Kiitollisuus on kirjoittajallekin hyväksi

Aloitin pari viikkoa sitten kiitollisuuspäiväkirjan, lähinnä lisätäkseni positiivista ajatteluani. Kokeilu on jo nyt toiminut, sillä mielialani on ollut parempi, ja olen kestänyt pettymyksiä paremmin ajattelematta itsestäni negatiivisesti niiden jälkeen. Sain toissa päivänä nimittäin neljä hylsyä yhtenä päivänä, yhden jo käsikirjoitukseeni, kaksi työhakemuksiini ja yhden vapaaehtoistyöhön.

Sain myös vihdoin James Scott Bellin How to Write Best-Selling Fiction -luentosarjan päätökseen. Viimeisellä luennolla Bell puhui omakustanteista ja lopuksi esimerkiksi kateudesta. Bellin mukaan Anne Lamott on käsitellyt kirjassaan Bird by Bird: Some Instructions on Writing and Life (josta on myös uudempi painos ilman some-sanaa) kateutta, ilmeisesti pidemmänkin pätkän verran.

Bell toteaa kateuden olevan kirjoittajille yleistä. Kateutta on käsitelty mielenkiintoisesti myös Reunamerkintöjä-blogissa.

Kateuteen ei kannata kuitenkaan juuttua, muidenkaan kuin kirjoittajien. Bellin mukaan kiitollisuus on yksi tapa taistella kateutta vastaan. Itseään voi muistuttaa niistä asioista, mitkä ovat oikeasti tärkeitä. Kirjoittaminen itsessään on tärkeää. Kirjoittaminen itselleen, eikä näyttääkseen muille. Ja siitä, että saa kirjoittaa, voi olla kiitollinen. Jos ei ole vielä kovin harjaantunut kirjoittaja, voi olla kiitollinen siitä, että saa oppia vielä lisää. Voi olla kiitollinen uusista mahdollisuuksista, joita digitaalisuuskin tuo tullessaan.

Kirjoittamista monesti hankaloittaa pelko tai epävarmuus, jotka voivat piileskellä kateuden takana. Kuten olen parissa muussakin postauksessa todennut, tähän toimii ainakin jonkin verran sen pohtiminen, että olisiko oikeasti niin kamalaa, jos ei saa kirjaa julki tai jos kirja ei yltäisi bestseller-listoille.

Kateudestakin voi kirjoittaa. Sen voi ehkä jopa kirjoittaa "ulos systeemistään". 

Pelko kritiikistä tai jo saatu kritiikki voivat aiheuttaa paljon negatiivisia tunteita, mutta tällöin voi olla kiitollinen kaikesta kannustuksesta, mitä saa. Vaikka edes omalta koiralta. 

Herättävin oli minusta kuitenkin Bellin pointti siitä, että kritiikistä voi olla kiitollinen myös sen takia, että sen kautta oppii olemaan validoimatta itseään muiden mielipiteiden pohjalta. Oppii miettimään itse. (Toki usein kriitikotkin ovat edes vähän oikeassa ja oppii siitä itse kritiikistäkin, ja jos ei heti, niin myöhemmin.) 

Validation. Vahvistaminen, kelpuutus. Kun hakee validointia, hakee hyväksyntää, yleensä joltain korkeammalta taholta ja statukselta.

Kirjoittamiseen ja julkaisemiseen liittyy paljon validoinnin hakemista. Siksi ehkä niin moni ei julkaise omakustanteita tai jaa kirjoitelmiaan muiden viihdytykseksi aivan ilmaiseksi. Halutaan saada vahvistus kirja-alan ammattilaisilta, että tämä on sitä oikeaa ja hyvää kirjallisuutta. Halutaan nähdä oma nimi kirjan kannessa. Se tuntuu hyvältä, mutta se on myös seireenin lauluun lumoutumista.

Kirjallisesta maailmasta, uskottavuudesta ja arvostuksesta kirjoittaa myös Tommi Parkko kiinnostavasti teoksessaan Runouden ilmiöitä (2012).

"Arvostukset ja statukset liittyvät kirjojen ja niiden tekijöiden uskottavuuteen: aina viime vuosikymmenille asti ainoastaan vakiintuneiden, suurten kustantamojen kirjoja on pidetty taiteellisesti uskottavina. Tähän vaikuttavat monet seikat. Hyvän käsikirjoituksen ohella uskottavuutta luo kirjan fyysinen ulkoasu, mutta ennen kaikkea se aineeton lisäarvo, jonka uskottava kirjallisen maailman toimija saa kirjaan liitettyä ja joka voi muuttaa kaiken koskettamansa kullaksi." (s. 14.)

Parkko käsittelee myös kirjailijaksi tulemista. 

"Kirjailijan ammatti on suoraan sidoksissa kustantamon toimintaan: kirjailijaksi ei valmistuta muodollisella koulutuksella — heistä tulee kirjailijoita, kun he heittäytyvät kirjailijan ammattiin ja kun joku kustantamo julkaisee heidän teoksiaan. Uskottava kustantamo onnistuu tässä usein paremmin kuin vähemmän uskottava." (s. 20.)

Kaiken lukemani jälkeen asenteeni omakustanteisiin on myös hieman muuttunut, ja harkitsen sellaista hieman itsekin. Ehkä koko kirja-ala on hiljalleen muuttumassa myönteisemmäksi omakustanteita kohtaan. Sellaisia on jonkin verran myös vähälevikkisen laatukirjallisuuden listalla, mikä on ilahduttavaa. Ja kun olen kovasti miettinyt keinoja tukea suomalaisia kirjailijoita enemmän, ehkä vastaus siihenkin piilee osittain juuri omakustanteiden arvostamisessa ja tukemisessa. Juuri omakustanteissa luulisi olevan niitä rakkaudella eikä rahan takia tehtyjä kirjoja.

Jos siis luopuu validoinnin hakemisesta, on kiitollinen kirjoittamisesta ja löytää rakkautensa siihen (uudelleen), tulee kirjoittamisesta paljon helpompaa ja miellyttävämpää. Ainakin minusta. Entä teistä?

Kuva tehty Canvalla. Kiitollisuuspäiväkirjan ohjeet: Askel Terveyteen.

Sivulla on myös illalle erilaiset tehtävät.

Olen ollut parin viikon aikana erityisen kiitollinen kirjoista, tiedosta ja oppimisesta. <3