Kustannustoimittamisesta tehdyt tutkielmat

Etsin hakukoneilla erästä juttua kustannustoimittajan työstä, mutta törmäsin kasaan tutkielmia kustannustoimittajuudesta, jotka kahlasin läpi tätä postausta varten. Joukossa on yksi kandidaatintutkielma (tai proseminaarityö), yksi AMK-opinnäytetyö ja kolme pro gradu -tutkielmaa.

Kaksipäiset hirviöt: Kustannustoimittaja tekstin takana (2015)

Anniina Nirhamo (2015) tutkii proseminaarityössään kustannustoimittajan roolia kirjantekoprosessissa. 2000-luvun alkupuolella julkaistuissa kirjoissa nousee monesti esille se, että kustannustoimittajan panos ja työ monesti unohdetaan. Vielä tämän vuoden Helsingin Kirjamessuillakin tästä puhuttiin paljon. Mutta onkohan asia yhä näin, ainakaan yhtä vahvasti? Kustannustoimittajia monesti kiitetään kirjan esipuheessa, loppusanoissa tai erillisessä kiitokset-luvussa. Eikä ole enää mikään salaisuus, että kirjailija ei tee koko kirjaansa aivan yksin.

Nirhamo (2015) käsittelee tutkielmassaan tekijyyttä ja nostaa esiin kaikille kirjallisuuden opintoja suorittaneille tutun Roland Barthesin näkemyksen tekijän kuolemasta. Tässä näkemyksessä korostetaan lukijan näkökulmaa, joten se ei oikeastaan liity kustannustoimittajan panokseen, mutta teorialuku on silti mielenkiintoinen ja korostaa sitä, miten vähän kustannustoimittajuutta on tutkittu.

Nirhamo (2015) jaottelee kustannustoimittajan roolit kolmeen: tekstikätilö, kaksipäinen hirviö ja luotettava kumppani. Ensimmäisessä fokus on tekstissä, jota editoidaan. Editointiinkin voi suhtautua monin eri tavoin; kustannustoimittajaa voi pitää esimerkiksi lähinnä lukijana muiden joukossa. Kaksipäinen hirviö kuvastaa kustannustoimittajan joskus hankalana pidettyä roolia, johon kuuluu yhtäältä kirjallisuuden tunteminen ja tukeminen ja toisaalta liiketoiminta. Kustantaminen on liiketoimintaa, mutta ei vain sitä, vaan myös kultuurillista toimintaa, kustannustoimintaa. Luotettavan kumppanin roolissa korostuu suhde kirjailijaan. Kustannustoimittaja on myös portinvartija, koska kaikkea ei voida kustantaa. Tähän rooliin liittyy vallankäyttö. Työn tämä (kolmas) luku tuntui nojautuvan lähes täysin vain Teijo Makkosen Kustannustoimittajan kirjaan (2004), josta olen tekemässä kokonaisen postauksen myöhemmin. Makkosen kirjassa nimittäin lainattiin kaikkia samoja lähteitä. Sentään työssä on menty alkuperäislähteiden äärelle.

Nirhamon (2015) työssä mielestäni mielenkiintoinen huomio on etulehdillä mainittujen nimien määrä. Ennen esimerkiksi PS-kustannuksessa on mainittu pelkän kustantamon tai kustannuspäällikön nimen sijaan kustannustoimittajan, tuottajan, kielenhuoltajan, taittosuunnitelman tekijän, kannen tekijän ja taittajan nimet. Lisäisikö erillinen maininta ymmärrystä ja arvostusta kustannustoimittajan työtä kohtaan? Toisaalta jos nimenomaan ennen on mainittu useampia nimiä, ja silti vasta viime aikoina on enemmän puhuttu kustannustoimittajan roolista, etulehdellä mainittujen nimien määrällä ei taida olla väliä sille, miten kustannustoimittajan rooli ymmärretään?

Kustannustoimittajan työ kustannusalan murroksessa ja osaamistarpeet tulevaisuudessa (2022)

Laura Junna (2022) tutkii Kustannustoimittajien Yhdistyksen toimeksiantamassa liiketalouden AMK-opinnäytetyössään nykypäivän kustannustoimittajien osaamistarpeita sekä muutoksia niissä. Tutkimuksen aineistona käytettiin haastatteluja. Tutkielmassa korostui digitalisaatiosta seuranneet muutokset ja siihen liittyvät osaamistarpeet.

Kustannustoimittajien Yhdistys on itsekin teettänyt kyselyitä, esimerkiksi vuonna 2017 tämän kyselyn kustannustoimittajien työstä ja koulutuksesta. 

