Kustannustoimittajan kirja, osa 2: Toimittaminen

Päätin tehdä Kustannustoimittajan kirjasta useamman postauksen. Kustantamista käsittelin tässä postauksessa. Lisäksi tein kirjan hinnoittelulle oman postauksen, jossa myös viittasin tähän kirjaan. Nyt käsittelen toimittamista.

Kustannustoimittajan työtehtävistä saa kirjan perusteella monipuolisen kuvan, joten jos haluaa tietää kustannustoimittamisesta enemmän, kannattaa lukea koko osio tai kirja. Samalla täytyy tosin muistaa, että kirja on julkaistu 2004, eli moni asia voi olla jo muuttunut.

Kuva: Caio (pexels.com)

Käännetty kaunokirjallisuus

Vappu Orlov (2004) käsittelee kustannustoimittajan ja kustantajan tehtäviä käännettyä kaunokirjallisuutta koskien. Ensinnäkin tehtävät voivat vaihdella paljon. Päätehtäviä ovat suomennettavien teosten valitseminen ja käännösten toimittaminen. Joissakin kustantamoissa kustannustoimittaja myös tiedottaa markkinointiosastolle ja kirjakerhoille tulevasta tuotannosta, kirjoittaa esittelytekstejä, keksii nimiä, osallistuu kirjan ulkoasun suunnitteluun tai budjetointiin, tarkistaa vedoksia ja kirjoittaa kääntäjille apurahasuosituksia tai jopa kouluttaa heitä.

Toimittajan taidot vaihtelevat työtehtävien perusteella, sillä jos olennaista työssä on valita käännettäviä teoksia, tärkeintä on kielitaito ja kyky tehdä perusteltuja mutta nopeita päätöksiä. Toimittajalle kielitaito (erityisesti suomen kielen) ja hyvä yleissivistys ovat eduksi, jotta kieli- ja asiavirheet saataisiin korjattua. Orlovin mukaan toimittajassa olisi hyvä yhdistyä pikkutarkkuus ja kyky nähdä suuria linjoja.

Kirjojen kääntämistä varten täytyy ensin selvittää julkaisuoikeudet. Sopimus solmitaan tekijän tai tämän perillisen kanssa, ja sopimus antaa kustantamolle yksinoikeuden suomentaa teos. Tekijälle maksetaan ennakko myyntiodotusten perusteella ja prosenttiosuus myydyistä kirjoista. Yleensä käännöskirjojen tekijänpalkkioprosentti on 7,5 prosenttia. En tiedä, onko tämä prosentti muuttunut sitten vuoden 2004.

Suurimmilla kustantamoilla on kirjallisuusscoutteja, jotka tiedottavat mielenkiintoisista käsikirjoituksista. Käännöksiä markkinoivat myös kirjallisuusagentit. Suomalaisella kustantamolla voi siis työskennellä scoutti, joka tiedustelee ulkomailta sopivia suomennettavia kirjoja, ja agentti, joka markkinoi suomalaisia kirjoja ulkomaisille kustantamoille ja solmii myös sopimuksia näiden kanssa. Ulkomaisissa kustantamoisssa on foreign rights managereita tai osastoja käännösoikeuksille, ja nämä tarjoavat tietoa uutuuksista sekä lähettävät lukukappaleita. Messut ovat nekin tärkeitä käännöskirjasopimusten kannalta, esimerkiksi Frankfurtin kirjamessut.

Kun kustantamo kiinnostuu jostakin kirjasta ja pohtii sen kääntämistä, se voi pyytää kirjaan tietyksi ajaksi option, jonka aikana kirjan oikeuksia ei voi myydä muille kustantamoille. Kustantamo voi myös tehdä pre-emptive-varauksen, jolloin käsikirjoitusta ei saa edes näyttää muille. Sovitun ajan kuluttua kustantamo ilmoittaa, haluaako se kirjan julkaisuoikeudet vai ei.

Orlov kirjoittaa, että käännettävien kirjojen kohdalla kirjailijalla on erityisen paljon väliä. Lukijat voivat olla konservatiivisia, ja vie jonkin aikaa, että uusi nimi vakiintuu markkinoilla. Lisäksi kun suomalainen kustantamo on julkaissut yhden käännöksen tietyltä kirjailijalta, kustantamosta tulee tämän kirjailijan optiokustantaja, jolle tulevia käsikirjoituksia tarjotaan ensimmäisenä, ja tarjouskilpailulta tällöin vältytään.

