Mitä eroa on tietokirjalla ja tiedekirjalla?

Tein listaa kaikista tietokirjoista, jotka olen tänä vuonna lukenut. Jossain kohtaa aloin kuitenkin erotella esimerkiksi väitöskirjoja erilliseen listaan, tiedekirjoihin. Ja sitten aloin miettiä, miksi. Tiedekirjatkin ovat tietokirjoja. Ne on vain suunnattu ensisijaisesti toisille tutkijoille ja asiantuntijoille. Kuitenkin tiedekirjatkin voivat olla ymmärrettäviä laajemmallekin kansalle. En esimerkiksi ole kirjallisuudentutkija, vaikka olenkin suorittanut kotimaisen kirjallisuuden perus- ja aineopinnot, mutta Merja Sagulinin (2010) väitöskirja Jälkiä ajan hiekassa: Kontekstuaalinen tutkimus Daniel Defoen Robinson Crusoen suomenkielisten adaptaatioiden aatteellisista ja kirjallisista traditioista sekä subjektikäsityksistä oli mielestäni ymmärrettävä alan ulkopuolisellekin. Näin onkin usein humanististen alojen kohdalla.

Pohdin tässä postauksessa vähän sitä, miten tiedekirjat eroavat yleisestä tietokirjallisuudesta. Tähän minulla ei ole juuri teorialähteitä, paitsi Toiminta tietokirjailijana -kurssin anti. Ennen kyseistä kurssia luulin ainakin, että tiedekirjat eivät olisi tietokirjoja tai paremminkin että tietokirjoilla tarkoitettaisiin vain yleistajuisia tietokirjoja. Tiede- ja oppikirjat ovat kuitenkin tietokirjallisuuden alalajeja. Yleisestä tietokirjallisuudesta taas puhutaan, kun tarkoitetaan niitä prototyyppisempiä tietokirjoja. Suurimmaksi osaksi tässä postauksessa kuitenkin vain pohdiskelen, millaisia lukemani tiedekirjat ovat olleet verrattuna yleistajuisiin tietokirjoihin.

Tiedekirjojen yleistajuistamisesta puhuivat Mirkka Lappalainen ja Oula Silvennoinen Helsingin Kirjamessuilla. He ovat molemmat historiantutkijoita, ja heidän tietokirjansa ovat menestyneet laajalti. Heitä haastatteli tietokirjailija Tiina Raevaara, joka hänkin popularisoi tiedettä kaikelle kansalle. Hän on myös kirjoittanut tieteen yleistajuistamisesta teoksen Tajuaako kukaan? Opas tieteen yleistajuistajalle (2016).

Väitöskirjankin voi tehdä yleistajuiseksi. Esimerkiksi professori Annika Pasanen (2015) pyrki tekemään väitöskirjastaan Kuávsui já peeivičuovâ. 'Sarastus ja päivänvalo' : Inarinsaamen kielen revitalisaatio saavutettavan. Jostain syystä silti asetin väitöskirjat erikseen muista lukemistani tietokirjoista. Suomen kielen opiskelijana en ole edes varma, miten ymmärrettävä Jaakko Leinon (2003) väitöskirja Antaa sen muuttua: Suomen kielen permissiivirakenne ja sen kehitys on, sillä tunnen alan erikoissanastoa.

Yksi ero yleisellä tietokirjallisuudella ja tiedekirjallisuudella on siis kohderyhmä ja sen myötä yleistajuistamisen tarve. Tähän yleistajuistamiseen välineenä voi toimia erikoisalasanaston kiertäminen tai selittäminen. Ja tästäkin on tehty väitöskirja! Henri Satokankaalta on nimittäin viime vuonna julkaistu väitöskirja Termien selittäminen tietokirjoissa. Hän on tutkinut sitä varten esimerkiksi kertomuksia ja kuvia tietokirjoissa. Hänen väitöskirjansa oli mielestäni melko raskasta luettavaa, vaikka hän ei ehkä liialti käyttänyt vaikeita erikoisalan sanoja selittämättä niitä. Tuntui vain, ettei artikkeleissa tai kirjassa ollut mitään ylimääräistä. Jokainen sana oli tärkeä ja nimenomaan siinä muodossaan.

