Yhteisöllisyys ja kirjoittaminen

Marraskuun nanowrimoilut ovat jo hyvässä vauhdissa. Osallistuinpa itsekin tänä vuonna, vaikka priorisoinkin koulutehtäväni ensisijaisiksi. Huomasin kuitenkin, että yhteisöllisyys kannustaa aivan mielettömiin suorituksiin, joten pitkälti kaikki vapaa-aikani on mennyt kirjoittamiseen, mikä on ollut mielestäni mahtavaa!

Ensinnäkin kannustan kaikkia nanowrimoilijoita liittymään discord-porukkaan (linkki löytyy foorumilta). Discord on siitä kiva sovellus, että jokainen viesti ei lävähdä puhelimen näytölle, vaan tuollakin palvelimella default-vaihtoehtona on "vain maininnat" (eli oma nikki tai sen lisäksi @everyone), ja nekin saa halutessaan pois. Ja toki sitä voi käyttää ihan selaimessakin pelkästään. Tietyt kanavat voi myös mykistää, jos esimerkiksi kansikuvataiteilut tai meemit eivät kiinnosta.

Muiden kirjoittajien kanssa jutustelu korosti minulle sitä, miten erilaisia kirjoittajia olemme. Yksi kirjoittaa mieluiten puhelimella, toinen koneella. Yksi kirjoittaa harkiten, toinen saa tunnissa 3 000 sanaa. Yksi on kirjoittanut jo 50 000 sanaa, vaikka vielä ei ole kulunut edes 14:ää päivää NaNoWriMon alkamisesta. Mielenkiintoinen ilmiö on myös aiempien projektien uudelleenkirjoittaminen.

Olin pitänyt itseäni ennen täysin prosessikirjoittajana, joka suunnittelee hirveän tarkkaan kaiken etukäteen ja etenee tekstin kanssa loogisesti käsikirjoitusvaiheesta editointivaiheeseen ja editoinnissa myös tarinan editoinnista kielen editointiin. Huomasin nanoilun myötä, että olen tämän lisäksi melko perfektionistinen kirjoittaja, eli pyrin kirjoittamaan valmista tekstiä. Minua häiritsee usein jo kirjoittamisvaiheessa toisto ja kaikki sellainen editointivaiheen huoliin kuuluva, ja merkitsen näitä kohtia kommenteilla jo kirjoitusvaiheessa. Olen jo nyt jonkin verran editoinutkin tekstiäni, vaikka nanowrimon aikana paras olisi vain kirjoittaa ja jättää huonohkotkin muotoilut vaikka sitten yliviivattuna kässäriin, ja niitä voi sitten editoidessa poistaa tai muokata.

Kirjoittamisyhteisöistä löytää myös aika lailla mitä vaan! En ole Facebookin kirjoittajaryhmissä kehdannut kysellä minua pohdituttaneista asioista tai edes tarjota oikolukupalveluitani. Nanowrimon Discordissa taas olen uskaltanut kysyä, jutella ja sain jo nyt marraskuulle yhden tekstin oikoluettavakseni. Discossa on myös omat kanavansa nanoilijoille eli niille, jotka kirjoittavat nanowrimo-projektiaan, palauteringille, jossa voi pyytää ja antaa palautetta, sekä mielenterveysjutuille.

Kaikkein siisteintä tässä yhteisössä on kuitenkin ollut se, miten paljon samankaltaisten tyyppien kanssa juttelu motivoi ja edistää omaa kirjoittamista, etenkin erilaisten pelien kautta! On esimerkiksi sanasota muiden Pohjoismaiden kanssa sekä eräänlainen viestijuoksu muiden nanoilijoiden kanssa. Sodassa eniten sanoja kirjoittanut maa voittaa (sanat suhteutetaan osallistujamäärään, mutta myös kokonaissanamäärästä saa pisteitä, ja kaikkia kannustetaan ihanan paljon mukaan!). Viestijuoksussa eli soihdussa taas pyritään kuljettamaan soihtua mahdollisimman pitkään ja kirjoittamaan mahdollisimman paljon sanoja; soihdun saa itselleen aina noin tunniksi, jonka aikana tulee kirjoittaa intensiivisesti! Kirjoittamista ei saa lopettaa kesken soihtuvuoronsa esimerkiksi katsoakseen sittenkin televisiota, mutta vessassa ja juomassa saa tietysti käydä. 