Suomentajatkin voivat ehdottaa kirjoja suomennettaviksi. Tällaiset kirjat ovat yleensä vanhoja klassikoita, joiden tekijänoikeudetkin ovat saattaneet umpeutua.

Oikeuksien hankkimisen jälkeen on valittava kääntäjä, ja tämä on Orlovin mukaan tehtävä huolellisesti. Suomentajalle tärkeimpiä kriteerejä ovat lahjakkuus ja laadukas työsuoritus sekä toisaalta luotettavuus, sillä aikatauluissa on pysyttävä ja työn jäljen on oltava tasaista. Suomentajat saavat huonoa palkkaa, mutta silti alalle pyrkii paljon ihmisiä, ja käännösnäytteitä tulee valtavasti. Kaikilla kustannustoimittajilla ei ole aikaa näytteiden seulomiseen, mutta niitä kannattaa kuitenkin silmäillä, sillä joukosta voi löytyä hyvä suomentaja tai mielenkiintoinen käännettävä teos.

Suomentajan kanssa tehdään käännössopimus, josta on kirjassa liitteenä esimerkki (kuten myös kustannussopimuksesta). Sopimuksessa sovitaan palkkioista ja deadlineista. Yleensä työhön varataan vähintään kuukausi sataa sivua kohden. Palkkio voidaan määritellä sivujen tai merkkien mukaan. Orlov antaa esimerkiksi 200—350 euroa painoarkkia eli n. kuuttatoista sivua kohden. Palkkioon vaikuttavat myös kielen harvinaisuus ja kääntäjän ammattitaitoisuus.

Käännökset on tehtävä alkuteksteille uskollisina, eikä käännöksiin voida esimerkiksi lisätä mitään ilman alkuteoksen tekijän kirjallista suostumusta. Toimittaja hioo kääntäjän suomennosta ja antaa korjausehdotuksia samalla tavoin kuin suomalaisille kirjailijoillekin. Joskus merkitään vain epäselvä tai hassusti muotoiltu kohta ja jätetään kääntäjän vastuulle keksiä parempi muotoilu. Kirjan laji ja kohdeyleisö saattavat vaikuttaa sen toimitukseen, sillä viihdekirjoja ei välttämättä toimiteta yhtä hyvin.

Yleisin pulmatilanne käännösten kohdalla on sovituista aikatauluista poikkeaminen. Kirjojen ilmestymisaikataulut ovat Orlovin mukaan nykyään tiukkoja, joten sovitusta ei sovi poiketa. Viivästyminen voi olla kohtalokasta, jos kirjaa on tilattu kirjakerholle tai kirjailijatapaamiseen. Kääntäjää saatetaan joutua vaihtamaan kesken kaiken, jos ensiksi palkattu ei pysy aikatauluissa. Hänellekin kuitenkin tulee maksaa hänen jo tekemästään työstä. Luotettava suomentaja ilmoittaa ajoissa, jos hänen aikatauluihinsa tulee muutoksia eikä vastaile kerran toisensa jälkeen "ihan kohta" kertomatta tarkkaan, missä vaiheessa käännös edes on. Joskus lopullinen käännös on sen verran julkaisukelvoton, että käännös on tehtävä uudelleen tai se vaatii valtavan määrän toimittamista. Tällöin kustannustoimittajan kannattaa keskustella asiasta esimiehen kanssa, jotta hän edes saisi ylityöstään korvauksen.

Oppikirjat

Terhi Kouvo käsittelee oppikirjojen kustantamista ja Otto Mattsson sähköisiä oppimateriaaleja. En kuitenkaan pureudu näiden toimittamiseen tässä postauksessa. Oppikirjojen kustannustoimittajalta vaaditaan yleensä opettajan koulutus. Oppikirjoja voi päästä kustannustoimittamaan esimerkiksi opiskeltuaan matematiikkaa ja opettajan pedagogiset opinnot. Lisäksi digitalisoitumisen myötä vuoden 2004 opit oppimateriaaleista voivat olla melko vanhanaikaisia. Uudempaa tietoa löytyy esimerkiksi Suomen tietokirjailijat ry:n julkaisusta Laatua! Oppimateriaalit muuttuvassa tietoympäristössä (2015).

