Kun lukemisesta tulee työtä

Toimipa sitten kirjailijana tai kustannustoimittajana lukemisesta tulee työtä. Kirjailijankin täytyy lukea paljon, jotta hänen taitonsa voisivat kehittyä. Kirjallisuuden ammattilaiset myös lukevat tekstejä eri tavoin kuin huvikseen kirjoja lukevat. Tai voivat kirjailijat ja kustannustoimittajatkin lukea kirjoja myös huvikseen, mutta työn kannalta on hyödyllistä, jos tällöinkin kirjoja lukee edes jokseenkin kriittisesti.

Katoaako lukemisen nautinto sitten, kun vapaa-ajallaankin kirjoja katsoo eri tavalla? Minusta ei, mutta kynnys "hyvään kirjaan" voi nousta. Kirja-alan ammattilaiset voivat myös bongata kirjoista juttuja, jotka toimivat aivan täydellisesti. Yhtäkkiä huomaa lukeneensa tunteja putkeen ilman, että lukeminen keskeytyy omiin kriittisiin pohdintoihin. Kirja on siepannut mukaansa. Siitä on päässyt nauttimaan, ja lukemisen jälkeen voi herätä todellisuuteen ja miettiä, miksi nuo luvut toimivat. Miten immersio rakennettiin?

Olen marraskuussa kuunnellut A Court of Thorns and Roses -kirjasarjan ensimmäistä osaa, siis samalla kun kirjoitin omaa nano-kirjaani. (En voittanut nanoa, mutta voitin itseni! Sanoja tuli marraskuussa noin 30 000.) Kiinnitin erityisen paljon huomiota asioihin, jotka eivät toimineet ja joita en haluaisi tehdä samoin omissa kirjoissani. Mutta pystyin myös nauttimaan kirjasta ja tutkailemaan niitä puolia, jotka tekivät kirjasta hyvän.

Enimmäkseen luen tietokirjoja vapaa-ajallani, ja niiden kohdalla keskityn välillä kirjassa esitettyjen tietojen epäilyyn, etenkin lukiessani vanhempia kirjoja, joiden tieto on jo osittain vanhentunutta. Englanninkieliset tietokirjat ovat vielä suomenkielisiä useammin tarinallisia ja sisältävät kirjailijan omia kokemuksia sekä kiinnostavia anekdootteja. Tarinallisuus on kuitenkin ollut yleistymässä suomenkielisissäkin tietokirjoissa jo jonkin aikaa. Minitarinoihin tai koko tietokirjan läpi kulkevaan tarinaan ei silti kiinnitä samalla lailla kriittistä silmää kuin kaunokirjallisten teosten fiktiivisiin tarinoihin. Tietokirjoissahan tarinat ovat totta tai ainakin voisivat olla (jos on kyse vaikkapa fysiikan tietokirjoissa tyypillisistä hypoteettisista tarinoista, jotka ainakin Enqvistin kirjoissa saavat aina hymyn huulille!).

Kriittinen tietokirjojen lukeminen mielestäni vain parantaa lukukokemustani. Saatan päätyä etsimään asiasta lisää tietoa ja yllättymään. Lisätietojen etsiskely on mielenkiintoista ja voi aiheuttaa kunnon tiedonhaku- ja oppimispyrähdyksen. Tai saatan löytää kirjasta virheen, mikä tuntuu tietysti kaikessa omahyväisyydessään aina hyvältä.

Oikolukutaustani takia huomaan paljon lyönti-, yhdyssana- ja pilkkuvirheitä niin kauno- kuin tietokirjoissakin. Jos virheitä on paljon, se vähän syö luottamustani kirjailijaa ja kustantajaa kohtaan, etenkin jos kirjan sisällöstä tulee virheiden ja sekavuuden paljouden takia jo vaikeasti ymmärrettävä. Pieni määrä kirjoitusvirheitä ei kuitenkaan huononna lukukokemustani.

Kun lukemisesta tulee työtä, alkaa kirjoja lukea eri tavalla. Mutta eri lailla lukeminen ei välttämättä tarkoita huonoa lukukokemusta. Erilainen voi joskus olla myös hyvää. Kirjailijat voivat toki lukea kirjoja mieluummin eri aikaan kuin kirjoittavat tai vaikka lukea hyvin erilaisen genren kirjoja samalla kuin kirjoittavat. Lukemista ei kuitenkaan kannata täysin lopettaa vain siksi, että se voi kehittää itseä omassa työssä ja että lukukokemus on hieman erilainen kuin aiemmin. Ehkä kirja-ala ei edes sovi sellaisille, jotka eivät halua lukea kirjoja ja miettiä välillä jälkikäteen, mikä niissä toimi ja mikä ei.

Kuva: Vincenzo Malagoli (pexels.com)