Kiinnitin huomiota siihen, että liiketalouden opinnäytetyössä voi menetelmäosiossa käyttää futuuria: "Haastateltavat tulevat olemaan..." Lisäksi menetelmiä kuvatessa saa tavoitella: "Tavoitteena olisi saada haastatteluja..." Meillä jo konditionaaliin tutkimussuunnitelmassa puututtiin ahkerasti. Älkää kertoko, mitä pyritte tutkimaan tai tutkisitte, vaan mitä tutkitte. Toisaalta myöhemmin tutkielmassa on toinenkin menetelmäluku, jossa käytetään meidänkin tieteenalallemme tyypilliseen tapaan imperfektiä. Mielenkiintoista!

Luvussa kolme Junna (2022) käsittelee henkilöstöjohtamista, henkilöstön osaamisen kehittämistä, osaamisen johtamista ja itsensä johtamista. Luvussa lähestytään osaamista organisaation näkökulmasta ja pidetään strategioita tärkeänä välineenä osaamisen kehittämiseen. Kannattaa tsekata luku, jos henkilöstöjohtaminen kiinnostaa!

Neljännessä luvussa Junna (2022) käsittelee megatrendejä. "Megatrendit ovat laajoja, taloudellisia, poliittisia, ympäristöön vaikuttavia tai teknologisia muutoksia, jotka etenevät hitaasti" (Junna 2022: 4). Suurimpia megatrendejä viime aikoina on ollut digitalisaatio, jolla on niin etuja kuin haittoja myös kustantamojen työntekijöille: tehokkuuden ja luovuuden lisäksi työ voi tuoda lisää kuormittavuuttakin. Tutkielmassa nostetaan myös esille se, että koronapandemia vauhditti digitalisaatiota.

Kustannustoimittajuus on muuttunut selvästi paljon. Junnan (2022) tutkielmassa nousi esiin myös asioita, joita en ollut itse tajunnut miettiä, esimerkiksi oppimisen pelillistyminen. Oppimispelit tuottavat hyvin erilaista kilpailua kustantamoille. Digitalisaation myötä käsikirjoituksesta tehdään usein monia erilaisia "kirjoja", painetun version lisäksi e- ja äänikirjoja. Etenkin tietokirjojen kohdalla äänikirja voi tarkoittaa hyvin erilaista kirjaa, sillä kuvat pitää selittää eri tavoin äänikirjassa. Lisäksi äänikirjoissa saattaa olla eri kansi kuin painetussa kirjassa, sillä puhelimen näytöllä äänikirjan kannelle jää suunnilleen peukalon kynnen verran tilaa.

Junna (2022) nostaa esiin myös työolojen heikkenemisen tai sen pelkäämisen, etenkin koronapandemian myötä tapahtuneen etätyöhön siirtymisen takia. Verkostoituminen ja yhteisöllisyys ovat vähentyneet. Jotkut kustannustoimittajat joutuvat myös kouluttamaan itseään omalla vapaa-ajallaan. Etenkin freelancereillä on huonommat mahdollisuudet lisäkouluttautumiseen. 

Junna (2022) teki osaamistarpeista sanapilven haastattelujen perusteella. Suurimmat sanat olivat moniulotteisuus, järjestelmät ja projektinhallinta, mitkä kuvaavat hyvin kustannustoimittajan työtä nykyisin.

Tutkielman perusteella kustannustoimittajilla olisi tarvetta lisäkoulutukselle. Kustannustoimittajien Yhdistys ja Suomen Kustannusyhdistys ovatkin ainakin kesällä jonkin koulutuksen jo järjestäneet ja toivon mukaan järjestävät pian lisääkin. Koulutukset ovat harmillisesti maksullisia, eikä esimerkiksi Kustannustoimittajien peruskurssin materiaaleja voi saada jälkikäteen edes maksua vastaan.

Tuntematon taustavoima: Toimintatutkimus kustannustoimittajan työstä (2022)

Johanna Leino (2022) tutkii kirjallisuuden pro gradu -tutkielmassaan kustannustoimittajan työtä oman toimitustyönsä kautta. Hän on itse ollut kustannustoimittajaharjoittelussa Reuna Kustantamossa. Hän huomauttaa itsekin, että tutkimuksesta tulisi varmasti erilainen, jos hän olisi kokeneempi kustannustoimittaja. Leino käyttää aineistona esimerkiksi tutkimuspäiväkirjaa, johon hän aktiivisesti kirjasi ajatuksiaan kustannustoimittajan työstä harjoittelun aikana. Lisäksi hän haastattelee kirjailijaa selvittääkseen kustannustoimittajan työnkuvaa ja kustannustoimittajan sekä kirjailijan yhteistyötä.

