Elämäkerrat

Elämäkerroista ei kirjoiteta tarpeeksi. Kaipaisin tällä hetkellä elämäkerroista kertovaa tietokirjaa. Elämäkerta-kurssilla sain onneksi tietää Maarit Leskelä-Kärjen tuotannosta, esimerkiksi hänen väitöskirjastaan ja tietokirjasta Toisten elämät. Elämäkertoja ei ole kuitenkaan vielä tutkittukaan kovin paljon. Toivon mukaan niitä tutkitaan lisää tulevaisuudessa, jotta elämäkerta-aiheisia tietokirjojakin voitaisiin kirjoittaa. Vaikkapa oppaita elämäkertureille tai ylipäätään kokoava teos elämäkerroille tyypillisistä piirteistä, kerrontatavoista, kysymyksistä, lähteistä, ongelmista. Elämäkerturin työ on nimittäin mielenkiintoista. Ihmiset lukevat paljon salapoliisikirjoja, ja elämäkerturit pääsevät leikkimään salapoliiseja. Minusta olisi mielenkiintoista kuulla tästä salapoliisin työstä enemmänkin.

Pirjo Hiidenmaa suositteli Faktahommissa-podcastin "Tarinalliset tietokirjat" -jaksossa kirjaa Sinulle (1996) Anna Makkoselta (tässä linkki kirjaan Adlibriksessä). Kirjan takakansiteksti kuulostaa mielenkiintoiselta: 

"Sinulle - kenelle? Mikä kirja tämä oikein on? Elämäkerta? Omaelämäkerta? Salapoliisiromaani? Rakkaustarina? Vai tutkimus naisesta, joka halusi tulla kirjailijaksi? Kaikkea tätä. Se on päiväkirja vuodelta 1905 ja päiväkirja tuon salaperäisen päiväkirjan jäljityksestä, joka lopulta muuttaa tutkijan oman elämän kuviot. Matkalla tutustutaan vuosisadan alun kirjallisuuteen ja atmosfääriin, kapinoiviin naisiin ja roolien ristiriitoihin - ja juoniin joiden kautta elämää hahmotetaan. Juonia on punottu myös lukijan pään menoksi. Sinulle on uudenlainen tutkimus, jota lukee kuin jännityskertomusta." 

Pitää ehdottomasti lukea tämä kirja! Mutta olisi mielenkiintoista löytää uudempiakin samanlaisia kirjoja, joista selviäisi, miten nykypäivänä, internetin aikaan, elämäkerturin salapoliisityö oikein sujuu.

Edes englanniksi on hankala löytää tietokirjoja elämäkerroista. Saa vinkata kommenteissa, jos olette jotain tällaisia löytäneet! Etsin englanniksi myös podcasteja, YouTube-videoita ja äänikirjoja, mutta hakusanalla "biographies" löytyy vain elämäkertoja tai minielämäkertoja. Kirjallisuus-podcasteissa näkyy jonkin verran muistelma-jaksoja, mutta näissä jaksoissa ei kovinkaan paljon käsitellä sitä, miten elämäkerrat tai muistelmat eroavat muista kirjoista. Muistelmaa käsitellään vain kirjana muiden joukossa. Writers on Writing -podcastissa Isaac Fitzgerald kertoo, että hänen muistelmansa ovat esseemäisiä, ja Amy Turner taas pohtii, miten muistelmat saattavat helposti pyöriä jonkin yhden tietyn tapahtuman, onnettomuuden tai elämänvaiheen ympärillä. Turner sanoo, että mitä enemmän kirjoittaa, sitä universaalimpaa kirjoitetusta tulee.

Faktahommissa-podcastissa on yksi elämäkerroille täysin omistettu jakso: "Mitä elämäkerturi saa sanoa?". Jaksosta käy ilmi, että harva elämäkerturi on suunnitellut alkavansa juuri elämäkerturiksi. Elämäkerrat ovat niin suosittuja, että niitä saatetaan tilata. Kustantamot saattavat kysellä julkkiksilta, voisiko heistä kirjoittaa elämäkerran, ja sitten etsitään kirjoittaja. Ainakin siis jos elämäkerran kohde on vielä elossa tai tehdään virallinen, auktorisoitu elämäkerta. 