Lasten- ja nuortenkirjallisuus

Tarja Kontro (2004) kirjoittaa: "Lasten- ja nuortenkirjaosaston kustannustoimittajan työtä voi hyvin verrata pienen yleiskustantamon toimittajan työhön." Kohderyhmiä ovat paitsi vauvat, lapset ja nuoret myös aikuiset. Lasten- ja nuortenkirjatoimittajalta vaaditaan samankaltaisia ominaisuuksia kuin aikuisille suunnattujen kirjojen kustannustoimittajaltakin. Usein hän on suorittanut kirjallisuuden yliopisto-opintoja. Kielitaito ja yleissivistys ovat hänellekin hyödyksi. 

"Lisäksi on joukko ominaisuuksia, jotka helpottavat työtä. Näitä ovat ennen kaikkea kyky itsenäiseen työskentelyyn ja nopeaan päätöksentekoon, rutiinien sieto sekä sitkeys, määrätietoisuus, tarkkuus, hienotunteisuus ja muut ihmissuhdetaidot." (s. 173.)

 Lasten- ja nuortenkirjallisuuden toimittajalta vaaditaan myös usein markkinointiosaamista ja toisinaan esiintymistaitoja, sillä hän saattaa päätyä haastattelemaan kirjailijoita esimerkiksi kirjamessuilla.

Kustannustoimittaja toimii ensimmäisenä koelukijana. Häneltä vaaditaan sisälukutaitoa, kirjailijan äänen löytämistä ja kunnioittamista sekä kykyä nähdä "raakiletekstissä piilevät mahdollisuudet".

Lasten- ja nuortenkirjoja tarjotaan runsaasti, joten kustannustoimittaja joutuu lukemaan niitä paljon muun työn ohessa. Kontron mukaan nykyään kustannusohjelmiin sisällytetään enemmän ulkomaisia kirjoja. Nuortenromaaneillakin voi ansaita paljon rahaa! Joskus luin, että joka vuosi, kun Rowlingilta ilmestyy uusi kirja, se vie neljäsosan lastenkirjojen myynnistä, ja sinä vuonna lastenkirjoja julkaisseilla suomalaisilla kirjailijoilla menee huonosti. Muistelisin, että kyseessä olisi ollut jokin tietokirjallisuuden kurssin lähdemateriaali, mutta en muista, mikä niistä. Saa vinkata lähteen, jos joku muistaa, tai korjata, jos muistan väärin!

Lastenkirjoissa kuvilla on suuri merkitys, joten toimittajalta vaaditaan myös visuaalista osaamista. Kontro kirjoittaa myös: "Koska useimmat meillä kustannettavista pienten lasten kuvakirjoista valitaan ulkomailla jo ilmestyneiden joukosta ja tuotaan yleensä ulkomaisina yhteispainoksina, kyse on pitkälti valmiista työstä." Kotimaiset kuvakirjat ovat haastavampia, vaikkakin ne tukevat Suomen kirjallista kulttuuria ja kotimaisia kirjailijoita sekä kuvittajia.

Lapsille ja nuorille suunnatuista tietokirjoistakin suurin osa on ulkomaisia, "sillä kansainvälisten yhteispainatusten isot painosmäärät takaavat nelivärikuvitetuille tietokirjoille halvat yksikköhinnat ja mahdollistavat siten kustannuspäätösten tekemisen". Kotimaiset tietokirjat ovat useimmiten kustantajan tilaamia.

Suomenruotsalainen kirjallisuus

Tapani Ritamäen luku koskee suomenruotsalaisen kirjallisuuden kustantamista. Luvun on suomentanut Tarja Teva. Ritamäki aloittaa viittaamalla Merete Mazzarellan kolumniin, jossa todettiin suomenruotsalaisten täytyvän olla tuhattaitureita. Sama pätee suomenruotsalaisiin kustantamoihin. Pienemmällä porukalla tehtäessä usein ainakin jonkun työntekijöistä täytyy olla "jokapaikanhöylä".

"Tilanne on melko tavalla sama koko ruotsinkielisessä Suomessa. Yhdessäkään kustantamossa kaunokirjallinen kustannustoimittaja ei ole pelkkä kustannustoimittaja vaan samalla myös taittaja, oikolukija, tuotantovastaava, lähetti ja puhelinvaihde." (s. 181.)