En pyrkinyt tekemään omasta gradustani kovin yleistajuista. Ystäväni vilkaisivat valmiin tutkielman tiivistelmää ja totesivat, että ei kiitti. Paras ystäväni yritti kituutella sen läpi. Tutkielmastani tuli muutenkin niin pitkä, ja ajattelin, ettei sitä kukaan muu kuitenkaan lue kuin joku suomen kielen opiskelija tai vastaava. Gradut eivät toki ole varsinaisesti tiede- tai tietokirjoja, tai sellaisen kirjoittamalla ei ainakaan pääse Suomen tietokirjailijat ry:n jäseneksi, toisin kuin riittävän pitkän väitöskirjan kirjoittamalla. Mutta yleistajuistamista on mielenkiintoista miettiä omienkin tutkielmien kautta. Ehkä senkin aihetta olisi joskus hauskaa yrittää yleistajuistaa.

Yleisessä tietokirjallisuudessa siis paitsi selitetään erikoissanastoa myös ehkä jotenkin kevennetään tekstiä. Yleistajuisten tietokirjojen lukeminen on myös viihdettä, ei pelkästään tiedonhakua. Teksti voi olla visuaalisestikin kevyemmän näköistä tai ainakin kappaleet voivat olla lyhyempiä.

Lisäksi tiedekirjoissa usein tehdään uutta tiedettä ja uutta tutkimusta. Yleisessä tietokirjallisuudessa voidaan yleistajuistaa aiemmin tehtyjä tutkimuksia. Tutkimukselle on omat kaavansa, esim. IMRD eli introduction (johdanto), methods (menetelmät), results (tulokset) ja discussion (pohdinta). Yleisessä tietokirjallisuudessa ei välttämättä metodeja tai aineistoa kuvata yhtä tarkasti, jos siinä ei tehdä uutta tutkimusta. Lähdeviittaukset ovat silti molemmissa tärkeitä.

Kaikkein vaikeimpia teorioita ei usein kokonaan edes yleistajuisteta. Kari Enqvist on popularisoinut paljon fysiikan teorioita. Mutta hänkään ei lupaa esimerkiksi Suhteellisuusteoriaa runoilijoille (2014) -kirjassaan, että sen luettuaan kaltaiseni humanistikin tietäisi suhteellisuusteoriasta kaiken. Hän "raottaa verhoa" ja selittää oletettavasti teorian keskeisimpiä asioita. (Ja tekee sen hyvin sekä mielenkiintoisesti!) Kirjan luettuani huomasin aktiivisuusrannekkeeni edistävän muutaman minuutin, vieläpä sen lisäksi, että se aina huutelee, etten liiku tarpeeksi. Vitsailin fyysikko-tutulleni, että muut liikkuvat selvästi minua nopeammin, kun heidän kellonsa jätättävät. Sain vastaukseksi syvän huokaisun.

Usein etenkin kovat tieteet sisältävät vaikeatajuisempia teorioita, joita ymmärtääkseen tarvitsisi opiskella alaa, enemmän tai vähemmän. Kuitenkin esimerkiksi kielitieteessäkin mennään välillä niin abstraktille tasolle, että teorioita on hyvin vaikea selittää yleistajuisesti, tai edes aina tajuta itse. Esimerkiksi Ronald Langackerin tutkimuksista ja teorioista puolet tuntuvat vaativan paljon esitietämystä ja sen lisäksi tolkuttoman paljon keskittymistäkin. Välillä myös tuntuu, että kielitieteessä havainnollistavaksi tarkoitettu kuva vain vaikeuttaa asian ymmärtämistä. Vai onko näin vain minun kohdallani?

Kuva Ronald Langackerin (2008) teoksen Cognitive Grammar: A Basic Introduction sivuilta 100 - 101.

Ehkä tällaisia kuvioita on kuitenkin helpompi tajuta kuin fysiikan tai matematiikan kaavoja, mutta yllättävän vaikeaselkoista lingvistiikkakin osaa toisinaan olla. Toisaalta joskus kieleen liittyvät asiat ovat niin itsestään selviä, että niiden aukiselittäminen tuntuu vaikealta, koska ei jotenkin näe metsää puilta. Esimerkiksi blending-teoria on mielestäni vähän sellainen. Mutta ei mennä tämän syvemmälle semantiikkaan. Olisi muutenkin pitänyt kuunnella, kun siitä fukseja varoitettiin. 

