyypillistä tehdä aivan liikaa kaikkea ja tosiaankin hankkia burnouteja jo nuorella iällä. Itsensä kuuntelu on tärkeintä. Ehkä näin syksyisin pimeys ja väsymys voivat viedä voimia sen verran, ettei joka päivä jaksa treenata, siivota, opiskella ja vielä kirjoittaakin. Jokaisen on itse pohdittava omia voimiaan ja sitä, onko tiukoista rutiineista itselle enemmän hyötyä vai haittaa kulloisessakin elämäntilanteessa.

Tässä ei nyt kovin paljon tullut vinkkejä käsikirjoituksen työstämiseen, koska kaipailisin ehkä itsekin vielä enemmän sellaisia. Gradun tekeminen sujui jotenkin paljon helpommin kuin käsikirjoitusteni, koska minulla oli selkeä aikataulu, tavoite ja kunnollinen rakkaus työhöni. Olen pohtinut, pidänkö tämänhetkisen käsikirjoitukseni päähenkilöstä tarpeeksi. Tällaisetkin asiat vaikuttavat aivan valtavasti varmasti siihen, miten helppoa kirjoittaminen on. Idean täytyy olla tarpeeksi miellyttävä. Kirjoittamisen ei siis mielestäni kuulu olla pelkkää työtä ja tuskaa, vaan siitä täytyy edes hieman pitääkin. 

Onko teillä vinkkejä käsikirjoituksen työstämiseen? Tai mitä muita ajatuksia tästä heräsi?

Tsemppiä syksyn pimeyteen kaikille! <3

Kuva: Pixabay (pexels.com)