Vielä vuonna 2004 saattoi sanoa, että ruotsinkielisellä Suomella on vain yksi poliittinen puolue mutta kaksi kustantamoa. Nyt Schildts ja Söderströms ovat yhdistyneet Kustantamo S&S:ksi (Schildts & Söderströms).  Lisäksi on joukko pieniä kustantamoja, jotka julkaisevat paljon ruotsinkielistä kirjallisuutta Suomessa. 

"Söderströmsiin lähetetään vuosittain noin sata käsikirjoitusta (näiden lisäksi tulevat vakiintuneiden kirjailijoiden käsikirjoitukset), joista yleensä pari kolme hyväksytään julkaistavaksi. Toisin sanoen suomenruotsalaisen on vaikeampi tulla kirjailijaksi kuin juristiksi, sydänkirurgiksi tai arkkipiispaksi." (s. 182—183.)

Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka paljon ruotsinkielisiä käsikirjoituksia tarjotaan ja hyväksytään 2020-luvulla! Suomenruotsalaisten kustantamojen kirjoja myydään kuitenkin paitsi suomenruotsalaisille myös suomenkielisille suomalaisille ja ruotsalaisille.

Tarjottujen käsikirjoitusten lisäksi kustantamot myös etsivät kontaktiensa joukosta lahjakkuuksia. Kirjoja myös tuodaan Ruotsista. Tämän jälkeen käsikirjoituksia joko hylätään tai hyväksytään. Kuvio muistuttaa siis tältä osin suomenkielistä kustannustoimintaa. Prosessi vaikuttaa eroavan kuitenkin suomenkielisestä kaunokirjallisuuden kustannusosastoista siltä osin, että ruotsinkielisissä kustantamoissa hankitaan lukijoilta anonyymeja lausuntoja käsikirjoitusten laadusta. En tosin tiedä, harrastetaanko tätä suomeksikin kaunokirjallisten käsikirjoitusten kohdalla.

Ritamäen mukaan suomenruotsalaisissa kustantamoissa julkaistaan paljon runoutta, osittain perinnesyistä. Suomenruotsalaisilla kustantamoilla on myös erityinen kulttuurinen rooli suomenruotsalaisen kirjallisuuden ja runouden ylläpitämisessä, joten voiton maksimointi ei ole yhtä suuri tavoite kuin suurissa kustantamoissa.

Ritamäen mukaan suomalaista kirjallisuutta ei käännetä ruotsiksi enää yhtä paljon, sillä suomenruotsalaisten suomen kielen taidot ovat kehittyneet. Ennen suomenkielistä kirjallisuutta käännettiin suomenruotsalaisille ja riikinruotsalaisille, mutta nykyisin kirjojen välittäminen toimii lähinnä yhteen suuntaan. Ruotsinkielistä kirjallisuutta kuitenkin vielä tuodaan Ruotsista ja käännetään suomeksi.

Tietokirjallisuus

Päivi Vallisaari käsittelee tietokirjojen kustantamista. Tietokirjojen ala on värikäs, ja niitä kustantavat suurten kustantamoiden lisäksi monet pienemmät erikoiskustantajat. Vuonna 2004 tietokirjojen osuus Euroopassa julkaistusta kirjallisuudesta oli yli puolet. Suomen tietokirjailijat ry:n mukaan nykyisin "Suomessa julkaistuista teoksista 80 prosenttia on tietokirjallisuutta ja kotimaisten tekijöiden julkaisuista peräti 90 prosenttia on tietokirjallisuutta".

"Mikä tekee kirjasta tietokirjan? Mikä on tiede- ja tietokirjan ero? Entä tieto-ja oppikirjan? Rajanveto on vaikeaa. — — Karkeistaen voidaan edelleen sanoa, että tiedekirjat tehdään alan tutkijoille, tietokirjat suuremmalle lukijakunnalle. Raja on usein olematon; hyvä tiedekirja kiinnostaa sivistynyttä lukijakuntaa yli tiederajojen." (s. 191—192.)

Tietokirjojen kustantamisessa nähdään paljon vaivaa, jotta tieto tulisi niistä selkeästi esiin. Tehtävä on paitsi kirjoittajan myös toimittajan. Tietokirjoissa on usein hakemisto, joka helpottaa tiedon löytämisessä. Tietokirjojen tekemiseen kuluu enemmän aikaa kuin kaunokirjallisten teosten, mutta tietokirjat ovat myös pitkäikäisempiä. Tieto toki vanhenee joillakin aloilla nopeammin, mutta minäkin luen juuri 19 vuotta vanhaa tietokirjaa ja yritän poimia nykypäivän kannalta oleellisia asioita.