Mikko Kekäläinen on toimittaja, ja hänen mukaansa aiemmasta kirjoittamisesta oli hyötyä Petra Ollin elämäkerran kirjoittamisessa. Toimittajilla on myös haastattelukokemusta. Kustantamovierailullamme WSOY:llä kustannustoimittaja huomautti kuitenkin, että toimittajien kappaleet ja tekstit ovat joskus liian lyhyitä, jotta niistä saisi aikaan kokonaisen kirjan. Kirja on monin tavoin erilainen kuin artikkeli. Blogikirjoittajankin pitäisi ehkä kirjoittaa lyhempiä kappaleita... :D

Ulla-Maija Paavilainen kirjoittaa minä-muodossa ja hän pyrkii pääsemään elämäkerran kohteen pään sisään. Sekä Kekäläinen että Paavilainen tekevät paljon taustatyötä ja haastattelevat paitsi kohdetta myös tämän tuttuja. Elämäkerran kohteen oppii siis tuntemaan todella hyvin. Elämäkerturin tulisi tietää pitkälti kaikki, mutta kaikkea ei tarvitse kirjoittaa, eli elämäkerturi toimii eräänlaisena suodattimena. Kekäläinen korostaa, että valinta siitä, mitä julkaistaan, on viime kädessä elämäkerran kohteella. Ihmisellä on kuitenkin oikeus yksityisyyteensä, ja lööpit välillä kalastelevat elämäkerroista mehukkaita paljastuksia, jotka irrotetaan hävyttömästi kontekstistakin. Perusteellisen taustatyön takia materiaalia syntyy kuitenkin valtavasti, ja sitä voi olla ainakin alkuun hankala karsia. Merete Mazzarellakin huomauttaa kirjassaan Elämä sanoiksi, että helposti saatetaan juuttua kirjoittamaan liikaa lapsuudesta. Tunnetun urheilijan elämäkerran lukijalle kiinnostavinta lienee kuitenkin urheilu-ura ja siihen liittyvät asiat.

Elämäkerturi toimii ulkopuolisena kuuntelijana ja näkijänä, joka osaa sanoa, mikä toisen elämässä on kiinnostavaa. Omasta elämästä kiinnostavuuksia ei välttämättä erota. Mieleen tulee myös, miten terapeutteja välillä kutsutaan peileiksi tai ulkopuolisiksi, jotka huomaavat terapiassa käyvää paremmin, mitä kaavoja tämä vaikkapa toistaa elämässään. Vaikka elämäkerturi ei sentään toimisi terapeuttina, on kuitenkin selvää, että ulkopuolelta saattaa huomata toisen elämästä monia sellaisia asioita, joita tämä ei itse hoksaa. Elämäkerrankin kirjoittajan tulisi olla hyvä sanojen kanssa, joten hän ehkä myös osaa sanoittaa toisinaan kohdettakin paremmin joitakin tuntemuksia tai ajatuksia?

Podcast-jakson elämäkerturit kertovat saavansa itsekin paljon elämäkerran kirjoittamisesta. Toisen elämästä voi oppia paljon. Elämäkertojen kohteista tulee myös tärkeitä ihmisiä, sillä heidät oppii tuntemaan niin hyvin.

Lisäksi Kekäläinen kertoo, että hän ei juuri mieti draamankaaria kirjoittaessaan, vaan hän pyrkii vain kirjoittamaan keskeiset vaiheet elämäkerran kohteen elämässä. Merete Mazzarella pohtii teoksessaan Elämä sanoiksi, mistä elämästään kirjoittamisen aloittaisi. Ei ainakaan alusta. Ehkä jostakin tärkeästä tapahtumasta? Elämäkerroissakaan ei tarvitse edetä kronologisesti, vaan tarinan kertomisen voi aloittaa vaikkapa kaunokirjoille tyypillisesti jostakin vaikeasta tapahtumasta, jonka johdosta lukijat sympatisoivat päähenkilöä. Lapsuusmuistoja voi esittää takaumina, muisteluina. Mutta mihin lopettaisi, se olisi itselleni vaikeampi kysymys.

Elämäkerrat myyvät hyvin. Miksi ne ovat niin suosittuja? Kekäläinen ja Paavilainen pohtivat, että ehkä ihmiset ovat uteliaita. Kekäläinen toivoo, että kyse on ennemmin empaattisuudesta kuin tirkistelyn halusta.

Mitä elämäkertoja teidän hyllyistänne löytyy? Lukisitteko te tietokirjaa elämäkerroista, jos sellainen tehtäisiin, tai tiedättekö sellaisia jo olevan?

Järjestin kirjahyllyjäni uudelleen, ja tajusin, että minulla on todella vähän elämäkertoja tai kotimaista suomenkielistä kaunokirjallisuutta. Joitakin kaunoteoksia olen antanut pois. Eniten minulla on suomen kieltä, viestintää, kirjallisuutta ja kasvatustiedettä koskevia tiedekirjoja. Kuvassa näkyvät kolme elämäkertaa ovat Helena Ruuskan Eeva Joenpelto: Elämän kirjailija (2015), Ulla-Maija Paavilaisen Rohkeudella Elina Gustafsson (2021) sekä Eeva Hurskaisen Tunnet sen sydämessäsi: Aurora Karamzin ja äidin tehtävä (2008). Kuvassa näkyy myös Johanna Venhon biofiktiivinen Syyskirja, joka kertoo Tove Janssonista osin totuudellisesti ja osin fiktiivisesti. Venho on kirjoittanut myös elämäkerran Martti Suosalon tähänastinen elämä (2022) ja historiallisen romaanin Sylvi Kekkosesta (Ensimmäinen nainen 2019).