Leino sai harjoittelussaan luettavakseen käsikirjoituksen, jonka kohdalla kustannuspäätös ja joitakin muitakin päätöksiä oli jo tehty. Hänen piti lukea kirjoitus "viihtyvänä lukijana" ja päättää, haluaako hän osallistua sen toimittamiseen. Tämä on minusta mielenkiintoinen ja varmasti hyvä lähestymistapa, kun kyseessä on hyvin aloitteleva harjoittelija.

Leinon (2022) tutkimuksesta on mielenkiintoista lukea harjoittelijan toimitustyöstä. Minuakin joskus pelotti antaa palautetta, mutta siinä kehittyy ajan myötä. Ja saatoin minäkin joskus luulla, että kustannustoimittaja lähinnä oikolukee eikä editoi esimerkiksi rakennetta. Leino näyttää konkreettisia muutosehdotuksia ja otteita tutkimuspäiväkirjastaan.

Myös kirjailijan ja kustannustoimittajan yhteistyön kuvaaminen on Leinon (2022) tutkielmassa mielenkiintoista. Aloitteleva kustannustoimittaja on herkästi epävarma, sillä hän ei tietenkään halua loukata kirjailijaa. Olen itse pyrkinyt epävarmuudesta eroon ajattelemalla, että tiukempi editointi takaa paremman vastaanoton. Lisäksi kritiikin voi aina muotoilla rakentavasti, ja kehutkin ovat tärkeitä. Leinon tutkimuksen perusteella yhteistyössä tärkeintä ovat luottamus ja se, että molemmat uskaltavat sanoa rehellisesti mielipiteensä. Leinon mukaan yhteistyö on kirjantekoprosessissa avainasemassa.

Leino (2022) nostaa myös esille mielenkiintoisen pointin siitä, miten kustannustoimittajan suhde tekstiin syvenee, kun hänellä on sisäpiirin tietoa kirjasta. Tätä en tajunnut pohtia postauksessani Kun lukemisesta tulee työtä.

Näin selkeämpi? Kustannustoimittajan rooli kaunokirjallisen käännöksen tuotantoprosessissa (2020)

Oona Juutinen (2020) tutkii kustannustoimittajan roolia kaunokirjakäännösten tuotantoprosesseissa. Hänen aineistonaan toimii neljä pienoisromaanikäännöstä sekä niiden korjausehdotukset. Juutinenkin lähtee liikkeelle kustannustoimittajan työnkuvan tuntemattomuudesta. Hän kertoo tutkielmansa toisessa luvussa kiinnostavia seikkoja kustannustoimittamisen historiasta. Ennen 1900-lukua käännöksiä ei korjailtu välttämättä lainkaan, eikä käsikirjoituksia muutenkaan.

Juutinen (2020) nostaa esille monia kiinnostavia seikkoja kääntäjän ja kustannustoimittajan yhteistyöstä. Kustannustoimittajalla on usein vapaus vaikuttaa siihen, kenen käännös tekstille halutaan. Kustannustoimittaja käsittelee kokeneen ja aloittelevan kääntäjän tekstejä eri tavoin; palkitun veteraanikääntäjän työtä ei välttämättä toimiteta lainkaan. Freelancer-kustannustoimittajan kohdalla työnkuva on kuitenkin hyvin erilainen, sillä friikut esimerkiksi tuskin vaikuttavat kääntäjän valintaan.

Juutinen (2020) jaottelee kustannustoimittajan korjausehdotuksia vahvuusasteittain. Vahvaa ehdotusta ei lievennetä kysymysmerkeillä tai useilla vaihtoehdoilla. Esimerkiksi oikeinkirjoitukseen (tarkemmin esimerkiksi välimerkkeihin), käännösvirheisiin tai asiavirheisiin liittyvät korjausehdotukset ovat usein vahvoja ehdotuksia. Suurin osa korjausehdotuksista Juutisen aineistossa koski kuitenkin "epäonnistuneita lauserakenteita", esimerkiksi: "Jack kallisti päätään ja nyökkäsi sihteerille, jonka silmät olivat kohonneet tämän suurien silmälasien yli" --> "Jack kallisti päätään ja nyökkäsi sihteerille, joka katsoi heitä suurten silmälasiensa yli". Lisäksi vahvoissa ehdotuksissa korjattiin myös pragmaattisia mukailuja, esimerkiksi kun suomenkieliselle yleisölle on kustannustoimittajan ehdotuksen mukaan selvennettävä puheenalaisen henkilön etunimi.

Perustelu on Juutisen (2020) mukaan korjausehdotus, jonka yhteydessä korjausta perustellaan jotenkin. Perusteluja esitetään jonkin verran samanlaisiin kategorioihin kuin vahvojakin ehdotuksia. Käännös-, asia- ja termivirheisiin sekä tyyliin, epäonnistuneisiin lauserakenteisiin ja pragmatiikkaan liittyviä korjauksia voidaan myös perustella.