Tietokirjoja voidaan myös joutua mukauttamaan Suomen oloihin. Tietokirjoja ideoidaan ja tilataan kaunokirjallisia teoksia useammin kustantamon puolella. Kansainvälisen teoksen kääntämisen sijaan voidaan tilata kotimaisen asiantuntijan teos aiheesta.

Artikkelikokoelmilla on useita, jopa kymmeniä, kirjoittajia, joten teoksille tarvitaan päätoimittaja ja toimitussihteeri (kustannustoimittaja). Yleissivistys on Vallisaaren mukaan tässä vaiheessa kustannustoimittajan paras ominaisuus.

Tietokirjan tekeminen lähtee usein liikkeelle ideapalaverilla, jossa päätetään kirjan rakenteesta, sisällöstä, kohderyhmästä, budjetista ja aikatauluista. Hyvä suunnittelu on tärkeää. Tuleeko kirjasta artikkelikokoelma, ja ovatko artikkelit samanmittaisia ja -tyylisiä? Onko kyseessä laaja hakuteos, joka kierrätetään useiden asiantuntijoiden käsien kautta lukijoille? Tuleeko teoksesta nelivärinen vai mustavalkoinen? Millaisia kuvia siihen tulee? Entä karttoja tai taulukoita? Tietokirjojat ovat kalliita tuottaa, joten markkinoihin on perehdyttävä huolellisesti. Vallisaari neuvoo, että jo alkupalavereihin kannattaa ottaa mukaan graafikko.

Hyvän suunnitelman lisäksi myös hyvät ohjeet kirjoittajille ovat tärkeitä, jotta kirjoittajat tietävät, kuka kirjoittaa mistäkin aiheesta, ja kirja valmistuu ajoissa. Kirjoittajaohjeet tulisi myös käydä läpi graafikon kanssa, ja kirjoittajien olisi hyvä olla perillä siitä, ettei heidän kannata suunnitella tekstien ulkoasua itsenäisesti, sillä erilaisten korostusten siivoaminen on työlästä. Kirjoittajaa kannattaa ohjeistaa seuraavista asioista:

• artikkelin laajuus
• otsikkotasot
• riviväli ja tyhjät rivit otsikoita ennen ja niiden jälkeen
• kursiivin, versaalin ja puolilihavoinnin käyttö
• lyhenteet
• vuosiluvut
• henkilönnimet (suomalainen vai omakielinen nimi)
• paikannimet (suomalainen vai alkuperäinen nimi)
• viittaustyyli
• lähdeluettelo
• tiedoston tallennusmuoto
• kuvat, kuvatekstit (ja nykyään myös alt-tekstit)
• taulukot, taulukkotekstit
• asiasanat kirjastoluokitukseen

Tietokirjojen toimitusprosessiin kuuluu niin monenlaisia asioita, että kustannustoimittajan kannattaa kirjoittaa paljon muistiinpanoja hänen persoonallisuudelleen sopivalla taktiikalla. Muistiin kannattaa merkitä esimerkiksi aikataulut, projektin eri osa-alueiden (kuvituksen, lähteiden...) tilanne ja aivan pienetkin asiat, joista on jotain sovittu. Kustannustoimittajan kannattaa myös osata ennakoida tulevaa.

"Kaikista varotoimenpiteistä huolimatta käsikirjoitus valmistuessaan on usein yllätys. — — sovittu merkkimäärä on usein ylitetty roimasti, ja teksti vilisee erikoissanastoa. Liuskoja on tosin sovitut 20, mutta riviväli onkin sovitun 1,5:n sijasta 1 — joten tekstiä on huimasti liikaa. Kirjoittajaohjeita ei olekaan noudatettu, jonkun artikkelin sisältö ei vastaakaan otsikkoa, joku edustaakin koulukuntanäkemystä ja artikkeleissa on paljon päällekkäisyyksiä. Jollakin kirjoittajalla on viisi otsikkotasoa sovitun kahden sijasta. Herää epäilyksiä nimien kirjoitusasujen, vuosilukujen ja väitteiden oikeellisuudesta. On paljon tarkistettavaa. Ja voi sitä puolilihavien, kursiivien ja muiden kiellettyjen asioiden listalla olleiden korostusten määrää!"