Tieteen yleistajuistaminen on mielenkiintoinen aihe, josta tietäisin mieluusti enemmänkin. Ensi vuonna järjestetäänkin tietokirjallisuuden intensiivikurssi Tutkimustiedon yleistajuistaminen, johon kaiken lisäksi pääsee mukaan Avoimenkin kautta! Paikkoja Hy:n ja Avoimen opiskelijoille yhteensä on tosin vain 15. Hinta on se normaali 75 euroa Avoimen yliopiston kautta osallistuville.

Jos lasken kaikki tietokirjat samaan syssyyn, luin tänä vuonna lähes 70 tietokirjaa. Niistä kymmenen laskin aluksi tiedekirjoiksi, vaikka suurimman osan oppimateriaaleistani laskin yleiseksi tietokirjallisuudeksi (esim. Pirjo Hiidenmaan toimittaman T niin kuin tietokirjallisuus (2017), Anneli Kauppisen (2020) Mistä kieli meihin tulee, Urpu Strellmanin ja Tiina Raevaaran (2019) Tietokirjailijan kirjan ja Tiina Raevaaran (2016) Tajuaako kukaan?). Näiden lukemieni kirjojen lisäksi kuuntelin 19 Great Courses -kurssia. 

Kaikkia kirjoja en toki enää saanut kartoitettua, koska Helkan lainaus- ja palautuskuittejani oli sähköpostini roskapostikansiossa vain huhtikuulta alkaen, ja Helmetin lainaushistoriaseurantaa en ollut edes laittanut päälle. Lähinnä tavoitin ne kirjat, joista olin ottanut kuvan tai jotka muuten vain jättivät jälkensä minuun. Kenties luin tänä vuonna jopa yli sata tietokirjaa! Toisaalta tietokirjallisuushaasteen 26 kohdasta sain täyteen vain 21 ja senkin hieman tulkinnanvaraisesti. En lukenut yhtäkään merenkulkua, ravinnontuotantoa, uhka- ja rahapelejä tai ilmaston- ja luonnonmuokkausta käsittelevää tietokirjaa, enkä ole seurannut, ovatko lukemani tietokirjat olleet kiistanalaisia. Todennäköisesti ainakin 101 luontaistuotetta on saattanut herättää närää joissakin, kuten terveysaiheiset tietokirjat usein tekevät.

Yleisen tietokirjallisuuden ja tiedekirjallisuuden raja ei siis ole ehkä kovin selvä, eikä sen välttämättä tarvitsekaan olla. Rajanveto toki kiinnostaa ainakin kustantamoja, kirjakauppoja ja kirjastoja. Ainakaan itselleni sillä ei ole niin suurta merkitystä, kumpaan lajiin jokin kirja kuuluu, jos se on vain tarpeeksi ymmärrettävä minun tiedoillani. Toisaalta enpä edes tiedä, mitkä kaupat tai kustantamot tuottavat ja myyvät vaikkapa fysiikan tai maantieteen vaikeatajuisia tiedekirjoja. SKS:n tiedekustantamo ja eri yliopistojen väitöskirjat lienevät ainoita paikkoja, joiden kautta olen tiedekirjoihin päässyt käsiksi. Duodecim-kustantamolla on näemmä erikseen "ammattikirjat", jotka on selvästi suunnattu asiantuntijoille ja lienevät vaikeammin ymmärrettäviä muille.

Kaiken kaikkiaan on minusta vain hyvä asia, jos tiedekirjoistakin saadaan tehtyä mahdollisimman yleistajuisia, vaikka ne silti hieman eroaisivat popularisoiduista tietokirjoista. Jos tutkija itse tekee tutkimuksestaan yleistajuisemman, hän varmasti pysyy myös silti tarpeeksi täsmällisenä. Journalistit taas saattavat vahingossa (tai joskus tahallaankin myynnin nimissä) muotoilla tiedeuutisia hieman harhaanjohtavasti. Tästä on Esa Väliverronen kirjoittanut enemmän teoksessaan Julkinen tiede (2016). 

Saavutettavuus on nyt selvästi jäänyt mieleni päälle, mutta tärkeä asiahan se tietysti on! <3

TLDR:

• kohdeyleisö
• termien selittäminen, tiedon saavutettavuus ja yleistajuisuus
• kieli ja tyyli
• mutta tiedekirjatkin ovat tietokirjoja, ja väitöskirjankin voi tehdä yleistajuiseksi