Tällainen pelillistäminen ja kirjoittaminen yhteisön vuoksi tehoaa muuten aivan törkeän hyvin. Miksei gradua varten ole samanlaisia! Esim. kuinka monta sivua sai luetuksi tai sanaa kirjoitetuksi tunnissa? Aineiston läpikäymistä voisi olla oma pelinsä. Itseäni ei ole ainakaan demotivoinut se, että jotkut ovat jo kirjoittaneet nanonsa valmiiksi. Päinvastoin, se on motivoinut enemmän! Samoin soihtu-pelissä pidän tällä hetkellä pohjia, mutta muiden huimat sanamäärät vain lisäävät motivaatiotani kehittyä nopeammaksi. Toivon mukaan en itsekään laske muiden motivaatiota hitaudellani. Graduseminaarissani eräs totesi, että häntä demotivoi se, jos muut olivat pidemmällä. Ehkä kaikille ei siis sopisi nähdä, miten nopeasti muut lukevat tai kirjoittavat. Toisaalta luulen, että gradun kohdalla ihmisillä on enemmän epävarmuuksia siitä, että he olisivat jotenkin huonompia tieteentekijöitä tai kykenemättömiä opiskelijoita, jos he suoriutuvat eri tahtiin kuin muut. Niistäkin pitäisi ehkä puhua enemmän seminaareissa ja opiskelijoiden kesken. Ylipäätään yliopistolla voi tulla epävarmuuden tunteita, jos ei tiedä kaikkea alastaan, vaikka oikeasti kukaan ei tiedä. Olen itse hyvin hidas lukija, mutta uskoisin silti lukusoihdun vain motivoivan minua, koska tunnin ajan pitäisi keskittyä lukemaan mahdollisimman monta sivua, eikä vain itsensä vaan koko yhteisön vuoksi! 

Yhteisöltä saa mahtavia ideoita, jos uskaltaa kysyä apua vaikkapa hahmojen nimien tai juonikuvioiden kanssa. Kirjoittajayhteisöillä on yleensä aivan valtava määrä tietoa eri aloista ja erilaisista kirjoista. Olen melko epävarma ideoideni suhteen, joten kysyin apua, ja sain sekä mielettömän siistejä ideoita kirjaani varten että rohkeutta kirjoittaa lisää. Muutenkin tämä vajaat pari viikkoa on tuonut nimenomaan rohkeutta. Lähteä kokeilemaan uusia projekteja ja uskallusta kirjoittaa erilaisista asioista. Hetki sitten kirjoittamiseni jumitti (olen kirjoittamassa tänne myös kirjoittamisen esteistä myöhemmin!), ja tuntui, ettei tarinani etene mihinkään. Jatkoin rohkeasti kirjoittamista, törmäsin taas ongelmaan, aloin ratkaista sitä ja sain idean jatkon kannalta. Mietin, että onkohan idea vähän tyhmä, mutta jatkoin kirjoittamista, ja idea vain kirkastui siitä ja asettui loogiseen jatkumoon koko muun kässärin kanssa, ihan kuin kaikki olisi tähdännyt juuri tähän. Tätä selitystä voi olla vähän hankala seurata, mutta en halua kesken kässärin avautua sen juonesta tai muista jutuista sen enempää, kun ei vielä tiedä, miten paljon se muuttuu. 

Sanoja kässäristäni löytyy nyt reilut 15 000, eli olen vasta vähän yli neljäsosan tavoitteesta (50 000) saanut suoritettua. Koko tavoitteen kasaan saaminen voi tehdä itselleni tiukkaa, etenkin kun nyt tajusin tuon perfektionistisen kirjoitustyylini. Mutta motivaatio projektiin on noussut ihan mielettömästi kirjoittajayhteisön tarjoamien mahdollisuuksien ansiosta.

Kirjoittaminen on siitä kiva harrastus, että sitä voi tehdä aivan juuri niin kuin tahtoo ja itselle parhaiten sopii. Sitä voi siis tehdä täysin yksin ja itsenäisestikin. Mutta jos yhteisön tuki ja apu vain kiinnostaa, kannattaa erilaisia yhteisöjä todellakin tsekata! Keskustelut ja varmaan etenkin palauteringit taitavat pyöriä tuolla nanowrimoilijoiden Discord-kanavallakin ihan ympäri vuoden, vaikka varsinaiset nanot tehdäänkin nyt marraskuussa. 

Mihin kirjoitusyhteisöihin te kuulutte? Mitä hyötyä yhteisöistä on ollut teille ja kirjoittamisellenne? (:

Kuva: Dio Hasbi Saniskoro (pexels.com)