Tietokirjojen kustannustoimittajan on siis epäiltävä ja kyseenalaistettava kaiken aikaa monia erilaisia asioita käsikirjoituksissa. On uskallettava myös kysyä, mitä ei ymmärrä. Tässä kohtaa täytyy muistaa luottaa omaan sivistystasoonsa! Vallisaari korostaa "nöyrää" itseluottamusta ja ihmissuhdetaitoja, sillä kustannustoimittajan ja kirjoittajien välinen suhde on luottamuksellinen, tai ainakin sen pitäisi olla.

Lopputulos on aina kompromissi, sillä asiantuntijoiden tyyliä täytyy muokata (kuitenkin säilyttäen jokaisen persoonallisen tyylin), jotta lopputulos olisi tyyliltään ja viitteiltään yhtenäinen.

Kuvien hankkiminen on työlästä. Niitä hankitaan erilaisista arkistoista, kirjastoista, museoista, virastoista, seuroista, liitoista, ulkomailta ja yksityisehnkilöiltä. Ajan myötä tämä helpottuu hieman, sillä sitten tietää ainakin, mistä kuvia voi yrittää etsiä.

"Harva kirjoittaja ymmärtää, että graafikolle menevän tekstin pitäisi olla lopullinen ja valmis — se on juuri se "täydellinen käsikirjoitus", joka kustannussopimuksen mukaan luovutetaan kustantajalle! Jos taittovedos oikoluetetaan tekijöillä, korjauksia tulee yleensä uhkailuista huolimatta usein ja paljon. Oikolukuvaihe on tietokirjoissa kuitenkin ehdottoman tärkeä. Tekniikkahan saattaa aiheuttaa monenlaisia ongelmia; sama teksti ilmestyy kahteen paikkaan, jotakin putoaa pois, kirjaimet muuttuvat numeroiksi tms. Kustannustoimittaja tarkistaa taittovedoksen huolellisesti graafikon jäljiltä. Graafikko ei ole sisällön vaan ulkoasun asiantuntija!"

Kustannustoimittajan kannattaa olla pikkutarkka esimerkiksi sisällysluettelosta, tiivistelmästä, kirjoittajaluetteloista, hakemistoista ja lähdeluetteloista. Ostaja katsoo usein sisällysluetteloa, hakemistoa ja lähdeluetteloa, ja jos näissä on epäyhteneväisyyksiä tai virheitä, kirja jää ostamatta. Graduja oikolukiessani olen huomannut, että monilla on sisällysluettelossa (ja tekstissä) otsikoiden numeroinnit väärin. Joskus tällaisia virheitä on julkaistuissakin graduissa, eikä se todellakaan herätä luottamusta. Kyseessä on helposti sattuva virhe, kun asioita kuitenkin kirjoitusprosessissa siirrellään, mutta tällaisista pienistä asioista kannattaa kuitenkin olla tarkkana.

Tietokirjoissa asiapitoinen teksti on pääosassa, ja ulkoasulla tätä voidaan korostaa, jotta tieto löytyisi lukijalle helpoimmin. Ulkoasu synnyttää joko positiivisen tai negatiivisen ensivaikutelman, riippuen myös lukijasta. Kirja voi näyttää esimerkiksi "vaikealta", mikä voi olla maallikkolukijalle yhtä huono asia kuin asiantuntijalle hyvä. Graafikon on ymmärrettävä kirjan kohderyhmä ja luonne.

Vallisaari lopettaa luvun kannustavasti: "Juuri sinä sait kirjoittajat innostumaan ja noudattamaan kirjoittajaohjeita (tai noudatit niitä heidän puolestaan). Sinä ideoit kuvitusta, loit yhteishengen kirjoittajaryhmään, pidit kiinni aikatauluista ja budjetista." Kustannustoimittajan työ on "näkymätöntä", eikä siitä kiitetä yhtä paljon kuin puutteista muistetaan huomauttaa. Vaikka tietokirjojen toimittaminen on työlästä, seuraavan projektin kohdalla työ on helpompaa.