Heikko ehdotus taas on Juutisen (2020) mukaan kysymysmerkillä tai usein vaihtoehdoin lievennetty korjausehdotus. Tällaiset korjausehdotukset ovat usein "pienehköjä tyylillisiä korjauksia" tai "epäonnistuneiden lauserakenteiden remontointia".

Kahden ideaalin välissä: Kustannustoimittajan rooli suomennetun lastenkirjallisuuden julkaisuprosessissa (2014)

Inkeri Silvennoisen (2014) käännöstieteen pro gradu -tutkielma on hieman muita tässä käsittelemiäni tutkielmia vanhempi. Hän tutkii kustannustoimittajan roolia ja työnkuvaa suomennetun lastenkirjallisuuden julkaisuprosessissa. Silvennoinen kertoo aluksi lastenkirjallisuudesta. Mielenkiintoinen on etenkin osuus yhteispainatteista: "Lastenkirjoja painetaan nykyään paljon yhteispainatteina. Yhteispainatteissa kuvat ovat alkuperäisen julkaisijan määrittelemissä kohdissa ja ainoastaan kirjoitettu teksti ladotaan erikseen jokaiseen erikieliseen laitokseen." (mts. 7.)

Mielenkiintoinen on myös Silvennoisen toisessa luvussa esittelemä skoposteoria, jonka mukaan kääntäjä määrittelee aina tekstin skopoksen eli tarkoituksen ja kääntää tekstin tätä noudattaen. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta en ole tullut tällaisia silti ajatelleeksi!

Silvennoinen (2014) haastatteli tutkimustaan varten kahta kustannustoimittajaa. Kustantamo valitsee kääntäjän, ja käännösstrategia on joko kääntäjän itsensä tai yhdessä kustantajan kanssa päätettävissä. Kustannussopimus alkukielisen teoksen kirjoittajan ja tämän kustantamon kanssa rajoittavat paljon käännös- ja kuvitusmahdollisuuksia. Usein mitään sisällössä ei saa muuttaa, ja kannet on hyväksytettävä alkukielisellä kirjailijalla sekä tämän kustantamolla.

TLDR: 

Kustannustoimittajuutta tutkineiden opiskelijoiden tutkimuksissa korostuu kustin työn monialaisuus ja se, että tehtävät vaihtelevat eri kustantamoissa ja erilaista kirjallisuutta kustannettaessa (esim. lastenkirjallisuus vs. aikuisille suunnatut tietokirjat).

Tutkielmissa korostuu se, miten pimennossa on kustannustoimittajan rooli kirjantekoprosessissa. Kirjailijan oletetaan tekevän kirjansa yksin. Onko näin yhä, vai olemmeko juuttuneet toistelemaan vanhaa ajatusta, kun pari näistä tutkielmista on tehty tänä vuonna? Mitä mieltä te olette?

Kaikkien tutkielmien taustamateriaalina on hyödynnetty Teijo Makkosen Kustannustoimittajan kirjaa (2004). Koskahan saamme kirjasta vielä päivitetymmän version? Kun ensimmäinen julkaistiin 1980 ja toinen 2004, kolmas ilmestyisi samalla ilmestymisaikataululla 2028.

En ollut aiemmin tajunnut edes miettiä, että kustannustoimittajuutta voisi tutkia. Ja vieläpä näin monella eri alalla: ainakin kirjallisuuden, kääntämisen ja liiketalouden aloilla. Tutkimalla kustannustoimittajuutta voisi ainakin tehdä selväksi hakiessaan myöhemmin töitä, että on jo pitkään ollut kiinnostunut kustantamisesta urana. Se, mitä tutkimme, usein kertoo siitä, mikä on meille tärkeää.

Kuva: lil artsy (pexels.com)

P. S. Jos muuten joku löytää jutun, jota alun perin etsin, saa siihen mieluusti heittää linkin! Voi tietysti olla, että se on poistettu. Jutussa eräs kustannustoimittaja kertoi, että hänen isänsä teki joskus itsemurhan ja että tällä oli kasa hylättyjä käsikirjoituksia. Kustannustoimittaja ei uskaltanut kurkistaa tähän kasaan. Hän kertoi jutussa, miten paljon vihaisia kommentteja kustannustoimittajat saavat kirjoittajilta, joiden käsikirjoituksia ei voida julkaista. Teksti teroitti minusta todella hyvin sitä, että kustannustoimittajat eivät hylkää kirjoituksia pahuuttaan. Vain hyvin pieni osa käsikirjoituksista voidaan julkaista, ja se on kaikille harmi.

P. P. S. Otava-konserni hakee korkeakouluharjoittelijoita kustantamoihinsa! Hakekaa 24.1. mennessä, jos teillä on oikeus yliopiston harjoittelutukeen. :)