Sarjakuvat

Vesa Kataisto aloittaa luvun "Sarjakuvat" huomauttamalla, että kuka tahansa voi piirtää tikku-ukkoja, mutta samoilla kyvyillä "ei tehdä Mämmilää". Sarjakuvienkin tekeminen vaatii yleissivistystä ja pitkäjänteisyyttä. Lähes kaikki lukevat joskus sarjakuvia vaikkapa lehdistä, mutta merkittäviä sarjakuvateoksia ilmestyy hyvin vähän. Koulutusta ja toimitustyötä ei ole ollut tarjolla paljon.

Noin kymmenen kustantajaa julkaisi vuoden 2004 tienoilla vuosittain noin sata sarjakuva-albumia. Painosmäärät ovat pieniä. Suosio on Kataiston mukaan kausiluonteista ja buumittaista. Sarjakuvat eivät myöskään yleensä ole tekijöiden päätoimeentulon lähde. Apurahoituskin on heikkoa.

Kirjoittaminen ja kieli kustannustoimittajan työssä

Marsa Luukkonen käsittelee lukunsa aluksi kirjoittamisen hankaluutta. Kun kirjoittajalle ei ole oikein selvää, mistä hänen pitäisi milloinkin kirjoittaa, kirjoittaminen ei suju ja lopputuloskin on sekava. Kirjoittajia tulisi tarvittaessa ohjata kirjoittamisessa esimerkiksi erilaisten työkalujen tai vaiheiden kanssa.

Kirjoittamisprosessiin kuuluvat esimerkiksi suunnittelu-, luonnostelu-, viimeistely- ja testausvaiheet. Suunnitteleminen on tärkeää; se on kirjoittamisen perusta. Suunnittelunkin voi jakaa valmistautumiseen, ideointiin ja ideoiden järjestämiseen. Kirjoittaja voi tässä vaiheessa kysyä itseltään kysymyksiä ja selvittää niiden avulla kirjoitustyön "kulmakivet": Mitä, kenelle, miksi, milloin ja missä kirjoitetaan tai julkaistaan? Suunnitella voi erilaisten mind mappien ja korostusvärien avustuksella, ja lopulta ideoita ja suunnitelmia tulisi jäsentää selkeämpään muotoon ja järjestykseen. Kirja kannattaa luonnostella "jakso jaksolta ja kappale kappaleelta".

Viimeistelyvaiheessa teksti luetaan moneen kertaan ja varmistetaan, että 1. teksti vastaa tarkoitustaan ja 2. lauseet, virkkeet ja kappaleet ovat sujuvia, ymmärrettäviä ja helposti luettavia. Lopuksi tarkistetaan tyyli, sävy, oikeinkirjoitus ja viimeistellään otsikoiden muotoilut. Tekstiä voi luetuttaa ulkopuolisilla lukijoilla jo aiemminkin, mutta viimeistään lopuksi se kannattaa testauttaa. 

TLDR:

• Kustannustoimittajien tehtävät vaihtelevat kustantamosta ja kustannettavasta kirjallisuudesta riippuen. 
• Yhteisiä erilaisten kustannustoimittajien toiveominaisuuksia ja -taitoja ovat kuitenkin muun muassa: yleissivistys, pitkäjänteisyys, kielitaito, ihmissuhdetaidot, tarkkuus ja kyky "nähdä suuria linjoja".
• Lasten- ja nuortenkirjoja ja suomenruotsalaisten kustantamoiden kirjoja tuodaan paljon ulkomailta. Etenkin kuvitetuissa teoksissa tuonti ulkomailta on halvempaa kuin aloittaa aivan alusta. Tietokirjoja saatetaan tilata ennemmin suomalaisilta asiantuntijoilta, jolloin muotoilut ja faktantarkistuksen myötä muutokset ovat vapaampia.
• Kustannustoimittajat paitsi oikolukevat ja epäilevät väitteiden oikeellisuutta myös hankkivat joissakin kustantamoissa käännösoikeuksia, ohjeistavat kirjoittajia, kommunikoivat graafikon kanssa ja voivat joutua tai päästä esiintymään esimerkiksi kirjamessuilla.
• Kustannustoimittajan työ on "näkymätöntä". Kustannustoimittaja muistetaan, kun kirjassa on virheitä, mutta kustannustoimittajaa ei juuri kiitetä hyvästä kirjasta.
• Kokemuksen myötä työ on helpompaa!